Kun on lähdössä kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi matkustamaan pitkin poikin Intiaa busseilla ja junilla, ei haluaisi saada käteensä lähtöaamuna sanomalehteä, jonka etusivulla lukee isolla: "Junaonnettomuus, 37 kuollutta". Onneksi kyseessä sentään oli The Hindu eikä mikään paikallisista kannadankielisistä lehdistä, joten kuvassa ei ollut lähikuvaa verisestä kuolleesta pikkulapsesta, vaan yleiskuva jossa viisituhatta asiatonta oleskelijaa seisoi junaradan kyljessä -- varmasti estäen viranomaisten työskentelyn. En tiedä uutisoitiinko onnettomuutta Suomessa, mutta sen yksityiskohdat ovat puhdasta Intiaa: Sillallle oli tehty purkamispäätös jo aikaa sitten, ja purkutyötkin oli aloitettu, mutta kenelläkään ei ollut käynyt mielessäkään kertoa junille, ettei puoliksi purettua siltaa kannata enää käyttää -- ei edes sen jälkeen kun aiempi juna oli lähestulkoon tärisyttänyt sillan palasiksi. Onnettomuuden jälkeen paikalliset viranomaiset olivat käyneet onnettomuuspaikalla lähinnä vain toteamassa ettei heidän tietotaito eikä kalusto riitä auttamiseen, joten apua oli odoteltu tunteja.
No huh huh, ei tämä oikein luottamusta lähtöpäivän aamuna herätä; ei vaikka rautatieministeri sanookin että kyllä tästä joitakuita vielä vankilaan saadaan.
Tietysti iso junaonnettomuus kahtena päivänä peräkkäin on sen verran epätodennäköinen, että suuremmat pelkoni matkan aloituksen suhteen olivat tyypillisempiä epävarmuuksiani: osaanko ostaa lipun, osaanko nousta oikeaan junaan, osaanko toimia lipuntarkastajien kanssa oikein? Vastaukset kuuluivat: osasin, osasin ja osasin; mutta väärään vaunuun kyllä päädyin. En voi kuitenkaan itsekkäästi pistää pahakseni tätä kömmähdystä, sillä nousemani vaunu oli paljon ostamaani lippua parempi; enkä päässyt Sleeper-luokasta 2nd Seating -luokaan kuin kiirehtimällä ulkokautta, sillä aikaa kun juna teki jonkin hätäisistä pysähdyksistään -- joten matkustin puolet kaksituntisesta matkastani paremmilla paikoilla kuin mistä olin maksanut. Se mistä olin maksanut oli yhtä helvettiä (ja tiesin sen toki etukäteen), mutta onneksi intialaisten junien helvetti on taivas intialaisten bussien helvettiin verrattuna.
Edellisenä päivänä, kun palasin Kapusta Kundapuraan, poistuin asunnoltani satunnaiseen aikaan rinkka selässäni, reppu sylissäni, kameralaukku kaulassani, ja menin pysäkille seisomaan. Ohitse vilisti busseja, kaikki ylitäynnä, kaikki matkalla joko vain Udupiin tai Manipaliin -- tai sitten kun tuli yksi joka ajaisi Kundapuraan, se ei tietenkään edes harkinnut vauhtinsa hidastamista. Olin tasapainotellut rinkkani painoa bussipysäkin odotusrakennelman tankoa vasten jo kolmisen varttia ennen kuin kohdalle pysähtyi ensimmäinen Kundapuraan matkalla oleva bussi; ja minulla oli aikaa ne normaalit kahdeksan sekuntia noukkia kaikki laukut mukaan, juosta bussille ja työntyä väkisin sisään, mahduin minä sinne laukkuineni tai en; ja jos en ehtisi sisään ennen kuin bussi kaasuttaa liikkeelle niin sitten vain pitäisi hypätä liikkuvaan bussiin. Siinä sitten seisoin rinkka selässä, sittemmin jaloissa, bussin avonaisessa takaovensuussa ihmisten joka puolelta työntäessä -- ja vaikka olinkin noussut Kundapuraan menevään bussiin, jouduin silti Udupissa vaihtamaan bussia -- täysin etukäteen tiedottamatta -- ja aikaa vaihtoon oli taas ne totutut kahdeksan sekuntia; lipuntarkastajan huutaessa "äkkiä äkkiä" ja bussikuskin jo malttamattomana kaasujalkaansa painellen. Se oli niitä hetkiä jolloin hetken ajan todella todella vihasin tätä typeristä typerintä idioottimaata; mutta jo ennen Kundapuraa olin leppynyt ja vain naureskelin bussimatkani hassuille kommelluksille.
Junissa, vaikka ne aivan yhtä levottomia lähtöjensä kanssa ovatkin, on sen sijaan tilaa halvimmassakin luokassa -- vaikka ei tietenkään istumaan, eikä yleensä liikkumaankaan, mutta sentään kääntyillä voi vähän ja hengittäminen on ongelmatonta; ja matkatavaroillekin saattaa löytää jostain sopivan paikan. Ja ennen kaikkea, mikä tekee junasta sen paratiisin busseihin verrattuna: junakyyti on tasainen, toisin kuin bussien jatkuva töyssyytys ja pomputtaminen. Ja vielä: Junien ikkunoista avautuvat maisemat ovat pääosin ju-ma-lai-si-a. Niitä katsellessa melkein uskoo että maailma todellakin on Brahman luoma.
Niin, lopulta kaikki kävi hyvin: matkalippuani ei lopulta edes tarkistettu ja onnistuin jopa nousemaan oikealla asemalla pois -- vaikka missään ei tietenkään kerrottukaan seuraavien tai tämähetkisten asemien nimiä. Juna-asemalta nousin rehellisen riksakuskin kyytiin joka huijasi minua enintään vähän; ja täytin poliisiasemalla lomakkeen jossa kerroin kuka olen, mistä tulen, minne menen -- ja mitä arvotavaroita minulla on mukanani ja kenelle lähisukulaiselle tulee ilmoittaa jos minulle sattuu jotain. Ja sitten lapusta minulle annetun kopion takapuolella varoitettiin kymmenellä kohdalla varkaista ja muistutettiin huumausainerikkomuksista rankaistavan mitä ankarimmalla kädellä. Se pisti miettimään minkäköhänlaiseen paikkaan minä oikein olinkaan tullut.