Inter Rail 2003 Rajalan veljekset junalla Euroopassa
 
 
   
[edellinen][seuraava]
Ljubljana, 18.7.
Tommi

Aamulla menimme mäen päällä olevalle Ljubljanan linnalle, jonka tornista sai hyvän näkymän suhteellisen pienestä kaupungista. Myös pohjoisessa olevat vuoret, joiden läpi olimme eilen tulleet junalla, näkyivät niin hyvin, että alkoi todella tehdä mieli päästä vuorille.

Kiertelimme vähän sitten kaupunkia muutenkin, ja sotkuista torin laitaa lukuunottamatta koko paikka vaikutti aivan länsimaiselta, melkein jopa pohjoismaiselta sekä siisteyden että ihmisten englanninkielen taidon takia. Jos en olisi tiennyt meidän olevan entisen rautaesiripun itäsellä puolella, ei sitä välttämättä olisi huomannut. Kieli tietysti oli slaavilaista, mutta toki latinalaisilla aakkosilla.

Näitä itäisen Euroopan maissa vähän kierrellessä huomasin, kuinka kaikki slaavilaiset kielet ovat hyvin samanlaisia. Niitäkin voisi olla ihan hyvä osata ainakin yhtä, niin varmasti pärjäisi ihan kohtuullisesti myös muissa samansukuisia kieliä puhuvissa maissa. Genetiivin pääte näyttäisi aina olevat -ski tai -sky, ja linna on hrad tai grad, mutta näillä tiedoilla ei kovin sujuvaa keskustelua saa aikaiseksi...

Ljubljanan todella kapean joen yli kulki siltoja parin sadan metrin välein, ja linnan lisäksi ne olivatkin kaupungin ainoita nähtävyyksiä. Kuitenkin paljon mukavampi olla kaupungissa, missä ei ole "pakollisia" nähtävyyksiä tyyliin Helsingin Sibelius-monumentti tai Prahan astrologinen kello, vaan kaupungissa voi ihan vapaasti tutustua joka puolelle ilman, että törmää vain-turisteille -alueisiin. Eksyimmepä illalla myös kaupungin laidalla olevaan puistoon, joka oli täysin paikallisten virkistyskäytössä ja sitä oikein miellyttävä paikka.

Jottei vierailumme Ljubljanaan olisi onnistunut liian yli odotusten, täytyy haukkua paikallisen valokuvaamon toiminta. Olimme taas saaneet digikamerasta yhden compact flash -kortin täyteen ja halusimme siirtää kuvat CD:lle ja tyhjentää kortin. Valokuvaamossa se sitten tehtiin, mutta oli paikan täti vähän yli-innokas ja oli restauroinut kuvamme "paremmiksi". Se olisi ollut ihan ok, ellei hän samalla olisi sekä pienentänyt pikselikokoa että tiivistänyt pakkausta, nimennyt kuvat uudestaan sotkien kuvien numeroinnin täysin ja hukannut kaiken kamera-informaation kuvista.

Kimmo jatkoi harrastustaan minun tavaroitteni hukkaamisessa: tällä kertaa hän jätti digikamerani hostellin aulaan. Kohta aulan nainen kuitenkin kiikutti kameran huoneeseemme, eikä Kimmo vieläkään onnistunut tehtävässään.

Illalla vielä hauskuutimme itseämme antamalla Jonin opastaa meidät hostelliimme. Ellemme olisi kääntäneet Jonia ympäri useampaa kertaa, olisimme kävelleet varmasti Suomeen asti ilman, että Joni olisi huomannut meidän olevan menossa mitenkään väärään suuntaan. Pari kertaa kävimme ihan hostellin pihassakin kääntymässä, mistä Joni opasti meitä taas jonnekin ihan toisaalle. Pimeä kuitenkin alkoi tulla, ja meidän piti päästä hostelliin ennen hiljaisuutta, että saisimme pestyä paksut hikikerroksemme pois, joten välillä lähes talutimme Jonia oikeaan suuntaan. Pääsimme kyllä lopulta perille, emmekä päätyneet sillan alle nukkumaan, vaikka niin väitimmekin äidillemme lähettämässämme kortissa.

Sotkuisella Ljubljanan torin laidalla
Sotkuisella Ljubljanan torin laidalla

Kimmo

Sloveniassa, kuten muissakin matkamme sivistysmaissa, Pohjoismaissa ja Itävallassa, ymmärrettiin, että englanti on oiva "kansainvälinen apukieli". Lukuunottamatta yhtä hattuja myyvää torikauppiasta, joka "how much?" - kysymykseen vastasi saksaksi, kaikki asiakaspalvelijat puhuivat hyvää englantia. No okei, hostellilla oli mies, joka antoi avaimen huoneeseen 143, kun pyysin kymmentä vähempää, joka johtui selvästi hänen kielitaitonsa puutteesta (toisin kuin aiempi avain 134, jonka antanut nainen puhui kyllä oivaa englantia, mutta vierekkäisistä avaimista on helppo erehtyä). Mutta poikkeus vahvistaa säännön, kuten sanotaan.

Slovenian turistinähtävyyksien ehdoton ykkönen pääkaupungissa on kaupungin yläpuolella kohoava Ljubljanan linna. Sellaisia löytyy tietysti Keski- Euroopasta joka ainoasta kyläpahasesta, mutta kivoja ne on silti. Ainakin lyhyisiin siltoihin verrattuna. Linnassa on korkea torni, jonne pääsee pääsymaksua vastaan, joka kattoi myös kolmiulotteisen tietokoneanimoidun historiaesityksen. Esitys kävi kahdessakymmenessä minuutissa läpi paitsi sekä linnan että Ljubljanan historian, ja merkittävimmät rakennukset ja patsaat, myös Slovenian muinais- ja nykyhistorian sekä kulttuurin, politiikan että talouden kannalta. Tuskin enää pitää mainita, että mitään ei kovin syvällisesti käsitelty. Käteen jäi enemmän kysymyksiä kuin tietoa. Esimerkiksi uskonpuhdistus mainittiin, ja vastauskonpuhdistuskin, mutta miten ne oikeasti vaikuttivat? Pohjois- ja Etelä-Euroopan tiedän, mutta Balkanista en mitään, siispä pelkkä maininta aiheesta jäi vain roikkumaan ilmaan. Ja video päättyi juuri kun oltiin pääsemässä Jugoslavian hajoamiseen ja uuden Slovenian syntyyn. Koko homma kuitattiin näyttämällä itsenäisyysjulistus ja sanomalla, että siitä alkoi kymmenpäiväinen sota. Sen jälkeen ruutuun nousivat lopputekstit. Tornista näkyvä maisema sen sijaan oli hyvinkin pääsymaksun arvoinen. Jonkinlaista varjoa olisi auringonpaahteelta huipulla kaivannut, mutta nätiltä näytti Ljubljana ylhäältä päin. Pieni punakattoisten talojen kaupunki, jota reunustavat kaukaiset vuoret. Nousi maisemasta kyllä jokin kommunistista teknologiauskoa henkivä törkeä puolikas pilvenpiirtäjä, mutta eipä sitä ollut pakko katsoa.

Ljubljanassa, joka on Helsinkiäkin pienempi kaupunki, emme tehneet lopulta paljoakaan. Kävelimmepä vain ja katselimme millaisia salaisuuksia kaupunki kätkeekään. Sieltä löytyi muun muassa Tivoli-niminen puisto, joka oli selkeästi kaupunkilaisten virkistysalue. Nurmikot olivat ikävästi hoitamattomia, mutta rullaluistinkaukaloita ja tenniskenttiä oli riittävästi pahinta hätää poistamaan.

Iso lasten leikkikenttäkin siellä oli, jossa näkikin sitten pieniä lapsia enemmän kuin koko senastisella matkalla yhteensä. Se kertookin paljon paikkakunnan turvallisuusasteesta (tai vainoharhaisuusasteesta), paljonko siellä näkee lapsia, varsinkin ilman vanhempiensa valvontaa. Alle kouluikäisiä ei tainnut matkalla näkyä missään (joka tietysti on ihan asiallista oltiin missä hyvänsä), mutta noin kymmenvuotiaita näkyi siellä täällä, esimerkiksi Bratislavassa.

Ljubljanan eräällä aukiolla, jolle johtavat nähtävyyksinäkin mainitut kolme siltaa ja jossa on jotain paikallista runoilijasuuruutta esittävä patsas (maan setelitkin on kansoitettu jollain merkittävillä kansallisilla hahmoilla, joita, kuten Suomessakin aikoinaan, eivät varmaan kaikki oman maan kansalaisetkaan tunnista) on myös jännä pienoismalli Ljubljanasta. Se oli ihan kiva, joskin väritön, ja karttana toimiva. Ei lainkaan hassumpi ajatus muissakaan kaupungeissa, joissa vastaavat tosin on yleensä suljettu jonnekin maksullisiin sisätiloihin tai ainakin sellaisten auloihin.

Ensimmäisenä iltanamme Ljubljanassa kyseisen kolmiulotteisen kartan tienoilla esiintyi joku australialainen akrobaattijonglööri. Hän tyri aika pahasti viidellä pallolla jonglöörauksen ja kertoi aika huonoja juttuja. Münchenissä näkemämme vastaava amerikkalainen veti pisteet kotiin lähinnä olemalla hauskempi. Kummankin esityksistä näimme vain loppuosan - todennäköisesti - jossa taiteilijat kipusivat jonkin korkean esineen, amerikkalainen korkean yksipyöräisen, australialainen tangon päälle viritetyn polkupyörän, päälle heittelemään vaarallisia esineitä ja syömään omenaa. Jännää viihdettä, jos vain katsojamuurin läpi näkee ja taskuvaraspeloltaan uskaltaa väliin esitykseenkin keskittyä.

Pieni punakattoisten talojen kaupunki
Pieni punakattoisten talojen kaupunki


Tommin kommentti yöpaikasta
Dijaski Dom Tabor, Ljubljana
Nukuimme samassa paikassa vielä toisenkin yön.
Ljubljanan kuuluisa lohikäärmesilta
Ljubljanan kuuluisa lohikäärmesilta


Tilastoja
(1 EUR = n. 320 SIT)
Rahaa kului 17778 SIT = n. 56 EUR
Tästä ruokaan meni 6910 SIT ja junien lisämaksuihin 9768 SIT.
Valokuvia digikameralla otettiin 53 kpl.
Videolle kuvattiin noin 33 minuuttia.

[edellinen][seuraava]
 
 
 
Inter Rail 2003 -sivut © Tommi, Kimmo ja Joni Rajala 2003.
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.