Käytyämme nukkumassa vielä yhden yön Bahramin asunnolla, jätimme hyvästit Wienille ja suuntasimme kulkumme Ljubljanaan, Slovenian pääkaupunkiin. Jos Bratislava on tuntematon kaupunki, niin ei se Ljubljanakaan kyllä yhtään sen tutumpi ole. Sen sijainti kuitenkin aivan Itävallan ja Italian rajalla on niin sopiva, että jo alustavissa reittisuunnitelmissani Ljubljana oli mukana eksoottisena Itä-Euroopan paikkana, jolta en sinällään odottanut ihan mitään.

Vaikka kuvittelin, ettei Ljubljanassa nyt suomalaisiin voisi törmätä, silti "bongaa suomalainen päivässä" -projektini onnitui tänäänkin, kun heti asemalla ohitsemme käveli ensin henkilö Suomen lippu rinkassaan, ja sitten heti perään toinen Haltin rinkka selässään. Kummankaan en tosin kuullut suomea puhuvan, mutta silti pidän havaintoa varmana. Ainoastaan Plauenissa vietetyt päivät taitavatkin toistaiseksi olla ainoat, jolloin emme suomalaisiin törmänneet.

Aamupäivä kului siis ensin junan penkillä, ja päivän tuskastuttavan kuumat tunnit etsimme itsellemme hostellia, joka oli sekä Let's Go:n kartassa että rautatieaseman infosta saamastamme kartassa melkein kilometrin tarkkuudella oikeassa paikassa. Illalla kuitenkin luotimme sen verran vielä Let's Go -oppaaseen, että valitsimme sieltä pizzapaikan, jossa saimmekin jokseenkin erikoista vatsantäytettä: Jonilla oli täytteenä mm. kiwi-hedelmiä ja kermavaahtoa! Ja kuten lähes kaikki Let's Go:n mainitsemat (niin yö- kuin ruoka-) paikat, myös tämä pizzeria oli lähes tyhjä. Tämä on todella kummallista, sillä luulin, että näitä opaskirjojen paikkoja kannattaisi oikeastaan ennemmin välttää, sillä niissä kiertää vain reppumatkailijoita, mutta ilmeisesti aika moni muukin ajattelee niin ja karttaa paikkoja, eikä niissä sitten käy kukaan.

Etukäteen ajateltuna Slovenian sen vasta epäilyttävä maa pitikin olla. Maa, jonka pääkaupunki on jokin Ljubljana, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, ja joka on vanha osa maata, joka joutui kymmenvuotiseen sisällissotien kurimukseen, lähes pelotti ajatuksena. Niinpä todellisuus ei voinut kuin yllättää positiivisesti, ja voi veljet, Bratislavan jälkeen Ljubljana sen totisesti teki.

Poikkeuksellisen runsaita amerikanvastaisia seinäkirjoituksia (ei NATOlle ja "Sadam resist" tai "Basra resist") julkisilla paikoilla lukuunottamatta missään ei ollut sitä rahan puutteesta johtuvaa epäsiisteyttä, joka Itä- Eurooppaa niin usein piinaa. Oliko seinätöhryjen poistamattomuus jonkinlainen poliittinen kannanotto, en tiedä, mutta kuitenkin niitä oli aika vähän, ainakin Bratislavaan verrattuna, jossa muun muassa se "ufosilta" oli kauttaaltaan tägien ja spreijausten peitossa. Talojen rappaukset olivat lähes kauttaaltaan siistejä, ja lopuissakin oli rakennustelineet ympärillä niitä remontoimassa siisteiksi. Joka paikkaa rakennettiin. Kyseessä oli selvästi nopeasti kukoistuvan maan pääkaupunki.

Ensimmäinen päivä Sloveniassa meni yöpaikkaa etsiessä, kun Let's Go:n kartta oli lievästi sanottuna ylimalkainen (piti sijainti kaupungin tarkkuudella paikkansa, ei siinä mitään). Kävelimme edestakaisin ja palasimme kerran rautatieasemallekin, jonka turisti-infosta meidät opastettiin takaisin sinne, mitä olimme aluksi etsineetkin.

Hostellin, varsinaiselta funktioltaan yliopiston kampus, löydettyämme tutustuimme lähialueisiin, näimme puolet kaupungin päänähtävyyksistä ja söimme, kuten aivan liian usein matkamme aikana, pizzan.

Kaupungin toiseksi merkittävin nähtävyys on niin kutsuttu "lohikäärmesilta", joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on silta, jonka päissä on lohikäärmepatsaita. Ne on pian nähty ja turistikuvat napsittu, joten voikin kiinnittää huomiota sillan lähistöllä oleviin liikennevaloihin. Kun niissä olevaa painonappia painoi, valojen yläpuolen valotauluun ilmestyi aika, jonka kuluttua valo vaihtuisi. Kun valo oli vihreä, näytössä tallusteli animoitu mies, joka tiivisti kävelytahtiaan kymmensekuntisen vihreysajan loppupuolella. Ne olivat kivat liikennevalot. Ainakin mielenkiintoisemmat kuin kaupungin lukuisat sillat.

Muutenkin kaupungissa oli kivoja liikennemerkkejä. Lapsia tiellä -merkissä lapset kirmasivat yli-innokkaasti jopa ulos merkistä, ja kävelykadun merkissä aktiivinen rusettipäinen pikkuneiti päättäväisesti, kuin vain lapset voivat, vaikutti kuin lähes olisi ollut matkalla eri suuntaan kuin taluttajansa. Ja se rusettikin oli viehättävä. Tietysti liikennemerkit olivat periaatteessa melko lailla saman näköisiä kuin kaikissa muissakin maissa, mutta ne pienet erot olivat Sloveniassa juuri oikean suuntaisia.

Dijaski Dom Tabor, Ljubljana
Let's Go:n mukaan Ljubljanassa piti olla kolme hostellia. Ensimmäiseen yritimme kävellä kirjan ohjeiden perusteella, mutta tuloksetta. Toiseen yritin soittaa useampaan otteeseen, mutta kukaan ei vastannut. Kysyin sitten aseman infosta hostelleja, ja meidät opastettiin ensimmäiseen, jonka kyllä lopulta löysimme, mutta monen mutkan kautta. Ljubljanan kartat olivat kaikki järjestään käsittämättömän huonoja. Saimme oman huoneen kolmella sängyllä, vessat ja suihkut olivat käytävällä. Hostellissa oli yllättävän paljon myös vanhempaa väkeä yöpymässä - asiaan vaikutti varmaan se, että kyseessä oli ensimmäinen virallinen HI-hostelli, missä yövyimme. Aamupala sisältyi hintaan. 3400 SIT/hlö.

(1 EUR = n. 320 SIT)
Matkustimme junalla 151 Wien - Ljubljana, lähtöaika 07:57.
Rahaa kului 6,08 EUR + 26350 SIT = n. 88 EUR
Tästä ruokaan meni 6,08 EUR + 4800 SIT ja yöpymiseen 20400 SIT (2 yötä).
Valokuvia digikameralla otettiin 32 kpl.
Videolle kuvattiin noin 13 minuuttia.