[07.11.2003] Kun tulin Unkariin syyskuun alussa, kaikista eniten minua harmitti se, että minä en ollut Suomessa ollessani saanut aikaiseksi ostettua kameraa. Kaikkialla ympärillä oli kaikkea mielenkiintoista, kaunista ja ehdottoman kuvauksellista (aivan kuten Suomessakin), mutta minulla ei ollut välinettä sen ikuistamiseen. Muistini kyllä, joka kieltämättä on aina parempi kuin kamera, mutta päänsisäisiä muistoja on vaikeampi jakaa sukulaisten ja ystävien kanssa kuin kuvia.

No, korjasin kameran puutteeni parin viikon sisällä. Kiusasin kameraliikkeen myyjiä kyselemällä kameran kansainvälisen takuun perän (kysymys ei ollut vaikea, käyttämäni kieli -- englanti -- sen sijaan kyllä), mutta typeryyttäni en muistanut minun olevan ulkomailla, että olisin ymmärtänyt jättää verot maksamatta. Tuin siis unkarilaista kansantaloutta ylimääräisellä 70 eurolla. No, koska saan rahani pääosin Suomen valtiolta joka tapauksessa, niin ajatellaan tätä eräänlaisena valtioden välisenä varainsiirtona.

Joka tapauksessa kameran saatuani olen sitä ahkerasti käyttänytkin. Toistaiseksi täällä kameran kanssa viettämieni puolentoista kuukauden aikana olen napsinut noin tuhat kuvaa. Mitä tällä kirjoituksella on tarkoitukseni sanoa on se, että vietin tällä viikolla pari iltaa ja yötä kuviani läpi käyden valitakseni parikymmentä edustavaa kuvaa nettiin pistettäväksi.

Nyt ne ovat täällä.

Valitettavasti ohjelma, jolla pienensin kuvat netissä hyväksyttävään kokoon oli huomattavan kehno, joten kuvanlaadussa on parantamisen varaa. Jos huono kuvanlaatu ottaa armottomasti päähän, niin sitten ei auta muuta kuin odottaa kotiinpaluuseeni asti, jolloin voin joko näyttää kuvat henkilökohtaisesti tietokoneen ruudulta (tai paperilta, jos minulla on ylimääräistä rahaa), olettaen, että te, jotka kuvia haluatte nähdä olette Suomessa, tai voin niitä lähettää teille sähköpostitse alkuperäisessä koossa.

Valitsemani kuvat eivät ole kovin kattavan monipuolisia otteita ottamistani kuvista, sillä olen harrastanut täällä paljon kuvien salaa ottamista -- vyötäröltä napsimista -- jonkalaisia kuvia en tietenkään voi nettiin pistää, sillä en voi kysyä kuvan kohteilta, sallivatko he kuviensa julkaisua (ihan kuin minä välittäisin). Aivan yhtä paljon olen ottanut kuvia, jotka eivät varsinaisesti esitä mitään, mutta jossa on paljon kivoja värejä ja omituisia kuvioita. Kummatkaan näistä kuvatyypeistä eivät kuitenkaan varmaan sivuni lukijoita niin paljoa kiinnosta, että niitä kannata ensisijaisesti tänne laittaa, joten olen valinnut lähinnä kuvia, jotka antaisivat kuvaa siitä, minkänäköisten ihmisten kanssa täällä aikaani vietän, ja minkänäköisissä paikoissa.

Toki ensisijaisena valintaperusteena on käytetty sitä, että kuva näyttää hyvältä. Mielestäni rumia kuvia ette sivuilta löydä.

Kuvatekstit kertovat ottamistani kuvista enemmän. Niiden aiheista ja siitä, mitä kuvistani ajattelen. Kuvat löytyvät sivun yläreunan "kuvat" -linkin alta. Kuvatekstit ovat kuvien yhteydessä ja siltä varalta, jos joku haluaa niitä tulostaa, myös tässä:

Paula ja Eeva

Oululaistytöt eivät ole kovin merkittävää osaa Unkarinkokemuksissani ottaneet, mutta toki heihin säännöllisesti täällä törmään. Tässä kuvassa olemme syyskuun alkupuolella lähdössä kaupungille yrittämään asumisosoitteemme rekisteröimistä. Kuten eräässä tekstissäni jo kerroin, huonolla menestyksellä. Tausta on yliopiston päärakennuksen aula.

Szilárd ja Miki

Kaksi kolmesta huonetoveristani huoneessamme. Szilárd on etualalla se, jolla on rinnassaan tatuointi. Hän lukee todennäköisesti kuvassa jotain filosofista teosta, opiskeleehan hän täällä filosofiaa. Mitä Miklós lukee taustalla, en tiedä. En ole Mikiin oikein tutustunut, sillä hänen englannintaitonsa on samaa tasoa kuin minun unkarintaitoni. Szilárd sen sijaan puhuu pari sanaa englantia, ja se, mikä hänen kielitaidostaan jää puuttumaan korvautuu vilpittömällä halulla yrittää kommunikoida.

Melinda ja Ioannis

Kuva on edustava kuva Ioannisista, sillä hän todellakin on täällä koko ajan naputtelemassa tekstiviestejä kreikkalaisille ystävilleen (ilmeisesti kaikki naispuolisia) ja sukulaisilleen. Kyllä Suomen ulkopuolellakin siis osataan tekstiviestejä lähettää. Melinda on unkarilainen, joskin osaa pari sanaa suomea (ei puhumiseen asti) ja laulaa Maamme-laulun ensimmäisen säkeistön paremmalla varmuudella kuin minä. Tässäkin olemme matkalla poliisiasemalle, Paula ja Eeva ovat heitä vastapäätä. Jennikin oli paikalla, ja minä, mutta meistä ei tässä yhteydessä kuvaa ole.

Jenni ja Budai Palota

Jenni Budapestissä. Varsin suuri osa ottamistani kuvista ei esitä Miskolcia ja sen vähäisiä nähtävyyksiä, vaan ne on napsittu pitkälti Budapestissa, Egerissä, Pécsissä, ja niin edelleen... Tässä Jenni istuu Budai Palotan edessä. Palatsia ei tietenkään kuvassa liiemmin näy, mutta osa ratsastajapatsasta ja joitain kukkaistutuksia. Paikka on nätti, ja kaikki, jotka ovat turistimatkalla Budapestissä koskaan käyneet, ovat varmasti jossain tällä paikalla ollut.

Kollegium 7

Legendaarinen Kollégium numero 7 on Miskolcin yliopiston selkeä maamerkki. Missä hyvänsä seisookin, se kyllä jostain pistää silmäkulmaan. Vähän kuin Eiffel-torni Pariisissa. Nyt epävakauttaan tyhjän ja purkutuomion toteutusta odottavan entisen asuntolarakennuksen edessä on rakennus, jossa on yliopiston ruokala, johon olen kirjoituksissani Menzana viitannut, sekä yliopiston baari, Rockwell, paikallisten suussa Rocky. Kuva on ensimmäisiä kamerallani ottamia kuvia, josta siis johtuu maan ja puiden vihreys.

Koripallo-ottelussa

Tässä kuvassa Sandi (kirjoitusasu epävarma), Jenni ja Melinda istuvat yliopiston liikuntahallissa katsomassa koripallo-ottelua joskun syyskuun puolivälin tienoilla. Ottelu ei ollut vielä kuvan ottamishetkellä alkanut. Sandi on se, jota peli eniten kiinnosti, ja sitenpä onkin sopivaa, että hän tässä kuvassa osoittaa sormella kuin selittäen muille tytöille pelin sääntöjä. Linda sai tarpeekseen ensimmäisen erän jälkeen, minä ensimmäisen pelin (en jaksanut napsia koripalloilukuvia loputtomiin), joten ainoastaan Sandi ja Jenni istuivat loppuun asti. Sandi on Melindan ystävä ja huonetoveri saman asuntolarakennuksen alakerrassa, jossa minäkin asun. He molemmat opiskelevat englantia.

Lautapeli

Ennen kuin huoneeseemme tuotiin tietokone, huoneeseen aina kerääntyvät huonetoverieni lukuisat ystävät, ja huonetoverini, tappoivat luppoaikaansa pelaamalla vanhaa sosialistista peliä, jossa opetetaan lapsille rahan säästämistä ja sen oikeaoppista käyttöä. Kuvassa on Szilárd, Miki, sekä kaksi heidän ystäväänsä, joiden nimistä (niiden kirjoitusasusta puhumattakaan) olen edelleen epävarma. Kumpikaan ei puhu englantia, joskin toinen selvästikin aika paljon ymmärtää. Pelasimme kerran mekin, minä, Jenni ja Ioannis tätä lautapeliä Johnnyn kanssa. Peli oli aika tylsä, joskin Monopolia mielenkiintoisempi, mutta minä voitin!

Johnny

Johnnyn oikea nimi on János, mutta miesparka ei oikein pidä nimestään, vaan pyytää kaikkia kutsumaan itseään Johnnyksi. No, mikäs siinä. Johnny on varsin karismaattinen ilmestys, soittaa kitaraa ja pelaa tietokoneella siviililentopelejä. Ilmeisesti olisi halunnut lentäjäksi, mutta korvassa on jotain vikaa. Opiskelee politiikkaa ja lakia. Kolmesta huonetoveristani se, joka parhaiten osaa englantia, ja siten myös se, jonka kanssa olen eniten ollut tekemisissä. Ei hänenkään englantinsa täydellistä ole, mutta riittävän hyvää kaikkien asioiden kommunikointiin, varsinkin jos muistan käyttää tarpeeksi helppoa sanavarastoa.

Miki Rockyban

Miki Rockyssä. En tiedä, kuinka edustava kuva tämä on Mikistä. Oikeastaan ei kovinkaan. En tiedä miehestä paljoa, kun kielimuuri on esteenä, mutta hän vaikuttaa todella sympaattiselta ja miellyttävältä ihmiseltä. Tässä kuvassa hän näyttää boheemilta runoilijasielulta. En tiedä, ehkä hän on sellainen. Olen antanut itselleni kertoa, että hän haluaisi ryhtyä teatteriohjaajaksi. Slovakiasta hän on Miskolciin kuitenkin tullut, slovakiaa (ja tsekkiä) ja unkaria sujuvasti puhuu, englantia ei juuri yhtään. Pelasin kerran hänen kanssaan pari peliä shakkia, ja voitin molemmat pelit aika selvästi.

Päärakennus

Yliopiston päärakennuksen sisäänkäynti eroaa kampuksen muista rakennuksista kuin yö päivästä, mutta pistetään tänne nyt edustava mainoskuvakin. Sisäänkäynnin edustalla on viehkeä suihkulähdekin, jonka pirteästä purskuttelusta tässä kuvassa ei näy jälkeäkään. Ei tietenkään enää marraskuussa luonnossakaan, sillä suihkulähde sammutettiiin (kuten lähes kaikki muutkin Unkarin suihkulähteet) lokakuun puolivälissä. Tämä on ihan mukava paikka istuskella, kun aurinko paistaa ja on lämmintä -- ja tietenkin tämä on se paikka, johon kaikki tapaamiset yliopistolla aina sovitaan.

Miskolcin pääkatu

Miskolcin pääkatu on Unkarin, taitaa olla peräti Euroopan, pisin pääkatu. Pääkadun keskellä kulkeva raitiotie on maailman vanhimpia. Miskolcin ongelma onkin se, että pääkadun ulkopuolella ei ole oikein mitään, ja se, että pääkadun varrellakin on mitään vain noin puolen kilometrin matkan verran. Kuvassa mukana Ioannis, Jenni ja Melinda, ja se otettiin eräänä kauniina ja aurinkoisena perjaintaina, jolloin olimme etsimässä poliisilaitosta rekisteröidäksemme asumisosoitteemme. Emme onnistuneet. Mutta päivä oli morsiollinen.

Rocky

Kuvassa on taas huoneessani ympäri vuorokauden palloilevaa porukkaa Rockyssä. Rocky on ihan okei yliopisto-opiskelijoiden täyttämä baari, joka on ihan okei, jos tykkää tupakansavusta, unkarilaisesta valtavirtapopista ja -rokista, ja tungoksesta. Joka päivähän siellä tahtoo samat biisit soida, joten siellä riittävän usein käytyäni olen tutustunut tällä hetkellä muodissa oleviin unkarilaisiin hitteihin sekä joihinkin ikivihreisiin, jotka aina saavat koko baarin laulamaan yhteen ääneen. En tunne kappaleita kuitenkaan vielä niin hyvin, että pystyisin osallistumaan yhteislauluun.

Ioannis lukee saksaa

Kun Ioannis muutti Hannesin luo, siellä tietenkin pidettiin jonkinlaiset tupaantuliaisjuhlat. Tassa kuvassa Ioannis juhlii viihdyttämällä saksalaista Katrinia lukemalla hänelle otteita Hannesin saksa-unkari-saksa sanakirjasta. Ioannis on hauskuuttanut meitä toistuvasti myös lukemalla suomenkielisiä tekstejä ääneen, mukaanlukien kerran erästä näille sivuille kirjoittamaani kirjoitusta. Hän ääntää ihan hyvin, joskaan hän ei kykene kuulemaan eikä tuottamaan ään ja aan eroa (eikä tietenkään osaa erottaa konsonanttien ja vokaalien pituuksia). Unkarilaisten ääntämiselle vaikeuksia suomessa tuottaa sen sijaan e:n ja ä:n erottaminen. Kuvan värimaailma on luotu salamaa ja pitkää valotusaikaa käyttämällä.

Kimmo opiskelee

Tämä kuva on tietysti lavastettu, sillä otin sen itse. Mutta pitää kai sitä yksi kuva minusta itsestänikin tänne pistää, ja siinä näkyy myös minun sänkyni. Se on se, jolla minä istun. Jos en väärin muista, luin ennen kuvan ottamista Huckleberry Finniä (tulostin koko kirjan kirjastossa netistä 1300 florintilla) opiskelujani varten. Luin sitä myös kuvan ottamisen jälkeen. Mutta kuvan ottamishetkellä tietysti vain teeskentelen lukevani. Seinällä näkyvä ryijy, tai mikä lie, on siinä sitä varten, että voimme nojata seinään ilman, että vaatteemme muuttuvat valkoiseksi. Aika purukumiratkaisu, mutta olkoon.

Lillafüred

Olen valehdellut teille aikaisemmin. Itse asiassa matkaoppaani mainitsee Miskolcin. Mutta ei kohdassa Miskolc, vaan kohdassa Lillafûred. Siellä on paljon viehättäviä mäkiä, joita "vuoriksi" kutsutaan, sekä "Unkarin korkein vesiputous". Vesiputous on yhtä korkea kuin Suomenkin korkein, Hepoköngäs, mutta siinä missä Hepoköngäs on laaja ja vaikuttava ja todellinen, Miskolcin säälittävä noro tulee vesihanasta. Mutta tämä laakso, ja siellä oleva palatsi, tai kartano, tai mikä lie, on todella kaunis paikka. Kävimme kerran syömässä eräässä kuvassa näkyvässä ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja suomalaisittain halpaa. Kerroin siitä joskus teksteissäni.

Taiteilijan omakuva

Minähän se siinä. No, tässä on nyt yksi esimerkki näistä minun väripelleilyistäni. Salamalla ja pitkällä valotusajalla ja sopivassa paikassa sopivasti liikkumalla voi saada aikaan tällaisenkin kuvan. Kuten näkyy, iho on ihan yhtä tautinen kuin ennenkin, mutta nyt katse on sentään keskittynyt ja ilmeetön. Ja jos täällä joku käy, joka ei tiedä, miltä minä näytän, niin nytpäs tiedätte kuinka ruma mies näitä tarinoita tänne kirjoittaa. Ignorance is strength.

Katrin

Katrin katsoo kelloaan. Katrin oli täällä kuusi viikkoa, ja koska hän oli haastava kuvattava, eli aivan kuten minäkin, suurin osa hänestä otetuista kuvista ei muistuta häntä lainkaan, niin napsin hänestä aivan suhteettoman paljon kuvia. Tuhosin suuren osan toki jo ennen kuin tyhjensin kamerani cd-levyille. Tämä on hyvä kuva, hän näyttää itseltään. Vähän pimeähän se on, mutta kun salamaa en normaalisti suostu käyttämään ja huoneiden valaistus ei kovin riitä, niin useat täällä ottamistani kuvista ovat vähän mustahkoja.

Miskolcista

Miskolcin pääkatu, mutta tällä kertaa vailla yhtään tuttua naamaa. Olen pariin otteeseen kävellyt katua pitkin vain napsimassa "salaa" kuvia sillä kulkevista ihmisistä, sekä rakennuksista erilaisella säällä ja valaistuksella. Tässä kuvassa ei ole yhtään tunnistettavaa naamaa, ei tuttua eikä tuntematonta, mutta pidän oikeassa alakulmassa olevan naisen asennosta. Itse asiassa juuri hänestä tämän kuvan halusinkin ottaa, mutta koska ihminen takaapäin tahtoo olla aika tylsähkö, rajasin mukaan myös pääkatua. Minä tykkään tästä kuvasta. Siksi se on tässä.

Kaunis kaupunki

Kirjoituksessani otsikolla "Smaragdikaupunki" kerroin tästä kuvaussessiosta, mutta toisaalta aloitin kirjoitukseni vasta myöhemmästä vaiheesta, eli en kertonut tämän kuvan ottamisesta. Tässä Miskolc näyttää taas kerran todella viehättävältä keskieurooppalaiselta pikkukaupungilta. Jota sen keskusta tietysti onkin. Mutta vain noin sata metriä tästä paikasta eteenpäin (pääkatu on parikymmentä metriä takanani), päädytäänkin jo niihin paikkoihin, josta "Smaragdikaupunkiani" aloittelin. En laita tänne kuvia rumasta Miskolcista, sillä en koe siihen tarvetta. Miskolc on ihana paikka.

Jenni

Jenni on kuvauksellinen ihminen, ja niin paljon kuin se minua kirpaiseekin, hänen kädessään ympäristöä hengityskelvottomaksi tekevä savuke tekee hänestä otetuista kuvista usein jotenkin elävämpiä. Tämän kuvan sankari ovat tietysti kynttilät, jotka luovat kuvaan sen lämpiman ja tunnelmallisen valaistuksen, joka siinä on. Kuva otettiin iltana, jolloin Melinda keitti meille ruokaa. Ruoka oli ihan hyvää, joskaan ei mitään erikoista. Ruokaseura sen sijaan oli miellyttävää, jos tupakansavun kesti, ja englannintaitoista. (Tai suomentaitoista, kuten Jenni, mutta ihan yhtä usein me englanniksi toistemme kanssa keskustelemme kuin suomeksikin, sillä emmehän voi sulkea muunkielisiä keskusteluistamme).

Melinda pohtii

Melinda puntaroi keittonsa filosofisia ulottuvuuksia. Asuntolamme, joka remontoitiin viime kesänä, keittiöt ovat käsittämättömän likaisia, pahanhajuisia ja pääosin iljettäviä paikkoja. Lähinnä siksi, että talon kaikki asukkaat vain odottavat joka aamu käyvien siivoajien siivoavan ne. Alakerran keittiö ei ole yhtä paha kuin sen kerroksen, missä minä asun (nk. "ensimmäinen kerros", suomalaisittain tietysti toinen). Kuvassa pöytä ainakin näyttää ihan siistiltä. Ja varmaan se ennen ruokailuamme rätillä pyyhittiinkin, sillä muuten se tahtoo olla limainen. Kuvan tarkennus on taustan kamerassa, mutta pidän sommittelusta. Ja vaikka se kummallisen ja valheellisen kuvan Lindan persoonallisuudesta saattaa antaakin, niin se on valokuvana ainakin nätti.

Pohjia

Melinda tahtoi viedä meidät ulos (okei, vain Rockyyn) bilettämään tiistain kunniaksi, ja tässä eräs Lindan ystävistä, joka ei oikein ole halukas puhumaan englanniksi, kaataa Ioannisille pohjia illan juhlia varten. Ei hätää, juoma on täysin alkoholitonta. Ioanniskin on raitis veikko. Toki hän viinaa juo siinä missä minäkin, eli ei hän ihan absolutisti ole, mutta tällä kertaa hän päätyi juomaan jotain unkarilaista limonadia tarjolla olleen viinin sijaan. Minäkään en ennen Rockyyn menoa juonut mitään alkoholipitoista, mutta Rockyssä join puoli muovilasillista jotain, jonka Melinda minulle välttämättä halusi tarjota. Lopun puoliskon tarjosin kohteliaana ystävilleni.

Kubistinen kuva

Tämäkin kuva on illalta, jolloin Melinda ystävineen halusi mennä Rockyyn kanssamme. Kuvan nainen on nimeltään Csilla, ja hänkin opiskelee englantia tullakseen englanninopettajaksi. Hyvin puhelias nainen. Kuva ei tietenkään hänen ulkonäkönsä esittelyyn ole paras mahdollinen, mutta mielestäni kuvan lähes kubistinen liike (vai olisiko futurismi taidesuuntana lähempänä?) ja maalauksellinen värimaailma tekee siitä ehdottomasti esittelyn arvoisen. Tällaisia kuvia yritän usein ottaa, jos napsin kamerallani pimeähköissä paikoissa, sillä, kuten olen sanonut, inhoan salamalla otettuja kuvia, eikä mielestäni ole mitään syytä aina pyrkiä terävyyteen, tarkkuuteen ja esittävyyteen, edes valokuvauksessa.

Petra ja Katrin

Petra Kroatiasta ja Katrin Saksasta. Tässä kuvassa he istuvat linja-autossa matkalla Miskolcin keskustaan. He olivat matkalla keskustaan ottamaan valokuvia albumiensa täytteeksi, ja lähdin mukaan kun heihin törmäsin, mutta pimeä laskeutui varsin pian, eivätkä he kovin montaa kuvaa ehtineet ottaa. He olivat molemmat kuusi viikkoa Miskolcissa jotain geologian tai geografian käytännön harjoittelua varten. Toisaalta kuten niin monet täällä olevat ulkomaalaiset, eivät hekään ilmeisesti täällä kovin paljon mitään todellista tehneet. Ei siksi, etteivät he olisi halunneet, vaan siksi, ettei kukaan keksinyt heille mitään tekemistä. Kuvaa otettaessa oli ruuhka-aika, ja bussi oli ahdistavan täynnä. Onneksi saimme sentään istumapaikat.

Risteys

Miskolcin keskustaa Szinvaparkin (kutsuimme rakennusta ensin Interspariksi, sillä se sen katolla suurimmalla lukee, mutta Szinvapark se oikeasti on) yläkerran erään baarin ulkoterassilta. Szinva on Miskolcin läpi virtaava joki. Jos joki on oikea sana, sillä ei siinä juuri vettä virtaa. Silti kerran näin erään uittavan siinä onkivapaansa. Se oli hassua. Joka tapauksessa tässä kuvassa lähimpänä alareunaa näkyvä suojatie on täällä ollessa tullut ylitettyä kerta jos toinenkin. Yliopistolta keskustaan tulevat linja-autot pysähtyvät melko lähelle tätä paikkaa, ja Interspar on se kauppa, josta useimmin ruokani ostan, sillä se on helpoimman kulkuyhteyden päässä oleva riittävän monipuolinen kauppa. Ja Szinvaparkin yläkerrasta saa viikonloppuisinkin ruokaa, ja siellä on tarpeeksi erilaisia ruokaloita, mistä valita.

Ioannisin kello

Siinä on Ioannis ja juomalasi, ja Ioannisin kello. Kutsumme häntä täällä aina nimellä Janis (suomalaisittain translitteroituna, unkarilaisille Jánisz, englantilaisille Yanis), mutta koska tämän nimen kirjoitusasu vaihtelee kielestä toiseen, suosin ennemmin hänen virallista nimeään. Ioannis pitää kameran edessä olosta, ja mikäs siinä, valokuvauksellinen nuorimieshän hän on, joten olen hänestäkin ottanut ihan liikaa kuvia. Ja kun hän kerran täältä osti uuden kellon, hän myös sen on mielellään kuviin työntänyt. Useassa kuvassa, jossa koko miestä ei itsessään näkyisi, hänen kellonsa kyllä on jossain. Tämä on taas niitä kuvia, joka on valittu lähinnä sen perusteella, että kuva on nätti -- tosin Ioanniskin on kovin itsensä näköinen tässä.

Neito ahdingossa

Tamperelainen neito lepää sängyllään täysin tietämättömänä lähestyvästä hirviöstä, joka on tulossa syömään hänet. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä ihme on kuvan oikeassa reunassa näkyvä varjo, mutta pelottavalta se näyttää. Tämä on Jennin sänky huoneessa 109, kaksi ovea ennen omaani. Hän asuu huoneessaan lähes yksin, ei tietoakaan sellaisesta jatkuvasta menemisestä ja tulemisesta, yötä myöten, kuin minun huoneessani, ja siitä olen hänelle vähän kateellinen. Toki huone on myös vähän siistimpi, kuten naisten huoneet yleensäkin, ja huoneet, joissa on vähemmän asukkaita. Vuoteella olevat kirjat ovat meidän unkarinkielen oppikirjojamme.

Miskolc sumussa

Tältä näyttää Miskolcin kaunis keskusta syksyisessä sumussa. Sillä täällä näyttää ihan oikeasti syksyisin olevan jatkuvasti sumua. Mäenrinteessä kohoaa kirkko, aukean keskellä on patsas (en muista ketä se esittää, mutta varmaan jotain entisaikojen hallitsijaa tai runoilijaa, kuten aina -- vuoden 1956 kansannousun muistomerkki se ei kuitenkaan yllättäen ole), ja oikean reunan nätti rakennus on keskeneräiseksi jäänyt kylpylä. Siitä oli tarkoitus tulla hieno luksuskylpylä, mutta sitten rakennuttajalta kuulemma loppuivat rahat. Tämä on tietysti kuulemani huhu, enkä tiedä kuinka totta se on, mutta koska koko yhteiskunta täällä tuntuu pyörivän ainoastaan huhuilla, niin päätin senkin teille jakaa. Näkymä oli tietysti nätimpi luonnossa.