kirjeet | kuvat | |||||
08.09.2003 Monen totuuden valtakunta 12.09.2003 Kuinka syntyy opintosuunnitelma 17.09.2003 Tunnelmapala 23.09.2003 Unkarilaista ruokailua 26.09.2003 Opintorahan ostovoimasta 30.09.2003 Viikonloppuisin tapahtuu 03.10.2003 Smaragdikaupunki 07.10.2003 Mutta minuahan varoitettiin 17.10.2003 Mutka Slovakiaan 18.10.2003 Kylmyys ja pimeys 20.10.2003 Lyhyt teksti opiskelusta 26.10.2003 Välisoitto sadalle eurolle 31.10.2003 Luopumisen tuskaa 03.11.2003 Aina kannattaa kysyä 07.11.2003 Kuvia kuvia 10.11.2003 Sekalaisia kirjoituksia 14.11.2003 Ötös Kollégium 17.11.2003 Balaton ja AIESEC 21.11.2003 Trianonin sopimus 25.11.2003 Kolme viikkoa 04.12.2003 A Text in English 07.12.2003 Tositarina 09.12.2003 Paluu Bécsiin 11.12.2003 Lopun alkua 13.12.2003 Unkarilaisesta musiikista 15.12.2003 Loppu 18.01.2004 Paluu ja Suomi 15.09.2004 Vuosihuolto |
Opintorahan ostovoimasta [26.09.2003] Suomessa opiskelijajärjestöt aina valittavat, kuinka suomalainen opintotuki on hirveän vaatimaton eikä riitä millään elämiseen. En ole täysin samaa mieltä, mielestäni se riittää elämiseen vallan mainosti, mutta tietenkään jos haluaa muutakin kuin vain katon päänsä päälle ja jotain mahan täytteeksi, on parempi saada jostain lisää rahaa. Siksipä onkin hauskaa olla maassa, jossa opintorahan ostovoima on ihan oikeasti sitä luokkaa, mitä eräät opiskelijat sen Suomessa toivoisivat olevan. Sillä eläminenhän täällä ei maksa mitään. Vaikka asunto maksaakin minulle moninkertaisesti sen, mitä paikallisille (ilmeisesti tähän on jokin hyväksyttävissä oleva syy, kukaan ei vain tiedä sitä), ei se silti maksa mitään. 15 000 forinttia kuussa (60 euroa), kunhan joku viitsii kertoa miten se maksetaan ja kenelle. Tietysti asuntola nyt ei varsinaisesti ole mikään paratiisi (vaikka hyväkuntoinen ja suht' siisti onkin), ja väliin kolme huonetoveria rassaa täydelliseen yksityisyyteen tottunutta suomalaismieltä, mutta hintaan nähden se on aika erinomainen. Ja elintarvikkeet ovat käytännössä ilmaisia. Kirjoitin jo ulkona syömisen hinnasta, mutta sama linja jatkuu ruokakaupoissakin. Siinä missä Suomessa keskiverto kaupassakäynti vie lompakosta kymmenestä viiteentoista euroa, täällä summa on kahdesta kuuteen. En toki ole ihan samoja määriä tavaraa kaupasta ostanut, sillä olen syönyt täällä enemmän ulkona, ja jääkaapittomana en ole juustoonkaan rahojani polttanut. Nyt tosin huoneeseeni saapui toimiva jääkaappi, joten ehkä ostosbudjettini kasvaa. Tai sitten ei, sillä voin nyt ostaa isompia määriä kerralla. Mutta jos asuminen on huokeata ja syöminen halpaa, niin matkustaminen on hinnaltaan naurettavaa pelleilyä. Paikallisliikenteen kuukausilippu opiskelija-alennuksineen Miskolcissa on noin tuhat forinttia (neljä euroa), plus-miinus sata forinttia riippuen siitä, haluaako käyttää raitiovaunuja vai ei. Ilman kuukausilippua yksi matka maksaa noin sata forinttia, 96 jos ostaa lipun etukäteen ja 125 jos autosta, joten käytännössä ilmainen kuukausilippu kannattaa ostaa, jos vain kulkee kymmenen kertaa kuukaudessa linja-autolla. Sillä yksittäislipuilla ei ole edes vaihto-oikeutta. Ja Miskolcista Budapestiin ja takaisin pääsee (67,5 prosentin opiskelija-alennuksella) 1500 forintilla (6 euroa). Tämä hinta siis, jos kulkee kalliimmalla Intercity-junalla. Niillä junilla, jotka pysähtyvät joka ainoaan kuolleeseen käpykylään, matkustaa vähän halvemmalla, mutta hitaammin. Ja kaikki tämä halpuus maassa, joka ei palvelutasoltaan jää Suomesta juurikaan jälkeen. Kauppojen tuotevalikoima on sama, ellei parempi, ja vaikka junat ja linja-autot luvattoman paljon kulkiessaan tärisevätkin, ne ovat aivan tavallista keskieurooppalaista tasoa. Vika on ennemminkin teiden kunnossa. Ylellisyystarvikkeet, kuten elektroniikka tai merkkivaatteet, sen sijaan maksavat aivan saman verran kuin Suomessakin. Ellei enemmänkin, sillä Suomessa osaa kaivaa jostain sen halvimman hinnan, ja myyjien ja ihmisten kanssa voi keskustella kielellä, jota molemmat osaavat. Merkkivaatteet nyt tietysti ovat mitä ovat, niiden hinnan on tarkoituskin olla samat joka maassa. Ja kun täälläkin joka tapauksessa kaikki haluavat Niken lenkkarit, Dieselin farkut ja Adidasin verkkarit, ja typerykset ovat täälläkin valmiita maksamaan älyttömiä (suhteessa vielä Suomeakin älyttömämpiä) hintoja isoista nimistä. Mutta suomalaiselle opiskelijalle tämä tietysti on yhtä juhlaa. Sillä vaikka jotkin tuotteet maksavatkin yhtä paljon kuin Suomessa, niin normaalien elinkustannusten halpuudesta johtuen niitä ylellisyyksiä voi nauttia paljon enemmän. Ja jos jotain, joka tätä vahingossa lukee, kiinnostaa, niin ilmeisesti se olutkin on halpaa. Vaikka toki en tiedäkään paljonko se Suomessa maksaa, enkä ole sen hintaan täälläkään yhtään huomiota kiinnittänyt. Mutta ne suomalaiset täällä (sillä kaupungin harvoista vaihto-opiskelijoista merkittävä osa on suomalaisia), jotka alkoholijuomien hinnoista jotain tietävät, ovat kertoneet niiden olevan halpoja. Uskotaan. Mutta oli miten oli, vähänhän tässä on huono omatunto, kun kerran saa lähes vastikkeettomasti Suomen valtiolta kuukaudessa enemmän rahaa kuin unkarilaisopiskelijat pystyvät ottamaan vuodessa lainaa. Ei se oikein ole oikein.
Tulostettava versio tästä kirjeestä
|
© Kimmo Kristian Rajala 2003. Saa lähettää palautetta. Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa. |