Todella huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme Prahan hlavni nadrazille, ensimmäiselle oikeasti tutulle paikalle, sillä olinhan vuosi sitten viettänyt Prahassa jopa kahdeksan yötä. Let's Go:ssa kerrottiin, että asemalle tulisi paljon asunnontarjoajia vastaan, mutta junassa päätin, ettemme ihan sokkona mitään laiturilta ottaisi.

Ensimmäiselle asunnontarjoajalle sanoinkin päättäväisesti ei, mutta toinen näytti jo sen verran luotettavammalta, että pysähdyin kyselemään ja sitten lopulta päädyimmekin ottamaan hänen tarjoamansa asunnon.

Mies tekee kyllä ihan hyvää bisnestä asunnoillaan: hänellä on 3 asuntoa, joista yhdessä hän asuu itse, ja kahta hän sitten vuokraa turisteille. Asunnoissa on kaksi huonetta, joista hän saa noin 30 euroa päivässä per huone. Näin ollen hän tienaa 120 euroa päivässä ja 3600 euroa kuukaudessa. Lisäksi hänellä oli palkattu siivooja, sekä jos oletetaan, että hän maksaa tuloistaan veroa, ja ettei asunnot ole ihan joka päivä täynnä, jää hänelle silti noin 2000 euroa kuukaudessa kahden asunnon vuokratuloiksi. Ja muuta hänen ei pidä tehdä kuin mennä aamuisin rautatieasemalle kyttäämään potentiaalisia asiakkaita, joita ainakin kesällä Prahaan saapuu pilvin pimein.

Aamulla sitten paikkasimme asunnolla lyhyitä yöuniamme ennen kuin suunnistimme kohti Prahan turisteja täynnä olevaa keskustaa. Kävelimme kuitenkin taas koko päivän ja kävimme kaikissa pakollisissa Prahan nähtävyyksissä, jotka kaikki olivat jo tuttuja minulle: astrologisella kellolla, Kallen sillalla ja linnassa. Köyhän miehen Eiffel-torniin emme sentään tällä kertaa haksahtaneet, emmekä myöskään mihinkään köyhääkin köyhempään "nukketeatteriin", kuten vuosi sitten. Virheistä oppii...

Päivän kohokohdan piti olla ruokailu espanjalaisen synagoogan kasvisravintolassa, josta vuosi sitten sai todella loistavaa kasvisruokaa todella hyvään hintaan. Paikka oli kuitenkin muutettu italialaiseksi pasta-paikaksi, mikä oli melkoinen pettymys, vaikka kasvispainotteinen ravintola olikin. Ilmeisesti kiinteistön omistaa synagooga, joka vaatii ravintolalta kosher-ruokaa, ja niinpä lihaa tiloissa ei sitten tarjoilla.

Päivän kävely sai vielä aikaan sen, että sairastuin kunnolla, enkä yöllä nukkunut oikeastaan lainkaan. Pyörin kyllä sängyssä noin 12 tuntia hikoillen ja palellen.

Suomalaisista emme siihen mennessä matkallamme olleet vielä päässeet eroon, joka päivä sellaisia oli toistaiseksi näkynyt. Mutta tsekeistä sen sijaan pääsimme eroon menemällä Prahan vanhaan kaupunkiin. Ei tietenkään kokonaan, kyllä asiointitiskien takaa varmaankin löytyi, mutta vastaantulevat kävelijät vaikuttivat olevan lähinnä kaikkea muuta kuin.

Eli A-luokan turistirysästä vaikuttaisi olevan kyse. Liikkeiden ikkunoissa, joista joka toinen myy postikortteja ja muuta matkamuistotavaraa, englanti tulee ennen tsekkiä, jos tsekkiä on lainkaan. Ei vanhasta kaupungista kovin kauaksi pidä kuitenkaan vaivautua, että paikallisiakin näkee. Yöpaikassamme, joka oli vain pari kilometriä Prahan ykkösnähtävyyssillasta itään, ikkunasta kuuluva katuhäly on jo vain ja ainoastaan paikalliskieltä (tai mistä minä tiedän vaikka puhuisivat slovakiaa tai mitä hyvänsä slaavilaista kieltä, oletan vain).

Kaupungista, jossa Tommi on jo aiemmin käynyt, jää väistämättä rikkonaisempi kuva kuin muista. Sellaisessa vain seuraa johtajaa, joka kävelee itsevarmasti ja -tietoisesti kohti paikkoja, jonne haluaa, tai joita olettaa meidän haluavan nähdä, eikä perässäkulkijana juurikaan pysty itse havannoimaan kulkureittejään. Mieleen jäävät vain kohteet, eivät reitit. Kun taas jos vaikka hortoilee Münchenissä, jossa kaikki ovat yhtä eksyksissä, paikkoihin löytäminen on yhteistyötä. Ei ole ketään, joka tietäisi, tai olettaisi tietävän reitin, joten kulkuväylästä tulee neuvottelukysymys. Ei ole parempaa tapaa oppia tuntemaan kaupunkia kuin siellä eksyminen.

Prahassa emme juurikaan eksyneet, mitä nyt toisena päivänä kuljimme korttelia pari kierrosta ympäri rautatieaseman, Hlavni Nadradcin, lähistöllä, jossa kulkemisesta yöpaikkamme isäntä varoitteli. Rosvoja ja sellaista. Emme varmaan nähneet yhtään, mutta sen verta epäilyttävä hostelli siellä oli, että sinne en kyllä välttämättä uskaltaisi arvoesineitäni, kuten henkikultaani, laittaa.

Dachaussa sen sijaan päätimme klassisesti "palata eri reittiä", ja kädet huonosti kuoritusta appelsiinista keltaisina tutustuimme eteläsaksalaisen pikkukaupungin "läpikulku verboten" -merkkeihin ja kummallisiin sivukujiin. Ja mikäs siinä, ihan nätti paikka, jalkoja vain alkoi loppumatkasta vähän väsyttää.

Yksityisasunto, Praha
Asemalaiturilla pörräsi aamulla yöpaikan välittäjiä, ja toisen mokoman (ensimmäisen luotettavan näköisen) mukaan lähdimme, vaikken niin ollut suunnitellut. 2h+k asunnon molemmat huoneet oli vuokralla, ja me saimme toisen. Naapurihuonetta asutti australialainen pariskunta, josta näimme vain vilauksen. Huoneessa oli jopa televisio. Yö tuli nukuttua loistavasti, paitsi että olin sairas ja hikoilin ja heräilin vähän väliä. 400 CZK/hlö.

(1 EUR = n. 30 CZK)
Rahaa kului reilut 3117 CZK = n. 104 EUR.
Tästä ruokaan meni 600 CZK ja yöpymiseen 2400 CZK (2 yötä).
Valokuvia digikameralla otettiin 57 kpl.
Videolle kuvattiin noin 17 minuuttia.