Kimmo Unkarissa
 [seuraava]
Monen totuuden valtakunta

[08.09.2003] Mitä sitä kiertelemään. Miskolcin yliopisto on aivan sosialistisen näköinen. Monikerroksisia laitosmaisia betonitaloja, joiden seinien reliefeissä hyvinvoivat työläiset hymyissä suin toteuttavat työtään Kansan Parhaaksi. Itä-Eurooppaan olen tullut.

Paras talo, Kollegium n:o 7, on ilman Työn Sankarien patsaita, mutta talon epävakaudesta johtuen ainoastaan kuusi alinta kerrosta on käytössä, oppilasasuntoloina. Tai ainakin oli viime vuonna, en ole aivan varma asuuko siellä enää ketään, vaikka talon alakerroksissa valot palavatkin. Huoli pois, en asu siellä, enkä edes tarpeeksi lähellä jäädäkseni alle rakennuksen sortuessa. Ja te, jotka rakennuksen haluatte nähdä korkeana maamerkkinä kaunistamassa Miskolcin yliopistoaluetta, pitäkää kiirettä, sillä rakennus puretaan ensi kesänä.

Sillä Unkarikin on muuttumassa. EU:ssa ollaan jo melkein, ja opiskelijat täällä katselevat haikein mielin eurojani laskien vuosia, milloin kenties unkarilaisetkin saisivat käsiinsä nuo Euroopan yhdentymisen kirkkaimmat helmet. Siihen asti käytetään forinteja. (Vihje: Niitä EI kannata vaihtaa Budapestin itäisellä rautatieasemalla, sillä siellä oleva kurssi on älyvapaa. Virheistään oppii, mutta vasta ne tehtyään.)

Unkarin muutos on meneillään myös Kollegium n:o 5:ssä, jossa minä asun. Se on vasta remontoitu. Niin vasta, että seiniin ei parane nojata, mikäli pitää vaatteidensa väristä, eikä lattiaakaan ehditty remonttipölystä puhdistaa ennen asukkaiden tuloa. Sukkajalassakin voi siis kulkea, mutta ne on parempi ottaa pois jalasta silmät kiinni, sillä muuten niiden likaisuus saattaa nostaa tipan silmään.

Remontti on vieläkin meneillään. Tänään siellä tehtiin jotain muutoksia huoneiden lämpöpattereihin tai jotain. Viime viikon loppupuolella etuseinän ikkunalaseja vaihdettiin. Silloin siitä ali kulkiessa oli parempi varoa päätänsä, sillä vanhat ikkunat vasaroitiin hajalle ulospäin, ja taloon kulkijat oli suojattu vain liian pienellä vanerilevyllä. En saanut lasia niskaani, mutta sandaalit jalassa kyllä hirvitti kävellä lasinsiruja pitkin. Askeleet suunnittelin tarkkaan ja varovasti.

Mutta mitä valitan? Päärakennuksen sisäänkäynti on kauneinta IT-huumaista lasiarkkitehtuuria, ja suurin osa yliopistoalueesta on vehreää puistoa, jonka monimuotoisuudesta voi Suomessa vain haaveilla. Ja vaikka kesäloman aikana nurmikkoa ei ajettukaan, heti sen päätyttyä 2. syyskuuta sielläkin on näkynyt miehiä työn touhussa (vaikka en tiedä, mitä he siellä tekevät, sillä yhdellä keskellä yliopistoakin olevalla polulla on ollut kuollut puolimädäntynyt linnunraato saapumisestani saakka.)

Alueella on harrastemahdollisuuksiakin vaikka muille jakaa. Tenniskenttiä, urheiluhalli, jalkapallo- ja koripallokenttiä. Ja ne kävelyteiden päällysteiden kuopat ja railot - pyh - nehän vain osoittavat, että täällä on eletty. Sellainen on siis Miskolcin yliopiston kampus. Kuulemma ainoa laatuaan koko Unkarissa. Siis kampus, jossa koko oppilaitos sijaitsee, ja sen oppilaatkin. Kaupunkikin kuulemma valittaa, kun opiskelijat vain oleilevat kampuksellaan eivätkä tuo rahojaan keskustaan.

Aloitin siis pelottamalla ihmisiä Unkarin rupuisuudesta, mutta kerrotaan nyt toinenkin totuus: Keski-Euroopassa ollaan.

Miskolcin keskusta on niitä paikkoja, joista ei voi päätellä maata muuten kuin kylttien ja ihmisten käyttämän kielen perusteella. Kaupat ovat aivan samanlaisia kuin Saksassakin, tai Itävallassa, nimeä myöten, joten suomalaisella ei ole täällä mitään ongelmia. Ainoastaan palvelua on enemmän kuin Suomessa, ainakin joissain kaupoissa. Ja perustarvikkeet huomattavasti halvempia.

On keskustassakin toki maamerkkejä Unkarin ikävästä visiitistä rautaesiripun takana, eli niitä mahtipontisia teräs- ja betonikolosseja, jotka eivät olleet kauniita valmistuessaankaan, mutta työllistivät sopivasti juuri niitä, joita tuoreimman viisivuotissuunnitelman mukaan pitikin työllistää. Mutta ne ovat syrjässä pääkadulta, joten niitä ei täydy nähdä.

Kuten ei muuten sitäkään, kuinka erilaisessa kunnossa koko kaupunki on heti sata metriä pääkadusta poispäin.

Se on historian valossa jotenkin vaikea sanoa, kumpi nyt sitten on enemmän sitä "oikeaa" Unkaria. Koulussa lapsena saatu kuva ilkeän kommunistihallinnon ikeessä kärsivästä sukulaiskansasta on tietysti lähihistorian totuus. Mutta toisin kuin vaikka Suomella, tällä maallahan on myös loistelian historia Euroopan ytimessä.

Eivätkä senkään ajan merkit ole päässeet täysin tuhoutumaan, Miskolcissakaan. Näin viikon Unkarissa olon jälkeen onkin sanottava, että sehän täällä on hienoa, kuinka yhdessä paikassa istuessaan vain päätä kääntämällä pystyy näkemään monta eri todellisuutta: uljaan, vanhan keskieurooppalaisen valtakunnan, sosialistisen itäblokin maan ja modernin keskieurooppalaisen kapitalismin. Suomessa kun päätään kääntää niin näkee vain, että, kas, tuossakin kasvaa mänty.

Eli jos haluatte mielessänne miettiä, millaisessa paikassa olen, niin ajatelkaa Itävaltaa, vähentäkää vuoret ja lisätkää pari rumaa työlaismonumenttia. Ja muistakaa, että maata on kunnostettu eurooppalaiseen kuntoon vasta kymmenen vuotta.


Tulostettava versio tästä kirjeestä

 [seuraava]
© Kimmo Kristian Rajala 2003. Saa lähettää palautetta. Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.