Aamulla jätimme hyvästit Nattersin mukavalle majatalolle ja suuntasimme kulkumme ensin Innsbruckiin ja sieltä Italian Veronaan. Mukanamme olleesta Thomas Cookin European Timetable -kirjasta tiesin lukea, että juna Innsbruckista Veronaan on lisämaksullinen, joten minä (joka muutenkin järjestin lähes poikkeuksetta kaikki käytännön asiat tällä matkalla) jonotin Innsbruckissa meille paikkalippuja tai vastaavia. Kassalla minua kuitenkin informoitiin, että koska Itävallassa ei reilaajilta peritä lisämaksua tässä junassa, en sitä voisi Itävallasta ostaa, enkä saisi Itävallassa sen hintaa edes selville. Kuitenkin koska "in Italy they overcharge", kuten kassa hienolla englannillaan tiesi sanoa, meillä täytyi maksaa törkeän kalliit lisämaksut (jotain 6 euroa / hlö) junassa italialaiselle konduktöörille heti junan ylitettyä Itävallan ja Italian rajan.

Nautittuamme junasta (mikä taisikin olla viimeinen kerta, kun Italiassa junista kykenimme "nauttimaan") löysimme itsemme Veronasta. Olin Let's Go:sta bongannut meille yöpaikan, mutta koska se ei ottanut varauksia vastaan, olin suunnitellut koko päivän aikataulun siten, että olisimme hostellilla viideltä, kun he alkavat jakaa huoneita. Jätimme rinkkamme rautatieaseman törkeän kalliiseen säilöön (Italiassa millään asemalla ei ollut muista maista tuttuja 3 euron lokeroita, joihin saimme mahtumaan kaikkien kolmen rinkat, vaan joka asemalla oli vain vartioitu tavarasäilö, joka maksoi 3 euroa per esine), sillä emme halunneet turhaan raahata niitä kaupungin täysin toisessa laidassa sijaitsevaan hostelliin, mikäli paikka osoittautuisikin täydeksi.

Neljänkymmenen asteen helteessä kävelimme tiemme läpi Veronan hostelliin, mistä saimmekin itsellemme vuoteet. Ja sitten tietysti kävelimme takaisin asemalle, ja asemalta vielä rinkkojen kanssa hostellille. Kävellen matka yhteen suuntaan kesti noin 50 minuuttia, joten illan tullen olimme varmaan kadottaneet puolet ruumiimme nesteistä Veronan kaduille.

Jollain matkallamme Veronan keskustan halki pysähdyimme täyttämään vatsaamme, ja tällä kerralla pizzan syöminen oli hyvin perusteltua, sillä olimmehan me Italiassa. Mutta tänään, samoin kuin kolmena seuraavanakin päivänä, jotka Italiassa vietimme, saimme pettyä pizzaan. Missään ei ollut mitään sen veroista, mitä olin vuosi sitten Roomassa syönyt. Emme tahtoneet edes löytää mistään näitä Roomassa yleisiä pizza-paikkoja, mistä sai ostaa valmiiksi leivottuja pizzoja kilohinnalla (Firenzestä toki löysimme, mutta sehän paikka se vasta kamala olikin...)

Illalla suunnittelimme vielä lähtevämme huomenna Venetsiaan, mutta jatkuva siirtyminen paikasta toiseen alkoi jo rasittaa...

Aamulla hotellimme emännän aviomies heitti meidät autollaan Stubaitalbahn- pysäkille, koska satoi. Rautatieasemalta liikenneväline kuljetti meidät Italiaan Romeon ja Julian kotikaupunkiin Veronaan.

Tässä vaiheessa matkaa junissa istuminen alkoi olla jo puhdasta rutiinia, eikä niistä jäänyt enää mitään mieleen. Niissä joko nukkui, kirjoitti päiväkirjaa, luki Vittulajänkää tai vain katseli ikkunasta ulos alppimaisemaa. Italiassa kaikki muuttui. Jo Italian rajalla kaunis nuori naiskonduktööri peräänkuulutti lisämaksua, joka oli kahdeksan euroa per nenä. Ei siinä mitään, pitäähän rautatieyhtiön rahansa saada, ettei palveluja lopeteta. Tämä matka sujuikin ihan hyvin. Myöhemmät olivat mielenkiintoisempia.

Saavuimme Veronaan aikataulussa ja huomasimme, että viihdyttävän viileä (noin vaihteeksi) aamu Innsbruckissa ei tarkoittanut samanlaista päivää Veronassa. Lämpömittari kolkutteli neljääkymmentä, paahtava aurinko kiusasi parhaansa mukaan jo Innsbruckissa palaneita kasvojani (ja muutakin näkyvää vartaloani - ihmisten pitäisi pysyä niillä leveysasteilla minne on tarkoitettukin) ja ilmankosteuskin oli sitä luokkaa, että minua piti kaivella purskuavan hikipatsaan sisältä. Kauhea päivä. Ja matka rautatieasemalta hostellille oli viisi kilometriä! Eikä paikasta siellä ollut edes varmuutta, joten jätimme rinkat rautatieasemalle vartioituun säilöön yhdeksällä eurolla hakeaksemme ne illalla hostellille.

Hostelliin kirjautuminen oli ongelmatonta, ja illalla olikin viileämpi, vaikkakin silti yli kolmekymmentä. Hikosin kuin porsas. Tätä ennen söimme kuitenkin maukasta tomaatti-mozzarella -pizzaa, joka, vaikka tylsähkö olikin, oli matkan paras pizza. Mehevä ja raikas. Seuraavana päivänä naapuriravintolassa syömämme olikin sitten varmaan matkan huonoin; kuiva ja palanut ja kengänpohjan makuinen. Italia saattaa olla pizzamaa, mutta pizzanvalmistus ei selvästi ole heillekään sisäsyntyinen taito. Tai sitten ravintolan kokkina hääräsi joku muunmaalainen.

Verona vaikutti viehättävästä, kovin kaikista aiemmista vierailupaikoistamme poikkeavalta kaupungilta, joten ennakkosuunnitelmien vastaisesti päätimme viettää siellä seuraavankin päivän. Seuraavaa päivää edelsi tukahduttavan kuuma yö (minun piti keskellä yötä nousta ulos hengittämään, eikä sielläkään ollut yhtään raikkaampaa) ja se purkautui ukkoseen.

Ostella della Gioventu, Verona
Let's Go:n suosittelema hostelli, joka ei ottanut varauksia vastaan. Niinpä marssimme paikalle vähän ennen viittä, jolloin Let's Go:n mukaan olisi check-in -aika, ja saimmekin huoneet dormista. 5 minuuttia myöhemmin tulleille myytiin jo ei oota. Noin 10 ihmisen dormissa oli tajuttoman kuuma, vaikka nukuin avoimen ulko-oven vieressä. Aamuyöllä helpotti vähän, kun ulkona alkoi ukkosmyrsky. Talo oli 1600-luvulla rakennettu huvila. Ihan siisti paikka, huoneissa melkein kaikille oma lukittava kaappi. Vessat ja suihkut, joista ihmiset tarpeettomasti valittivat, sijaitsivat käytävällä. Aamupala sisältyi hintaan. 12,50 EUR/hlö.

Matkustimme junalla Innsbruck - Verona, lähtöaika 11:27.
Rahaa kului 222,85 EUR
Tästä ruokaan meni 30 EUR, yöpymiseen 160 EUR (3 yötä) ja junien lisämaksuihin 18,8 EUR.
Valokuvia digikameralla otettiin 8 kpl.
Videolle kuvattiin noin 8 minuuttia.