[23.09.2003] Nyt kun ruumiinlämpö on taas normaalilukemissa ja mahakin ainakin silloin tällöin toimii, on hyvä aika luoda katsaus unkarilaiseen keittiöön ja siihen, kuinka sitä käytän.

Ruokailu Miskolcin yliopistolla on järjestetty siten, että yliopistokampuksen keskellä nousee rakennus, joka sisältää paitsi baarin, Rockwellin, paikallisten suussa Rocky, myös erilaisia ravintoloita. On pitseriaa, on "kreikkalaista" ruokaa, on "kiinalaista" ruokaa, ja sitten on se varsinainen opiskelijakantiini, Menza, joka myy unkarilaista laitoskeittiöruokaa eurolla lautanen (250-290 HUF). Koska muut ruokailuvaihtoehdot edellyttävät seinällä olevan menun ymmärtämistä ja epätoivoista kommunikointia ruuan ojentajien kanssa, tyydyn suosiolla Menzaan, jossa ruuat ovat jo valmiiksi annosteltu lautasille ja jätetty ruokailijoiden otettaviksi. Kassan kanssa toki joutuu asioimaan, mutta jos ymmärtää, kun kassatäti pyytää puuttuvaa kolikkoa vaihtorahan pyöristämiseksi, ja osaa sanoa "köszönöm" (kiitos) tarvittaessa, niin mitään ongelmaa ei ole.

Menzan unkarilainen ruoka, niin tyhmää kuin kansakunnan keittiön tiivistäminen pariin iskevään sanaan onkin, on raskasta, paprikaista, rasvaista ja sisältää paljon keittoja.

Paprikaa on ruuassa kuin ruuassa. Se ei ole paha asia, sillä täkäläiset paprikat ovat varsin maukkaita. Maku on voimakas, mutta ei polttava, ja se tukee ruokien aromeita eikä niinkään peitä niitä. Nyt puhun niin kuin ruuista jotain tietäisin, mutta minun makuuni täkäläiset paprikat sopivat.

Keitoista sen sijaan en tiedä. Eihän niiden syöminen mitään maksa, joten jos napa antaa myöten, niin voi niitä aina ruokailun aluksi alkupalana syödä. Siltähän ne näyttävät kuin koti-Suomessakin, niissä on vain vähemmän perunoita ja enemmän paprikoita. Ja enemmän vaihtelua. Niitä on tullut syötyö sairaana, kun ne menevät helpommin alas, mutta periaatteen tasolla minua vähän ihmetyttää, miten ihmeessä ruuasta muka tulee parempi, kun se sekoitetaan runsaaseen, rasvaiseen, veteen.

Sillä rasvaa ruuista todellakin löytyy. Ja kun ruokia syö, mahanpohjassa tuntuu kuin olisi juuri kiven niellyt. Kerrankin ihan oikeasti ymmärtää ruokalevon idean. Ja varsinkin sitten, jos syö sekä varsinaisen ruuan että keiton alkupalaksi (noin puolitoista euroa) ja saa jotenkin vatsan vastaanottamaan koko ruuan kerralla, niin seuraavan tunnin ajan rationaalisen logiikan sijaan aivoissa vallitsee ähkyn sumentama sotku.

Sitten jos Menza kypsyttää tai se on kiinni viikonlopun kunniaksi voi mennä kaupungille syömään. McDonalds tietysti löytyy Miskolcistakin, ja paljon muitakin vaihtelevan tasoisia pikaruokapaikkoja (eräässä riisi haisi niin ihastuttavalle, että totesin sen syömättä jättämisen olevan parempi vaihtoehto, koska en varsinaisesti ruokamyrkytystä normaalin ripulini päälle enää halua). Keskustassa voi myös syödä ihan oikeissa ravintoloissa, jos tulee porvariolo.

Helsingissä Unkarin konsulaatin seinällä oli Unkarin mainosjuliste, jossa Magyarországia mainostettiin iskulauseella "hanhenmaksaa hampurilaisen hinnalla", ja vähän sitähän täällä ruokailu on. Päädyin muutaman muun vaihto-opiskelijan kanssa Miskolcin ykkösnähtävyyden äärelle, linnaan vesiputouksen äärellä kauniissa "vuoristossa", ja kun meillä oli nälkä, astuimme erääseen ravintolaan syömään. Ravintola oli niin hieno, että ajattelimme ensin jäädä vain vaivihkaa istuskelemaan sen pihalle ja vaikka vain juoda jotain, mutta kunhan tarjoilijat olivat aikansa nauraneet meille, ja me itsellemme, siirryimme sisätiloihin. Ravintolassa oli kaikki hienoudet, vessoista löytyi vessapaperia ja jopa elävää musiikkia (yksinäinen pianisti pimputtamassa rumpukonetaustan päälle Ukko Nooan ylikansallisia vastineita). Palvelu ei tietenkään mitään kieliä osannut, mutta toimi muuten niinkuin pitääkin, ja ruokakin oli hyvää. Ja maksoi 2000 forinttia. Suomessa tuon näköisestä ravintolasta saisi kahdeksalla eurolla vain palan näkkileipää ja puoli lasia vesijohtovettä. Ja hintataso on sama kaikissa ravintoloissa täällä. Kerrankin opiskelijallakin on varaa syödä oikeasti ulkona.

Mutta niin kivaa kuin ravintoloissa syöminen onkin, niiden ulkopuolinen ruokailuni ei ole aivan ollut sen tasoista kun pitäisi. Lähinnä siksi, kun käytössäni ei ole jääkaappia. Huoneen nurkassa sellainen kyllä jököttää, mutta en oikein tiedä, miksei se ole päällä - tai kenen se on. En siis ole käyttänyt sitä. Siispä lämpimien ruokien ulkopuolinen ruokailuni on rajoittunut hedelmiin ja leipään. Juomaksi vesijohtovettä, joka on ihan juotavaa, joskaan ei erityisen hyvää.

Voittaa vesijohtovesi kuitenkin pullotetun. Yksi ensimmäisistä oppimistani unkarinkielisistä sanoista oli "szénsavmentes", joka tarkoittaa hiilihapotonta. Tämän sanan tarpeellisuuden opin interreilatessani, kun aina piti yrittää selittää vettä ostaessa, että "no gas", "no gas", ja silti siinä oli. Ongelma on siinä, että szénsavmentes tarkoittaa hiilihapotonta ainoastaan teoriassa. Todellisuudessa se tarkoittaa ainoastaan sitä, että pullossa on vaaleanpunainen korkki. Ehkäpä hiilihappoa on vähän vähemmän kuin niissä toisissa pulloissa, mutta saa kyllä olla koko ikänsä hiilihappovettä niellyt (kuten moni unkarilainen ilmeisesti on), että pystyy uskomaan niiden valheellisia mainostektsejä. Ylikansalliset vedet ovat kuitenkin ihan oikeasti raikkaita, joten vaihtoehdoiksi jäävät Coca-Cola Companyn Naturaqua, Nestlen Aquarelle ja Evian. Viimeiseen ei kosketa, mutta aiemmat sentään on pullotettu unkarilaisella vedellä. Ja Coca-colan vesi on parempaa.

Mutta mainitsemani jääkaapin puute vaikeuttaa tietysti kalsiumin saantia. Kuten sekin, että kaupoista löytyy vain iskukuumennettua maitoa. Mutta jääkaapittomalle juusto, maito, jogurtti, jäätelöstä puhumattakaan, jäävät pelkiksi ihaniksi haaveiksi terveestä ja vahvasta luustosta. Pullotettuun veteen on kyllä lisätty ripaus mineraaleja, ja joissain ruokalajeissa on juustoa (kuten pitsoissa tai Menzassa tarjoillussa ihmeellisessa juustolautasessa, jossa oli erilailla valmistettuja juustoja juustokuorrutuksella. Se maistui kuin pinaattikeitto: aluksi jännää, mutta lusikallinen lusikallisen jälkeen yhä tylsempää ja viimeiset lusikalliset ovat jo tahdonvoiman voitto fyysisistä vastareaktioista.) Mutta ei kalsium täällä mitään jokapäiväistä leipää ole, ainakaan samassa määrin kuin Suomessa.

Siinäpä lyhyt katsaus siihen, mitä olen Unkarissa syönyt. Söin lisäksi kerran naapurihuoneen tytön valmistamaa paprikakanaa. Pääsin vielä asteen Menzaa lähemmäksi unkarilaista ruokailutodellisuutta. Vähänkö siistiä. Ja kana oli vieläpä ihan hyvää.