Vaikka sen valheeksi vannonkin, kyllä mua uskotaan
Neljäs luku
Jossa upein värikuvin kerrotaan turistijoukosta vesisateessa
Ennen kuin aloitan, kerronpa teille kaikille asiasta, jonka huomasin ihan sattumalta. FSL Indian Kundapuran toimistossa (jonne jätin tietokoneeni, koska isäntäperheeni palveluskunta kuulemma varastelee) on näemmä langaton internet. Se helpottaa kummasti leipajapiiman päivittämistä -- silloin, kun verkko on päällä. Se ei aina ole. Mutta kun se on, minä pääsen nettiin omalla koneellani, omalla suomalaisella näppäimistölläni, ja saan laitettua kuvat tänne suoraan omalta kovalevyltäni -- ja vieläpä, ainakin toistaiseksi, ilmaiseksi. Ei tämä tunnu yhtään kehitysmaalta, mutta en valita. Olen vain tyytyväinen.
Voin käyttää Skypeäkin täällä ilman ongelmia, eli kaikki te Skypen omistajat, pistäkää nettipuhelimenne päälle niin voin ehkä joskus pirauttaa. Sama pätee tietysti Messengeriin ja ICQ:hunkin. Ostin myös paikallisen puhelinnumeron, jolla Suomeen soittaminen maksaa 20 eurosenttiä minuutti (tekstiviestit 5 senttiä), mutta eipä sitäkään kai nyt sitten tarvita kuin paikallisiin puheluihin. Ihan kätevää. Lankapuhelimiin voin täältä soittaa kymmenellä sentillä minuutti, eli jos jollakulla sellainen vielä on, kertokaa minulle numero niin voin teillekin mahdollisesti soittaa.
Paikallispuhelut ovat yhden rupin minuutti, alle minuutin puheluista ei ilmeisesti mitään, ja tekstiviestit maksavat maan sisällä 0,50 rupia (1 sentti). Suomeen ne maksavat 10 senttiä kappale (5 Rs).
Mutta halusin kertoa teille lauantaista, joten palataan sinne:
Flunssani oli jo kovaa vauhtia paranemassa lauantaina, mutta sitten kastuin. Ja samalla koko maa muuttui paljon kylmemmäksi ja märemmäksi. Monsuuni ei ollutkaan ohi, vaikka paikalliset niin lupailivatkin.
Lauantai oli orientaatiojakson ekskursiopäivä. Teimme kiertoajelun katselemassa lähiseudun jumalpatsaita ja temppeleitä ja ajelimme muutenkin koko päivän bussissa ympyrää. Minulla oli vähän tympeä turistiolo, koska toimimme niin kuin pahimmatkin japanilaiset ryhmämatkailijat, mutta kyllä reissu ihan kiitettävästi avasi silmiä ja kertoi lisää intialaisesta elämästä.
Sitä jotenkin näin maallistuneena eurooppalaisena helposti ajattelee, että suurikokoiset jumalpatsaat ovat jotain vuosisatoja vanhoja, menneiden kulttuurien luomuksia, mutta sitten bussi kaartaakin kundapuralaisen liikemiehen takapihalle, jonne perhe on kaksi vuotta sitten rakentanut itselleen kymmenmetrisen Hanuman-patsaan.
Ja pari tuntia myöhemmin samainen bussi kaartaa toisen kymmenmetrisen Shiva-patsaan juureen. Ja molempia näitä käytetään ihan aktiivisesti uskonnonharjoittamiseen.
Mutta kyllä moderni kulttuuri on näihinkin jättänyt heikkouden jälkensä. Kumpikaan patsaista ei tule olemaan pystyssä enää satojen vuosien päästä, sillä ne on rakennettu betonista. Itse asiassa tältä jättimäiseltä Shivalta putosi yksi käsi pari viikkoa sitten monsuunimyrskyssä. Jumalaparka joutuu nyt selviämään kolmellä kädellä korjaamiseensa asti.
Silti niitä katsoessa tuli jotenkin sellainen olo, kuin olisi kitchiä katsomassa. Rikkaan liikemiehen pihalleen pystyttämä Hanuman toi mieleeni lähinnä eurooppalaisten puutarhatontut. Molemmat patsaat ovat edelleen maalaamatta, mutta kunhan ne saavat väriä ylleen, assosiaatiosta tulee varmasti vielä vahvempi.
Jotenkin viikon aikana Intiasta on tullut hyvin vahvasti sellainen vaikutelma, millaisena se usein Euroopassa nähdäänkin -- huvittavana ja halpana. Camp ja kitsch. Mutta täkäläisille kaikki tämä minulle jonkinasteisena mauttomuutena näyttäytyvä kulttuuri on arkipäivää ja täysin aitoa. Minä katsoin vilauksen paikallista saippuaoopperaa, jossa kamera zoomasi joka kolmas sekunti dramaattisesti päin jonkin hahmon dramaattista reaktiota säväyttävän musiikin sävyttämänä, ja olisin pudonnut tuoliltani kippurassa nauraen, ellei huoneessa olisi ollut samaan aikaan paikallisia, jotka ottivat tämän televisiokerronnan täysin vakavissaan.
Lauantaina kävimme myös Kollurissa sijaitsevassa kuuluisassa hindutemppelissä. Se vaikutti nopeasti lähinnä koko perheen uskonnolliselta turistirysältä. Satoja metrejä kojuja, joissa myytiin kirkkaanvärisiä jumalankuvia ja leikkiautoja sulassa sovussa samoissa kojuissa. Pihalla norsu siunasi kävijät, jos sille antoi banaanin. Jonossa näytti olevan lähinnä lapsiperheitä, jotka halusivat antaa lapselleen kärsänkosketuksen muistoksi.
Minulle ei tullut mitenkään erityisen harras olo mitään näistä kohteista katsoessani. Siihen ei auttanut se, että Shivan patsaalla kaikki kynnelle kykenevät nuoret miehet välttämättä halusivat tulla samaan kuvaan seurueemme naisten kanssa. Olin ainoa eurooppalainen mies seurueessa, ja täytyy sanoa että sillä hetkellä olin hetkellisesti iloinen sukupuolestani.
Kävimme katsomassa myös Kundapuran markkinapaikkaa, jossa paikalliset viljelijät myyvät satoaan suoraan ilman välikäsiä -- ja muuta markkinakrääsää jota ovat haalineet, koruja, muoviastioita, mitä vain -- ja naapurikaupungissa olevaa kauppakujaa, josta voi käydä ostamassa kaikkea elektroniikkaa ja kaikkea mitä vain yleensä ihminen voi tarvia. Kundapura ei kuitenkaan ole niin suuri paikka, joten joitain hyödykkeitä saadakseen joutuu vähän matkustamaankin. Iltapäivän lopuksi tarkoituksemme oli mennä uimarannalle loikoilemaan, nauttimaan kauniista syrjäisestä hiekkarannasta ja auringosta. Mutta monsuunikausi on monsuunikausi vaikka se olisi lopuillaankin, ja aina välillä tulee vettä.
Juuri kun saavuimme rannan läheisyyteen ja lähetimme bussin matkoihinsa, että se ajaisi pitkää kiertotietä tullakseen hakemaan meidät lähempää rantaa tunnin päästä, taivaalta alkoi tulemaan niin paljon vettä etten ole ikinä sellaista nähnyt. Vesi oli lämpimämpää kuin mitä täällä sisäsuihkuista saa ja miellyttävän lämmintä muutenkin, mutta märät vaatteet ovat märät vaatteet kastuivat ne miten lämpimässä vedessä hyvänsä.
Ensimmäisen kuuron ajan istuimme sateensuojassa höpsöä seuraleikkiä leikkien (piti aina keksiä joku annetulla aakkosella alkava maannimi englanniksi, ja jos ei keksinyt uutta, piti piirtää takapuolellaan ilmaan annettu kirjain) ja lähistöllä käyskenteleviä apinoita ihaillen, mutta ensimmäisen kuuron loputtua laskeuduimme jyrkkään mäenrinteeseen tehtyjä portaita pitkin rannalle.
Ja rannalla taas satoi. Siellä ei ollut minkäänlaista sateensuojaa. Kameralaukussani onneksi on sateensuoja, joten siitä en ollut erityisen huolissani, mutta reppuni päällä istuin pelastaakseni siellä irrallaan olevia papereitani. Ne eivät tuhoutuneet, mutta minä olin läpimärkä.
Niin olivat kaikki muutkin. Miehenä koin naisseurueeni märät t-paidat jokseenkin kiusallisiksi, joten pidin kamerani visusti laukussaan ja muutenkin kävelin enemmän omissa oloissani heistä irrallaan. Ja juuri silloin rannalle, jonka piti olla niin rauhallinen ja turvallinen -- siellä ei koskaan ole ketään -- ilmestyy kovaääninen porukka noin 18-vuotiaita nuoria miehenalkuja, jotka päästelevät kovia apinaääniä. Yllätyimme positiivisesti kuitenkin siitä, että he pitivät meihin ihan asiallisen etäisyyden eikä kukaan halunnut otattaa itsestään valokuvaa vaalean naisen kanssa märässä paidassaan. Ehkä heidän kulttuuristaan tuleva jonkinlainen säädyllisyys piti heidät tällä kertaa vähän etäämpänä.
Olimme likomärkiä tunnin bussimatkan päästä vaihtovaatteista. Ja arvatkaapa tuliko bussi silloin kun oli sovittu. Niinpä. Siellä istuimme rannalla kylmästä hytisten odottamassa bussia, joka tulee intialaisen aikataulun mukaisesti sitten joskus, mahdollisesti.
Jossain välissä kyllästyin odottelemaan itsekseni ja valitsin seurueesta naisen, jolla oli vähiten läpinäkyvä t-paita ja menin juttelemaan hänen kanssaan. Odottavan aika kuluu nopeammin kun on joku jonka kanssa jutella.
Viime viikolla saamani flunssa oli jo poistumassa, mutta lauantain jälkeen olen yskinyt kahta kauheammin. Muuten on ihan hyvä olo, mutta köhä on jatkuva ja ärsyttävä.
Paluumatkallamme vähän ennen Kundapuraa poliisiratsia vielä pysäytti meidät, mutta onneksemme oppaanamme ollut intialainen herra nimeltään Joy tunsi erään poliisin, ja pääsimme jatkamaan matkaamme niin, ettei meidän pitänyt lopulta tehdä mitään muuta kuin luvata vilkuttaa bussin ikkunasta poliisipäällikölle. Pidimme lupauksemme.
Tällaista minulle kuului lauantaina. Seuraavissa kirjoituksissani lupaan kertoa teille faktaa siitä, missä ja millainen on Kundapura, mitä täällä teen -- ja missä täällä asun.