Aamulla heti ensi töiksemme riensimme Eiffel-tornille, jotta pääsisimme sisälle mahdollisimman vähällä jonotuksella. Turistit kun ovat sellainen laji, jotka tuntuvat viihtyvän aamulla pitkään sängyssä, ja niinpä aamulla pääsimme täysin jonottamatta tornin portaikkoon. Hisseille oli jo jono, mutta mitä sitä suotta hissiä käyttämään, kun portaatkin on keksitty.

Ei ollut Eiffel-tornikaan muuttunut vuodessa. Yhtä kuvauksellinen se oli edelleen, ja kuvia tuli nyt otetta rakenteista ja myöhemmin ulkopäin enemmän kuin olisi ilman digikameraa uskaltanut ajatellakaan. Tietysti Eiffel-tornista näkyvä Pariisin maisema on aika tylsä, kun sieltä ei näe Eiffel-tornia itseään, ja kaupunki näyttääkin jokseenkin lattealta.

Eiffel-tornin alimmalla tasolla oli hauska maalausnäyttely, jossa kuvattiin, kuinka Eiffel-torni näkyy eri puolilta Pariisia. Olipa mukana myös muutama maalaus, joissa Eiffel-torni näkyi niin kööpenhaminalaisessa kahvilassa (asiakkaan t-paidassa) kuin myös new yorkilaisessa kirjastossa (seinällä olevana tauluna). Yhdessä työssä Eiffel-torni oli veden alla, kalat kiersivät jalkoja ympäri ja Tintti sukellusveneineen ihmetteli, että kuinkas tässä näin oli päässyt käymään.

Kävimme myös ihastelemassa Vapauden patsasta, sitä pienempää, joka löytyy Pariisista. En tiedä, kumpi näistä nyt sitten on se alkuperäinen, tämä vai ranskalaisten New Yorkiin lahjoittama, mutta kyllä se amerikkalaisten versio on huomattavasti hienompi, johtuen lähinnä koosta ja sijoittelusta. Pariisin patsas kun on sijoitettu aivan käsittämättömän rumalle alueelle Seinen erään saaren päähän. Jos Seineä pitkin kulkee jokiristeilyllä, paikka ehkä toimii, mutta muuten alue oli todella likainen ja vastenmielinen. Mutta tämänkin kyllä jo tiesin viime vuodelta...

Kävelimme tänään sitten Seinen vartta, kunnes alkoi tulla ilta. Tänään ilta tarkoitti sitä, että Kaisu tulisi Pariisiin, ja niinpä lähdin häntä vastaan. Kimmo, Joni ja äiti yrittävät käydä Samaritainella, mutta se oli kiinni. Samaritainella oli kiinni myös loistava kattotasanne, josta viime vuonna otimme useita hienoja kuvia.

Kaisun kanssa lähdimme sitten illalla vielä kahdestaan Pariisin keskustaan, ja kävimme pyörimässä maailmanpyörässä. Sillä jos Pariisi on kaunis kaupunki, niin yöllä se on potenssiin kolme kauniimpi.

Tunnustan! Pelkään korkeita paikkoja. Ahdistun myös väkijoukoissa. Plauenin pitsijuhlillakin täyttä katua kävellessämme minulla vain tuli sellainen olo, että on pakko päästä pois. Menin kadun varteen seisomaan ja rauhoittumaan hetkeksi. Jos siis neuroottisuuteni käskee minun pysymään kaukana korkeista ja kansoitetusta paikoista, mitä ihmettä teen Eiffel-tornissa?

Yllättäen en jumittunut, vaan alitajuinen epämiellyttävyys tuntui vain jalkojen vapinana ja raskautena tornin huipulle noustessa. Ei huipulla erityisen kivaa ollut yhtä aikaa niiden satojen muiden kanssa, jotka hekin halusivat nähdä Pariisin korkealta sen yltä, mutta se, etten jumiutunut on itselleni voitto. Väenpaljoudesta oli ainoastaan etenemis- ja näkyvyyshaittaa (mitäs olen niin pieni ja lyhyt, kärsi nyt).

Tulimme tornille aikaisin aamulla, itse asiassa jo vähän ennen kuin se avattiin, joten jono hissillekin oli vaatimaton, vain parikymmentä ihmistä. Portaille, joille kokemuksista pitkiä nautintoja haluavina suuntasimme (näe puoli Eurooppaa päivässä on se aasialainen tapa), ei ollut jonoa lainkaan. Puolen päivän aikaan, kun poistuimme, jonot kaartelivat satoja metrejä hisseille, ja portaillekin lippuaan odottelivat kymmenet. Ja huipullakin varmasti oli taas paljon ahtaampaa. Matkamuistokaupatkin niin täynnä, ettei sinne työntämättä mahtunut (olivat itse asiassa jo silloin, kun mekin huipulla kävimme).

Ylhäältä Pariisin sekava asemakaava on kaunis. Valitsen sen koska tahansa tylsien uusien matemaattisen täsmällisten ruutukaavojen sijaan. Kaikki ne keskukset, joista lähtee säteitä, ja jopa ne yritykset ruutukaavaan päin, ne kaikki näyttivät niin aidoilta. Kuin kyseessä olisi kaupunki, jolla on historia, ja jonka tarina olisi ihmisten, ei insinöörien käsialaa. Autoja tällaiseen kaupunkiin vain ei pitäisi päästää. Se on sama kuin ratsastaisi hevosella sohvalta jääkaapille jääkiekko-ottelun erätauolla: hupaisan absurdia, mutta järjetöntä. Ja silti, siellä ne vain ajavat, ehkä kiroten seikkailunsa kaoottisuutta, mutta hetkeäkään ajattelematta, että autonhan voisi kotiinkin jättää. Ja kulkea vaikka metrolla.

Me kuljimme metrolla. Kaupungin metrokartta oli laajuudestaan johtuen hieman vaikeaselkoinen, mutta onneksi asemilla oli tauluja, jotka päämäärän nimeä painamalla näyttivät reitin sinne. Laajuuttaan lukuunottamatta linjasto oli kyllä ihan selkeä, eli siellä ei München-tyyliin ollut päällekkäisiä linjoja ja muita kummallisuuksia, jotka pistävät Pikku-Kimmon sormen suuhun. Itse metroasemat sinänsä olivat aika sokkeloita, jossa pitkät käytävät viuhuivat milloin mihinkin suuntaan ja oikealle laiturille löysi ainoastaan, jos muisti metrolinjan päätepysäkin nimen (jotka olivat ranskankielisiin nimiin tottumattomalle kovin samanoloisia). No, kertaakaan emme väärän paikkaan päätyneet, joten eipä siinä mitään vikaa ollut.

Eiffel-tornissa käytyämme kävimme kurkkaamassa Pariisin versiota vapaudenpatsaasta ja katsoimme Seinen rannalla olleita hyvinpukeutuneita miehiä pelaamassa petankkia. Sitä Kotisuomessa ollessa kuvittelee, että ne petankki ja patonki ovat vain sellaisia periranskalaisia kliseitä, joita ulkamaille myydään, mutta niin paljon niitä molempia Ranskassa näimme, että kai ne on hyväksyttävä osaksi todellisuutta. Ei sentään kenelläkään ollut baskeria päässä eikä valkomustaraitaista paitaa.

Sittenhän tuossa alkoi nälkä vaivata, joten päätimme edelleen pelätessämme ranskalaisia ravintoloita, käydä ostamassa jotain evästä ja istahtaa puistoon piknikille. Eikös sekin ole ranskalaista? Kauppoja kiertäessämme huomasimme pian, että Eiffel-tornin lähiympäristö oli turistialueeksikin kallis. Mehulitra maksoi viisi euroa. Tarpeeksi kauas kuljettuamme löysimme inhimillisiäkin hintoja, joten saimme piknikkimme Eiffel-tornin varjossa. Ainoa häiriö oli joku kellonkilistäjä, joka kutsui lähialueen lapsia -- olisiko ollut nukketeatteriin tai johonkin. Söimme patonkia ja jogurttia.

Loppupäivän vaelsimme Seinen rantaa ja katselimme sen siltoja ja rantaviivan rakennuksia, ja totesimme, että nätiltäpä näyttää, ihan Pariisilta. Seinen rannalle kärrätyn "Paris Plage"n, auringonottohietikon, äärellä myös illalla istuimme, kun Tommi oli jo lähtenyt vaimoaan vastaan. Minä käveleskelinkin sitä edestakaisin ja nautin alueen alkoholittomasta tunnelmasta. Ja mikä parasta -- hyvin suuri osa väestä vaikutti olevan paikallista. Hietikolla oli myös Asterix- aiheinen hiekkaveistos, paikalla, jonka myöhempänä päivänä huomasin olevan tarkoitettu hiekkalinnantekotaidon esittelyyn ja opettamiseen. Ammattilaiset tekivät ensin oman teoksensa ja sitten auttoivat vapaaehtoisia työstämään omaa työtään.

Äitiä alkoi taas väsyttää kun ilta oli vasta ihan aluillaan, joten palasimme hotellillemme. Tommi ja Kaisu kävivät vielä ihastelemassa öistä Pariisia. Seikkailu jatkui vasta seuraavana päivänä.

Style Hôtel, Pariisi
Kolmas yö, ja tällä kertaa huoneessa oli jo viisi asukasta, kun Kaisukin tuli. Viidelle ihmiselle huone alkoi kieltämättä olla vähän ahdas...

Rahankäytöstä ei ole tarkkaa kirjaa, sillä äitimme maksoi lähes kaiken.
Valokuvia digikameralla otettiin 91 kpl.
Videolle kuvattiin noin 12 minuuttia.