Eilen vielä suunnittelimme käyvämme tänään Venetsiassa ja sitten huomenna matkaavamme jo Etelä-Ranskaan Rivieralle tai mahdollisesti ihan pikaviisiitille Pohjois-Espanjaan Barcelonaan ennen siirtymistämme Pariisiin kolmen päivän päästä sunnuntaina. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä tänään minnekään, joten jätimme suunnitelmistamme pois koko Etelä-Ranskan ja venytimme vierailuamme Italiassa.

Vietimme siis nyt kokonaisen päivän Veronassa. Veronan ympärillä on muutama kaunis kukkula, ja moisen päällehän me sitten aamulla lähdimme. Ihmisiin siellä emme törmänneet, mutta kun maasta alkoi löytyä käytettyjä neuloja ja avaimia (!), käännyimme pois ja suuntasimme kulkumme sinne, minne muutkin turistit: areenalle, joka on siis Veronan colosseum; amfi-teatteri, jossa järjestetään nykyisin opperoita. Eilen siellä olisi ollut Turandot, ja tänään oli vuorossa Carmen.

Tämä oli matkamme aikana todella harvinainen päivä, sillä vettä tuli päivän mittaan lähes koko ajan, ja siten sateenvarjoakaan ei tullut kannettua turhaan mukana. Joni olisi välttämättä tahtonut Carmenia katsomaan, mutta vesisateen takia (areena ei tietenkään ollut katettu) sekä myös siksi, että jopa halvimmat liput (>20 euroa) olisivat tehneet matkabudjettiimme melkoisen loven, tyydyimme käymään areenalla päivällä, kun siellä ei esitetty muuta kuin vesisadetta. Olisihan se toki varmasti ollut hieno paikka kuunnella Toreadoria, mutta ehkä joku toinen kerta.

Mitä etelämmäs matkallamme tulimme, sitä enemmän näimme talojen ulkoikkunoissa roikkumassa värikkäitä Pace-lippuja, mistä Joni innostui hiiteen. Ja tänään kun kävelimme kaupan ohi, missä niitä selvästi myytiin, Joni alkoi kitistä että "tahtoo! tahtoo!". Koska emme olleet pahemmin matkamuistoja ostelleet, ajattelin, että jos ei se liikaa maksa, kyllä Joni sen voi käydä ostamassa (vaikka Kimmo oli kyllä toista mieltä, epäillen että jos lippu symboloisi vaikka uusnatseja tai jotain muuta epämääräistä). Mutta minäkin edellytin, että Joni sen käy itse ostamassa, ja sittenhän sitä odottelimme kaupan ulkopuolella ainakin varttitunnin kun Joni keräsi rohkeutta. Mutta lopulta Joni sai lipun mukaansa 5 eurolla.

Siinä sitten Jonia odotellessani kaupan ulkopuolella selkäni takaa juoksi kaksi iloista rosvoa säkissään jostain liikkeestä varastamansa nippu käsilaukkuja ja perässään kaksi vähemmän iloista poliisia. Rosvot heittivät osan saalistaan maahan juuri kohdallani. Tämä temppu toimi, sillä poliisit pysähtyivät siihen, keräsivät kaikki yhtä laukkua lukuunottamatta pois ja palasivat mistä tulivat. Joku italialainen mummeli huuteli poliisien perään, jotta ottaisivat viimeisenkin laukun, mutta rosvot olivat vikkelämpiä. Poliisien kadottua nurkan taakse alkoivat nämä rosvoiksi kutsumani maahanmuuttajat kaupitella laukkuja ohikulkeville turisteille. Tällaisia tavaraa säkistä kauppaavia maahanmuuttajia Italiassa näkee joka kadunkulmalla ainakin kolme, ja nyt siis tiedän, miten ainakin osa heistä tavaransa haalii.

Jännä juttu muuten: Veronassa asuva henkilö on veronalainen, joka on myös yhdyssana tarkoittaen asiaa, jota verotetaan: veron_alainen... Hip hei!

Antakaahan kun kerron teille vähän Veronasta. Paitsi Romeon ja Julian tapahtumapaikka, jota kaupunki myös osaa hyödyntää, paikka on myös kuuluisa (sen opin) amfiteatteristaan, Arenasta, jossa esitetään kesäiltaisin turistien, ja miksei paikallistenkin, iloksi ulkoilmaoopperoita. Lisäksi kaupunki on luvattoman kaunis. Kaupungin yllä mäen päällä kohoava yöllä valaistu risti on kyllä näin sekularisoituneelle luterilaiselle vähän kouraiseva näky, mutta sekin sopi ympäristöönsä ja antoi kymmenien kirkkojen lyöntien säestyksessä oman ansiokkaan osansa kaupungin tunnelmaan.

Italiasta yleensä kertoo taas se, että yöpaikkana pitämämme hostelli olisi Suomessa ollut taidehistorian ekskursion kohde. Vuosisatoja vanha huvila isoine puistoineen olisi Suomessa museosäätiön säilömä UNESCO-kohde, mutta Veronassa siellä pidetään hostellia. Omaa tarinaansa Italiasta kertoo myös ensimmäinen näkymä Veronasta asemalaiturilta laskeutumisen jälkeen: puolialastomia naisia rivissä katossa viettelemässä Vodafonen asiakkaiksi. Suomessa tuollaiset mainokset kiellettäisiin alta aikayksikön ja mainostoimistotyöntekijät roudattaisiin suljetulle osastolle parannettaviksi seksismistä, mutta Italiassa näistä tuli normaali olo. Jos ristiriitaista yhdistelmää tiukkaa katolilaisuutta ja machoa seksismiä voi "normaaliksi" sanoa.

Veronassa joka ainoa kadunpätkä oli valokuvan arvoinen. Ainakin siinä osassa Veronaa, jossa enimmäkseen kuljimme. Rautatieaseman lähiympäristö vaikutti yleiseurooppalaisemmalta. Mutta joen lähistö oli italialaistyyppisine "savitaloineen" ja punaisine kattoineen kuin romanttisen italialaiskuvaston kliseepäästä. Jokimaisemaa koristi kaunis italialaistyyppinen mäki, jonka huipulta pystyi ihastelemaan kaupunkia. Tämän mäen huipulta löysimme myös matkamme ainoat huumeneulat. Yritimme seurata karttaamme merkittyä kävelyreittiä, mutta eksyimme (tällä kertaa vika oli meidän, ei kartan), ja yritimme päästä takaisin kartalle kulkemalla mäen päällä ollutta hiekkapolkua pitkin. Huomattuamme siellä teltan käännyimme takaisin (teltta oli hassu, sillä leirintäalueelle oli matkaa parisataa metriä). Maassa oli huumeneuloja. Tiedä sitten, mitä miehiä siellä teltassakin asui.

Veronassa viettämämme päivä olikin sitten koko matkamme ainoa oikea sadepäivä. Innsbruckissa tuli vettä, mutta ne menivät ohi yhtä nopeasti kuin saapuivatkin, ja myöhemmin Pariisissakin sateet olivat vain lyhyitä kuuroja. Loppuihan Veronankin sade illaksi, mutta pitkäänpä amfiteatterissakin sateensuojassa istuimme vedentulon laantumista odotellessamme. Tosin kiitos sateen, Arenaankin oli paljon helpompi päästä. Heti sateen loputtua rakennuksen ulkopuolella oli kymmeniä metrejä pitkät jonot, mutta me pääsimme silloin sisään jonottamatta. Ehkä kuiva amfiteatteri olisi kuitenkin ollut viihtyisämpi, olisi voinut vaikka istahtaa johonkin.

Ja kerrankin katukauppiaat saivat jotain myydyksi. Osa mustista sateenvarjokauppiaista kyllä vaikuttivat aika huonoilta ammatissaan (vai liekö heidän päätyönsä sittenkin ollut sateenvarjojen varastaminen), eivätkä heidän artikkelinsa kovin hyvin kaupaksi käyneetkään. Eräs enemmän italialaisen näköinen oli löytänyt paremman paikan myyntiin ja myikin varjojaan varsin vauhdikkaasti. Ehkä se johtui ihonväristäkin.

Mustien pitäminen varkaina on tietysti lähellä rasismia, mutta ennemminkin tämä stereotypia johtuu heidän ammatistaan kuin ihonväristään. Ja lisäksi Veronassa näimme (tai Tommi sanoi meidän nähneen, sillä itse en poliiseja huomannut) ihan oikean poliisi-rosvo takaa-ajon, jossa kaksi miestä säkki täynnä laukkuja pakeni poliisia. Poliisin luovuttua ajosta rikolliset ottivat laukkunsa ulos säkistä ja alkoivat myydä niitä. Melko törkeää toimintaa, mutta jos se on maahanmuuttajien ainoa keino ansaita leipäänsä, niin kyllä yhteiskunnassakin on vikaa. Ja vikaahan Italian yhteiskunnasta nimenomaan löytyy, korkeinta huippua myöten.

Aika hyvin olivat kuitenkin veronalaiset maineensa Romeon ja Julian tapahtumapaikkana hoitaneet. Kaupungissa on tarpeeksi muutakin, ettei siellä pidä epätoivoisesti kehittää jotain mautonta ja säälittävää turistien päänmenoksi. Muutamalla seinällä oli lainauksia Shakespearen näytelmästä, kuten muuriin kirjoitettu teksti, jossa Romeo valittaa, ettei Veronan muurien ulkopuolella voi elää, ja kartan mukaan jossain olisivat "Julian parveke" ja "Julian hauta", mutta niissä emme käyneet. Veronan teatterin Shakespeare- dramatisointikin oli jokin muu näytelmä.

Mitä muuta Veronasta? Siellä, kuten muuallakin Italiassa näkyi paljon "pace"- lippuja ihmisten ikkunoilla. Liene ihmiset näin osoittavat vastustusta hallituksen amerikkalaisia nuoleskelevaa ulkopolitiikkaa kohtaan. En tiedä. Innosti kuitenkin Jonin haluamaan sellaisen lipun itselleenkin. Aikansa arasteltuaan Joni kävi lipun itse ostamassakin englanniksi. Tämän jälkeen Joni tuntui alkavan uskaltautua käyttämään englantia muutenkin enemmän.

Ja Veronassa myös saimme ensi kosketuksen mystiseen (sittemmin selvitin netistä, että kyseessä on, kuten oletimmekin, italialainen firma) Napapijri- vaatemallistoon. Arvokkaissa ulkoilupuvuissa oli koristeena Norjan lippu ja kummallisia Neuvostoliitto-tyylisiä leimoja. Ihmettelimme vaatetta kovin, myös myöhemmin kun sellaisiin törmäsimme. "Napapijri". Vaikutti huonolta vitsiltä, hintaa lukuunottamatta.

Päivä päättyi suihkuun, hammaspesuun ja yöuneen.

Ostella della Gioventu, Verona
Toinen yö samassa paikassa, nyt tosin ulkona oli sen verran kylmä, että avoimen oven vieressä ilman peittoa vähän paleli. Onneksi joku muukin paleli ja sulki oven yöllä...

Rahaa kului 44,85 EUR
Tästä ruokaan meni 34,15 EUR.
Valokuvia digikameralla otettiin 70 kpl.
Videolle kuvattiin noin 13 minuuttia.