Aamulla kävin saattelemassa Kaisun lentokentälle, kun hänen lentonsa Nigeriin lähti. Minä seuraisin häntä vajaan kahden viikon kuluttua, sillä minä jouduin itse maksamaan lippuni, ja siten olin valinnut 2000 euroa halvemman Point Afriquen lennon sen sijaan, että olisin lentänyt Kaisun kanssa Air Francella.

Kimmo ja Joni pesivät aamulla pyykkiä, ja puolen päivän aikoihin lähdimme Montparnassen asemalle. Siellä pörräsimme vähän aikaa, söimme lounasta ja hyppäsimme TGV-junaan (minkä lisämaksu oli noin 20 euroa). Olin odottanut legendaarista TGV-junaa, mutta se oli aika onneton kokemus. Kyllähän se nopeasti meni, muttei siinä mitään ihmeellistä ollut. Näyttikin ihan 80-luvulta.

St. Malossa etsimme hotellimme ja juoksimme rannalle. Äiti hyppäsi veteen ja me muut katselimme vierestä.

Amerikkalaisessa viihteessä ranskalaiset kuvataan aina itsekeskeisiksi ja töykeiksi paskiaisiksi. Ranskassa viikon viettäneenä herää vain kysymys, että josko metsä vain vastaisi niin kuin sinne huudetaan. Sillä kun Joni kaatui, heti nuori mies meni häntä nostamaan ja kysyi vielä, että onhan hän kunnossa (Joni ei tietenkään ymmärtänyt eikä vastannut), ja kun äiti kantoi suurta laukkuaan Pariisin metrotunnelissa, toinen nuori mies tarjoutui kantoavuksi, vaikkei ollut edes matkalla samaan suuntaan. Ja kun minä kävin pesemässä vaatteita, kaksi naista pistivät koneeseen pesuaineet ja vielä sen pyörimäänkin.

Menimme Jonin kanssa pesutupaan ja aloimme katsella suurempaa konetta, sillä pukkukoneissa peseminen olisi maksanut enemmän. Naiset kysyivät ensin Jonilta, mikä on hukassa (Joni ei ymmärtänyt edes, että hänelle puhuttiin), ja sitten minulta, mitä etsimme. Änkytin ranskaksi, että "un machine plus grande", jonka jälkeen he paitsi näyttivät missä sellainen on, myös operoivat sen käyntiin. Jos tämä on töykeää ja omahyväistä, millaista lie kohteliaisuus onkaan.

Kuivausrummun toimittua ja Tommin palattua Kaisua saattamasta -- joka jatkoi matkaansa Nigeriin -- käytävässä jo pitkään odottaneet siivoajat pääsivät vihdoin huoneeseemme ja me jatkoimme matkaamme kohti St. Maloa. St. Malosta emme etukäteen tietteet kuin Let's Go'n "Ultimate oceanside getaway"n. Eli rantaviivaa pitäisi riittää.

Ja sitä riittikin. Kilometreittäin hiekkarantaa, mutta yllättävän vähän ihmisiä. Äiti luki matkan jälkeen tietosanakirjasta, että St. Malo on yksi niistä paikoista, jossa vuorovesivaihtelu on voimakkaimmillaan. Emme sitä vielä siellä ollessamme tienneet, mutta kyllähän rantaviiva voimakkaasti siirtyili. Välillä vesi löi kävelytielle asti valleista huolimatta, välillä samassa kohdassa piti kävellä satoja metrejä veden äärelle päästäkseen. Ja nämä kaksi ääripäätä vain parin tunnin välein (okei, kuuden). Suomen sisämaassa kasvaneina emme yhtään osanneet ajatella, kuinka epänormaalia tai normaalia moinen on, mutta kun paikka kerran tietosanakirjassakin mainitaan, niin ehkä se sitten oli poikkeavaa.

Hotel Avenir, St. Malo
Jälleen Let's Go:n avulla löydetty yöpaikka, josta varasin 2 päivää aiemmin 2 kahden hengen huonetta. Koko hotellissa oli alle 10 huonetta, joten ei liian täyttä ollut. Perheyrityksenä toimivan talon alakerrassa oli baari, toisessa kerroksessa hotellihuoneet ja yläkerrassa ilmeisesti omistajien oma asunto. Siistit pienet huoneet, joista toisessa oli suihkukoppi hassusti asennettuna keskelle seinää. Parisängyt yhdellä peitolla, jotenkin Kimmon kanssa nukkuminen oli vähän hankalaa. Huone ilman suihkua 21,50 EUR/yö, suihkun kanssa 26 EUR/yö.

Matkustimme junalla 8027 Pariisi - Rennes, lähtöaika 15:05.
Matkustimme junalla 54347 Rennes - St.Malo, lähtöaika 17:28.
Rahankäytöstä ei ole tarkkaa kirjaa, sillä äitimme maksoi lähes kaiken.
Valokuvia digikameralla otettiin 9 kpl.
Videolle kuvattiin noin 9 minuuttia.