Aamulla sitten löysimme itsemme Buchsista, Sveitsistä. Oli oikeastaan kolme syytä, miksi olimme tässä täysin tuntemattomassa, aivan Itävallan rajalla olevassa kaupungissa. Oikeasti olimme matkalla Innsbruckiin, mutta koska juna olisi ollut siellä joskus aivan liian aikaisin, nukuimme pidempään, ja juna sattui olemaan mukavasti aamulla Buchsissa. Lisäksi Buchs oli Sveitsissä, joten voisimmepas nyt sanoa käyneemme myös siellä. Ja kolmantena syynä oli tietysti Liechtenstein, joka sijaitsee aivan Buchsin kyljessä.

Buchsista pääsi Liechtensteiniin bussilla. Olisi sinne voinut kävelläkin, Buchsin asemalta vajaan kilometrin, mutta halusimme Liechtensteinin pääkylään (ei se mikään kaupunki ole) Vaduziin. Yöjuna oli kulkenut jo Liechtensteinin lävitse (tosin siellä pysähtymättä), joten bussilla nyt sitten vain palasimme jo aiemmin vierailemaamme Euroopan historian jäänteeseen.

Vaduzissa kiipesimme sitten ihailemaan laajaa valtakuntaa ruhtinaan linnan luota, vaikkei linnaan sisälle päässytkään - se ja sen kaikki 130 huonetta toimivat ruhtinaan yksityisasuntona.

Postikortteja tietenkin lähetimme ihmisille, ja minä ja Joni haimme myös passeihimme Liechtensteinin leimat: niitä sai turistitoimistosta maksua vastaan. Kimmo piti ajatusta mauttomana ja sanoi tyytyvänsä edellisenä iltana saamaansa Itävallan leimaan.

Wienistä postimerkkejä Suomeen ostaessani kioskin myyjä kysyi, että onko se Suomi Euroopassa vai missä. Perusteli tietämättömyyttään sillä, että oli itse Egyptistä. Varsin huono perustelu. No, täällä Vaduzissa postimerkkikauppias ei edes kysynyt Suomen maanosaa, vaan iloisesti myi meille postimerkit Euroopan ulkopuolelle.

Vietettyämme aamupäivän Vaduzissa palasimme Buchsiin lounaalle, sillä ajattelin, että ravintolat Sveitsissä voisivat olla hieman halvempia. Emme päässeet kovin hyvin vertailemaan ravintoloiden hintoja, sillä oli sunnuntai, ja Buchsissa auki tasan kolme ruokapaikkaa: kiinalainen ravintola, johon meidän frangit eivät riittäneet, joku törkyinen makkarakioski, sekä McDonalds. Nälkä viirasi päätämme jo liikaa, sillä sorruimme viimeksi mainittuun, vaikkei sieltä edes saanut kunnon ruokaa minulle. Kasvissyöjänä sain siis tyytyä salaattiin, ranskalaisiin perunoihin ja kokikseen. Näin tukevasta ateriasta seurasi se, että illalla piti käydä syömässä uudestaan.

Ennen iltaa kuitenkin junailimme itsemme takaisin Itävaltaan ja Innsbruckiin, mistä vielä arvoimme tiemme Nattersin pieneen kylään noin puolen tunnin stubeitelbahn-matkan päähän. Innsbruckiin ehdimme tutustua sen verran, että kuvittelin jo hetken olevani Helsingissä: niin paljon oli asemarakennus ja varsinkin sen ympäristö remontissa, että moisia kuoppia en kuvitellut koskaan löytäväni Suomen ulkopuolelta.

Koko matkan kohokohta Jonille taisi olla, kun kävelimme Nattersin kirkon vieressä olevan navetan ohi, ja Joni näki, kuinka lehmä kakki. Hyvä lehmä, hieno eläin.

Aamulla seitsemän paikkeilla juna saapui Buchsiin. Buchs on pieni sveitsiläinen kaupunki, jolla on pitkä kävelykatu, joka on aika autio sunnuntaisin, varsinkin ennen kahdeksaa. Kävelykadun päässä kohoaa varsin viehättävä vuori, joka paitsi muistuttaa suomalaisturistia siitä, että runsaista yhtäläisyyksistä huolimatta emme kuitenkaan ole Suomessa, on myös helpottanut katusuunnittelijoiden urakkaa siten, ettei kadun päähän ole pitänyt rakentaa mitään monumentaalista. Kirkko siellä luuraa, mutta monumentaalisuudessa vuorta on vaikea päihittää. Buchsissa ei (ilmeisesti) ole mitään muuta hienoa kuin se, että se on täydellinen ei-mikään paikka, ja sellaisiakin on kiva nähdä. Toinen hienous on se, että sieltä pääsee parissa minuutissa Liechtensteiniin.

Liechtensteinissakaan ei oikeasti ole oikein mitään muuta hienoa kuin se, että se on päättänyt jäädä itsenäiseksi, ja siten Euroopan karttaa opettelevat pikkulapset oppivat senkin nimen toisin kuin Sveitsin "muiden" kantonien. Ja siksipä siellä täytyy käydä pyörähtämässä ja kirjoittamassa pari postikorttia muille samanlaisille, joiden mielestä on jännää, että niinkin pieniä valtioita on olemassa.

Liechtensteinissa kävimme sen pääkaupungissa Vaduzissa, joka vaikutti poikkeuksellisen siistiltä ja hoidetulta kaupungilta. Vaikka se muodostuikin vaikka kuinka monista arkkitehtonisista kerrostumista, se silti vaikutti eheältä. Patsaat, joita oli runsaasti, olivat kaikki uusia, sekä esittävät että vähemmän esittävät, joka myös toi kaupungille omanlaisensa leiman matkalla, jota enimmäkseen sävyttivät vanhat kaupungit vuosisataisine patsaineen. Kaupungin yläpuolella kohoaa linna, joka ei ole yleisölle avoinna, koska maan hallitsija pitää sitä asuntonaan. Kiipesimme sinne silti. Mäkeä nousi merkitty leveä polku, jonka varrella oli huonosti kirjoitettuja infotauluja (ainakin niiden englanti oli kömpelöä ja listamaista) maan historiasta ja nykypäivästä. Turisti-infosta Tommi ja Joni kävivät ostamassa lesotustarkoituksessa passiinsa Liechtensteinin leiman kahdella eurolla, mutta minä en tuntenut sellaista tarvitsevani, sillä minullahan oli jo Itävallan leima.

Liechtensteinista palasimme Sveitsiin, jossa harhailun jälkeen taannuimme syömään McDonaldsilla. Sunnuntaipäivällä Buchsissa sen voinee kuitenkin antaa osittain anteeksi.

Syönnin jälkeen palautimme taas hetkeksi mieleen, mistä interreilauksessa on pohjimmiltaan kyse, ja istuskelimme parisen tuntia junassa Innsbruckiin. Matka lienee ollut tylsä, koska en enää edes paria päivää myöhemmin siitä mitään muistanut.

Ensikosketus Innsbruckiin ei ollut kovin hyvä. Laiturilta, jonne juna saapui piti erilaisia pitkiä käytäviä ja portaikkoja myöten jotenkin seikkailla asemalle, koska normaalit, järkevät reitit olivat remontissa. Kun lopulta pääsi latteaan ja ikävystyttävään asemarakennukseen, jonka senkin pihan kohdalla oli vain suuri aukko, siellä olevassa jättiscreenissä pyri kauhistuttava lottomainos, jonka hirveää tilutusta kuulen painajaisissani varmaan ainakin kuukausia. Kun remontissa olevasta asemasta ja muistakin kaupungin remontoitavista ohista pääsi ohi Marie Theresien Strasselle, alkoi kaupunkikin näyttää viehättävältä itävaltalaiselta tirolilaiskaupungilta. Sellainen keskieurooppalainen kaupunki, jonka ympärillä kohoaa paljon komeita vuoria. Ja pääkadun päässä kohoaa mäkihyppymäki.

Ja varsinkin kun Marie Theresien Strasselta hyppää Stubaitalbahniin ja sillä Nattersiin, oli sydämen menetys jo lähellä. Kun kesti kymmenminuuttisen pysähdyksen kaupungin keskustan rajalla, kun raitiovaunun kuski piti taukoa jossain toimistossa, niin vaunu alkoi rautatietä pitkin kohota maisemakorkeuksiin ja lopulta päätyi viehättäviin pieniin alppimaalaiskyliin, jollainen Natterskin oli.

Kylässä yhdistyivät turismi, navetat, pikkukylähenki ja vuoret niin sulavasti, ettei niitä osannut edes ajatella. Kristinuskokin sävytti kylää voimakkaasti keskellä olevan kirkon ja asuintalojen seiniin maalattujen uskonnollisten kuvien muodossa. Ja ne auringonlaskut... Paikka kuin paikka on tietysti jumalainen ilta-auringossa, mutta kyllähän vuoret ja korkeat tirolilaiskatot lisäävät tenhoa potensseihin.

Näin siis alkoi toinen tutustumisemme Itävallan suloihin. Siitä kehkeytyikin poikkeuksellisen tapahtumarikas kaksipäiväinen.

Gästhof zum Stern, Natters
Taas Let's Go:sta poimittu paikka. Soitin varauksen edellisenä päivänä Ljubljanasta, ja vaikka linja oli huono ja vastapään naisen englanti vielä huonompi, sain asian hoidettua. Innsbruckista Nattersiin pääsy vaati vielä yhden puhelinsoiton, sillä Stubaitelbahn (raitiovaunun ja junan risteytys) ei lähtenytkään Innsbruckin asemalta, missä oli vain iso kuoppa maassa. Reilun puolen tunnin matkan jälkeen löysimme Nattersin ja sieltä majatalomme, joka oli aito paikallisen perheen pyörittämä majatalo. Oma huone suihkulla ja WC:llä lähes tyhjässä talossa maksoi 18 EUR/hlö.

(1 EUR = n. 1,50 CHF)
Matkustimme junalla 161 Buchs - Innsbruck, lähtöaika 14:52.
Rahaa kului 67,75 CHF + 29,10 EUR = n. 74 EUR
Tästä ruokaan meni 39,95 CHF + 24,60 EUR.
Valokuvia digikameralla otettiin 37 kpl.
Videolle kuvattiin noin 17 minuuttia.