Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla Bratislavassa yötä ja käydä sieltä päivämatkalla Wienissä, sillä oletin, että Slovakian puolella majoittuminen olisi reilusti halvempaa kuin Itävallassa. Kun kuitenkin saimme ilmaisen yöpaikan Wienistä, teimmekin toisinpäin: tänään lähdimme päivämatkalle pistäytymään Bratislavaan. Junamatka sinne kesti vain tunnin.

Kukaanhaan ei olisi Bratislavasta kuullutkaan, ellei Tsekin ja Slovakian liittovaltio Tsekkoslovakia olisi kaikessa viisaudessaan jakautunut kahtia noin kymmenen vuotta sitten tehden Bratislavasta uuden, itsenäisen eurooppalaisen valtion pääkaupungin. Eikä Bratislavassa kyllä ole mitään sellaisia nähtävyyksiäkään, joista kukaan olisi oikeasti kuullut. Tonava tietenkin virtaa kaupungin halki, mutta niin se tekee monen muunkin maan pääkaupungissa.

Jonkinlainen Bratislavan maamerkki on tämän Tonavan poikki kulkeva silta, jonka toisessa päässä on UFO. Let's Go:n mukaan tuohon UFOon oli päässyt, mutta tieto taisi olla vanhentunutta: koko silta näytti niin laholta, ettei UFO-torniin olisi välttämättä uskaltanut mennä, vaikka se olisi ollut aukikin.

Kävimme sitten mäen päällä olevan linnan pihalla, missä lähinnä istuskelimme varjossa, kun aurinko päätti muistaa meitä lämpimällä läsnäolollaan. Tutustuimme myös itä-eurooppalaiseen palveluun, kun Kimmo yritti ostaa vettä: myyjä lähti juoksentelemaan jonnekin takahuoneeseen täysin ignoroiden Kimmon ja antaen tämän odottaa niin kauan, että kerran jo luovutimme odottamisen. Aurinko ei kuitenkaan juossut takahuoneeseen, joten kävimme sitten kuitenkin hakemassa itsellemme vettä tästä paikasta.

Palvelualttius parani vielä huomattavasti tästä, kun yritin saada postimerkkejä kortteihini. Merkit piti ostaa tietysti postista, missä oli ihan tajuttoman pitkät jonot. Kassa saattoi myös yhtäkkiä laittaa luukun kiinni, jolloin jonossa jo pitkään seisoneet ihmiset rynnivät jo pitkien viereisten jonojen hännille. Toisella puolella salia oli kyllä parikin luukkua, joille ei ollut lainkaan jonoa, mutta niissä ei myyty postimerkkejä saatika sitten ilmeisesti palveltu asiakkaita mitenkään muutenkaan. En kuitenkaan jonottanut ihan täyttä jononmittaa, sillä kyttäsin poste restante -luukkua, jossa ei ollut jonoa ja joka myi postimerkkejä, mutta luukun takana näkyi nainen vain sekunnin ajan kymmenessä minuutissa. Ja kun hän sinne taas ilmaantui, rynnistin paikalle ja sain tarvitsemani merkit.

Bratislava oli ensimmäinen (ja ainoa) kunnon itäeurooppalainen paikka retkellämme. Koukkasimme Slovakian pääkaupunkiin päiväseltään Wienistä, koska kaupungit ovat toisistaan tunnin junamatkan päässä, molemmat Tonavan varrella. Bratislava on ränsistynyt paikka, jonka betonitalojen rappaukset ovat varisseet maahan ja jonka seinät ovat täynnä graffiteja. Paljon paikalliskielistä tekstiä ja englanninkielisiä rakkaudentunnustuksia. Tai enpä minä tiedä, vaikka "rakastaa" olisi "love" slovakiaksikin.

Itäeurooppalaiseen asiakaspalveluun olimme saaneet ensikosketuksen jo Prahassa, jossa kiinni olevan tiskin takana vain syötiin jäätelöä, vaikka ihmisiä riitti jonoksi asti, mutta Bratislavan postissa oli jotain jo perustavanlaatuisesti vinossa. Talossa oli neljä luukkua postimerkkien myymistä varten, ja kaikissa niissä oli kymmenen ihmisen jono. Postimerkkien ostamiseen vaikutti yhdeltä ihmiseltä kuluvan päälle minuutti, ja eräskin kassa vain löi tylysti luukun kiinni mitään sanomatta kymmenpäisen jonon edestä. Homma oli täydellisen kaoottista, sekavaa ja surkeasti organisoitua. Ja ihmiset, mukaan lukien minä, valittavat Suomen asiakaspalvelusta. (Todellinen helvetti löytyi kuitenkin vasta Italiasta, mutta siitä myöhemmin).

Bratislavan ykkösturistikohteessakin, korkeimman mäen päällä kohoavassa linnassa, vedenmyyjä vain keskusteli jonkun miehen kanssa ennemmin kuin palveli asiakkaita, toisin sanoen minua. Kun palasin myöhemmin katsomaan josko minua jo nyt palveltaisiin, nainen koki takahuoneen potentiaalista asiakasta mielenkiintoisemmaksi. Ei tietenkään olisi pitänyt tukea moista epäkohteliaisuutta vettä ostamalla, mutta päivä oli aivan järjettömän kuuma ja kaikki veteni valui nopeammin hikenä pois kuin ylipäätään oli mahdollista juoda. Ja kaikki vesi oli jo loppunut.

Liikennekäyttäytymiseltään Bratislava on täysin eri maailmasta Prahan kanssa, vaikka niillä pitkä yhteinen historia Tsekkoslovakian osina onkin. Molemmissa yhteistä oli kaoottinen pysäköinti, varsinkin Prahassa kaikki tienreunat olivat täyteen pysäköityjä, väliin kahteen riviinkin niin, että ensin saapuneilla ei ollut mitään mahdollisuutta poistua. Mutta siinä missä prahalaiset autoilijat kunnioittivat jalankulkijoita antaen näille tietä jopa kun he ylittivät tietä kaukana suojateistä, Bratislavan kuskit toimivat kuin suomalaiset taksisuharit: jalankulkija ei oikein voinut tuntea oloaan turvalliseksi jalkakäytävälläkään. Tuntui, kuin jalankulkijat olisivat vihollinen, joka pitää pelotella tiehensä edesvastuuttomalla törttöilyllä.

Turistille Bratislava ei miltään paratiisilta näyttänyt, vaikka "uuden" sillan UFO-rakenne ihan maamerkinoloinen olikin. Tai en tiedä, ehkä sieltä pidemmällä vierailulla jotain löytyisikin. Ja kai se ihan asuttava paikka on kun ihmiset kerran siellä asuvat. Mutta toisaalta, asuuhan ihmisiä kaatopaikoillakin. Kun illalla palasimme Wieniin oli kuin kotiin olisi palannut. Enimmäkseen kai siksi, että Wienissä oli jo päiviä viettänyt, ei niinkään kulttuurieron ja siisteystason eroavaisuuksien vuoksi. Palvelu tietysti oli kuin toisesta maailmasta.

Bahramin asunto, Wien
Nukuimme siis neljä yötä samassa paikassa, lähinnä tietysti siitä syystä, ettei se maksanut mitään. Alunperin suunnittelimme olevamme vain kolme yötä, mutta yöjuna Ljubljanaan olisi ollut perillä aamukolmelta, joten päätimmä mennä sinne sitten päiväjunalla.

(1 EUR = n. 40 SKK)
Matkustimme junalla Wien - Bratislava, lähtöaika 10:22.
Matkustimme junalla Bratislava - Wien, lähtöaika 19:07.
Rahaa kului 932 SKK + 6,08 EUR = n. 29 EUR
Tästä ruokaan meni 860 SKK + 6,08 EUR.
Valokuvia digikameralla otettiin 24 kpl.
Videolle kuvattiin noin 16 minuuttia.