Kimmo Unkarissa
[edellinen][seuraava]
Unkarilaisesta musiikista

[13.12.2003] Unkarin kansallislaulu on aivan hirveä. Ensinnäkin siinä ei ole lähestulkoon minkäänlaista melodiaa, ja se vähä melodiantapainenkin on laa-haa-va ja ikävystyttävä. Eivät kansallislaulut muissakaan maissa aina mitään sävelkulun riemuvoittoja ole, mutta Unkarin kansallislaulun voi kuunnella kerta toisensa jälkeen eikä silti muista edes että sitä on koskaan kuullutkaan. Mutta pahinta kansallislaulussa on kuitenkin sen patrioottista uhoa pursuava sanoitus; "kansamme menneiden aikojen kärsimykset oikeuttavat tulevaisuudenkin syntimme". Runebergin Maamme-runon sanat alkavat yhtäkkiä kuulostaa kovin hellyttäviltä ja ihastuttavilta.

Nyt sain tämänkin purettua sydämeltäni.

Jos puhutaan unkarilaisesta musiikista alaotsikon "maailmanmusiikki" alla, niin käsittääkseni Unkaria edustaa yleensä jonkinlainen tyypillinen perinteinen mustalaismusiikki. En ole sitä täällä kuullut, enkä siitä mitään tiedä, joten en siitä sen enempää puhu. Sen sijaan kun puhun unkarilaisesta musiikista tarkoitan ihan valtavirran rokkipoppia -- sitä, mitä radio on täällä koko oloni ajan syytänyt, ja sitä, mitä ihmiset täällä tuntuvat kuuntelevan.

Huoneessani on täällä oloni ajan pyörinyt lähinnä Red Hot Chili Peppers, mutta heillä ei ole mitään tekemistä Unkarin kanssa. Eikä minua muutenkaan oikein nyt kiinnosta se, mitä ylikansallista poppia Unkarinkin radiosoittolistojen kärjessä pyörii. Ihmettelen vain sitä, miksi ihmeessä kaikki musiikki, jota kaikkialla myydään, täytyy aina tehdä englanniksi. Varsinkin tällaisessa maassa, jossa kukaan ei tunnu englantia osaavan, he voisivat aivan yhtä hyvin kuunnella vaikka Maija Vilkkumaata tai Ultra Bra'ta iänikuisten HIMin ja The Rasmuksen sijaan.

Ja Suomessakin voitaisiin aivan hyvin kuunnella Unkarilaista musiikkia. Vaikka Suomessa ehkä useampi ymmärtääkin mistä englanninkielisessä musiikissa on kyse (useimmiten rakkaudesta), ei siitä kovin moni paljoakaan välitä. Ylikansallisessa europopissa kun niin usein on tapana, että sanoitus vaikuttaa olevan vain välttämätön paha, josta yritetään imeä kaikki persoonallisuus ja järki ja monipuolisuus pois, että tyhmempikin osaisi humalapäissään hoilata mukana. Euroviisuissahan tämä aina vedetään parodiaksi asti.

Sillä kaikki singlelistan kärkipaikkojen unkarilaiset hitit voisivat aivan hyvin olla hittejä Suomessakin. Ja jos sanoitukset haluaisi ymmärtää, niin voisihan ne joku kääntää suomeksi; rakkaudesta näissäkin yleensä lauletaan. Unkarin sana rakkaudelle, szerelem, vain on kovin paljon suomenkielistä vastinettään kauniimpi.

Unkarissa kuitenkin kuunnellaan kiitettävästi omankielistä musiikkia, todennäköisesti juuri siksi, että englantia ei yleisesti osata. On usein hupaisaa seurata tanssipaikoissa, kun paikalliset epätoivoisesti yrittävät aukoa suitaan englanninkielisten laulujen tahtiin -- väliin tulee kiusallisen selväksi, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä sanoja lauluissa lauletaan. (Tässä on vähän samaa kuin siinä kun ala-asteella aamunavauksien päätteeksi aina laulettiin virsi, ja minä itsepäisesti väitin osaavani laulaa laulut avaamatta virsikirjaa -- hyvin minä aina joka säkeen viimeisen sanan loppuosan onnistuinkin tavoittamaan -- muu meni pelkäksi muminaksi.)

Yksi Unkarin suosituimmista bändeistä tällä hetkellä on nimeltään Zanzibár. He soittavat valtavirran poppirokkia (sille on varmasti parempi ja täsmällisempikin sana, mutta minä en sitä tiedä), ja sanoitukset ovat käsittääkseni jonkinverran feminististä ja kyynistä rakkauslyriikkaa (tai jotain, enhän niitä ymmärrä). He kävivät täällä yliopistolla syys-lokakuun vaihteessa pidetyssä Rocktoberfest-tapahtumassa soittamassa, kuten suuri osa muistakin Unkarin populaarimusiikin suurimmista nimistä, kuten Anima Sound System, Kispal és a borz jne jne... Rocky, jossa he esiintyivät on vain kovin pieni, ja tapahtuma oli Miskolcin nuorison ja opiskelijoiden parissa kovin suosittu, joten kaikille ei ollut oikein tilaa -- vaikka kaikki toki sisään päästettiinkin.

Nyt viime perjantaina Zanzibár kävi taas Miskolcissa. Koska Ioannis on yhtyeen suuri ystävä, hän sinne kovin halusi mennä, ja koska konsertti oli suomalaiselle lähestulkoon ilmainen (900 forinttia, noin kolme ja puoli euroa), minäkin liityin seuraan. Eikä yhtyeen musiikissakaan mitään vikaa ole, ilokseen sitä kuuntelee.

(Ioannisin musiikkimausta voisin sanoa sen verran, että se on vähintäänkin omituinen. Miehen ehdoton suosikki on Celine Dion, ja suuri osa muustakin musiikista jota hän kuuntelee osuu samaan lajityyppiin: itsetehostaviin naisdiivoihin. Zanzibár ei kuitenkaan tähän ryhmään kuulu, ja onkin tyypissään aika yksinäinen lisä hänen levykokoelmaansa.)

Zanzibárin laulajatar on kauniimpi luonnossa kuin kuvissa, soolokitaristi näyttää ammattikoulun autonasennuslinjan keskenjättäneeltä perämetsän juntilta, basistilla ei ole karismaa eikä lavaesiintymistä ei sitten yhtään... Rytmikitaraa (vai mikä se on, alan sanasto ei ole täysin hallussani) rämpytteli sentään ihan karismaattinen ilmestys. Lava, jolla he esiintyivät oli kuitenkin naurettavan pieni (varmaan noin seitsemän neliömetriä, ja siitäkin suuren osan veivät kaiuttimet), joten eipä heillä ollut oikein mahdollisuuttakaan mihinkään suuriin elkeisiin.

Ottaen huomioon, että Zanzibár on kuitenkin käsittääkseni yksi Unkarin suurimmista nimistä, Vian Club, jossa he esiintyivät on kyllä käsittämättömän pieni. Se saattaa hyvinkin olla Miskolcin suurin tanssiklubi, mutta se kertoo lähinnä vain Miskolcin klubien naurettavasta pienuudesta. Eipä kuulijoitakaan kyllä ollut kuin vähän toista sataa -- enemmänkin olisi mahtunut, mutta kaupungissa, jonka yöelämä on lähinnä puunjuurella nukkuva kulkukoira (ja sairaalan pysäkillä torkkuva yksijalkainen koditon), yliopiston ulkopuolella sataviisikymmentäkin vaikuttaa jo aika saavutukselta.

Paikan pienuus tietysti teki tilaisuudesta jotenkin välittömämmän, kuin olisi jotain amatööriryhmää seurannut. Joskin on sanottava, että kun kävimme kerran seuraamassa erään amatööribändin, nimeltään Entertrain, esiintymistä keskustan Rockwell-klubilla, heidän esiintymisensä oli paljon energisempi ja karismaattisempi kuin Zanzibárin. Ioannisille asunnonpuolikasta puolta vuokraa vastaan tarjoava saksalainen (mutta miskolcilaistunut) Hannes soittaa kyseisessä Entertrainissa.

(Hannesista en ole tänne koskaan tainnutkaan mainita. Hannes on ainoa tapaamistani ihmisistä, joka ihan oikeasti rakastaa Miskolcia. Jopa siihen määrään asti, että todella muutti tänne itäisestä Saksasta. Yleinen mielipide on, että hänellä täytyy olla jotain vikaa korvien välissä.)

Mutta paljon on hyvää ja kuuntelemiskelpoista musiikkia Unkarissakin tehty; musiikkia, jota kuka hyvänsä suomalainen voisi kuunnella. Ihan yhtä ahnaasti laulavat unkarilaiset kansakuntansa ikivihreitä aamuyön aikaisilla tunneilla Rockyn hämärässä kuin suomalaisetkin omissa tanssiravintoloissaan. Suru tulee puseroon, kun tietää, että näitä bändejä ei Suomessa pysty kuuntelemaan kuin alkamalla harrastaa piratismia.

Sanotaan ei englanninkielen ylivallalle ja aletaan tuoda unkarilaista musiikkia Suomeen.


Tulostettava versio tästä kirjeestä

[edellinen][seuraava]
© Kimmo Kristian Rajala 2003. Saa lähettää palautetta. Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.