Tieto on valtaa

MSC Melody 9.3.2011

Viimeisenä risteilypäivänä iski myrsky. Tuuli heitteli kannen aurinkotuoleja ympäriinsä, ja minua kiellettiin menemästä sinne. Vaarallista, sanoivat. Tuuli heitteli minuakin niin, että jouduin tarrautumaan kaiteesta kiinni pysyäkseni jaloillani. Meren vesipisarat iskeytyivät Palamosin sataman laitureihin niin, että sateenkaari näyttäytyi kymmenien metrien päässä. Käydessäni kaupungilla jätin suosiolla hattuni takin taskuun, ja sinnittelin tuulta vasten hiljaa askel askeleelta eteenpäin.

Iltapäivällä kolmelta kuulutusten ääni soi laivan kaiuttimista, ja sama tuttu englannintaidoton italialaismies, risteilyvastaavamme, mongersi läpipääsemättömällä aksentillaan jotain säästä ja siitä ettemme pääse jatkamaan matkaamme kohti Genovaa. Hän sanoi että lähtisimme kahden tunnin päästä, viideltä, ja ihmisille tiedotettaisiin tilanteen kehittymisestä. Kuten aina ennenkin tiedotusten kanssa, kuuntelin saksan, ranskan ja italian kielisetkin kuulutukset läpi, koska niistä sain suunnilleen yhtä paljon selvää kuin miehen epätoivoisesta yrityksestä puhua englantia.

Kello viideltä laivan peräosan Panaman lippu paiskoi tuulessa jos mahdollista vielä repivämmin kuin aiemmin päivällä. Jos yritin mennä kannella tuulen puolelle, ilmavirta työnsi minut nopeasti takaisin, vääntäen kasvojani tahdonvastaisiin irvistyksiin. Eikä tietenkään missään kuulutettu mitään. Ei myöhemminkään.

Pari päivää aiemmin rantautuessamme Cadiziin yhtä lailla tiedotettiin, että sääolojen vuoksi satamamestari ei päästä meitä vielä satamaan. Silloin syynä oli koko kaupungin peittänyt sankka sumu, joka kuitenkin haihtui parissa tunnissa. "Jatkamme asiasta tiedottamista", kuulutus päättyi. Ainoa tiedotus, joka asiasta annettiin, oli se, että jossain välissä laivan laskusilta oli laskettu alas ja ihmisiä alettiin päästää ulos. Varmaan ne, jotka oven luona sen avautuessa olivat, saivat tiedon pääsystämme satamaan. Ja kyllähän loputkin sen jossain välissä huomasivat, katsoessaan ulos ikkunasta ja huomatessaan laivan olevan kiinni laiturissa.

Tieto on valtaa, ja ilmeisesti tällä laivalla ei vallasta haluta luopua. Katastrofaalistahan se olisi, jos nyt ihan tavalliset rivimatkustajatkin tietäisivät kaikkea arkaluontoista tietoa, kuten milloin saavumme satamaan, tai missä pitää kokoontua jos haluaa osallistua ohjattuun kiertoajeluun, tai mitä elokuvia television elokuvakanavalla tänään esitetään (tai millä kanavapaikalla se kanava tänään sattuu olemaan).

Ennen laivalle nousua luin huolellisesti sähköpostissa saamani usein kysytyt kysymykset läpi saadakseni tietää mikä minua odottaa. Kysymykset olivat hyviä ja kattavia, ja vastaukset olivat hyvin kirjoitettua ja informatiivisia. Tästä olen toki laivayhtiölle kiitollinen, mutta jos jotain pyytäisin vielä lisää, niin sekin olisi kiva, jos ne vastaukset olisivat paikkansapitäviä. Joskin on todettava, että pääosin laivalla odottaneet yllätykset olivat positiivisia: laivalla sittenkin oli palveluita, joita etukäteistiedotteissa sanottiin ettei olisi.

Juorukoneisto laivalla tietysti toimii, ja kysymällä ihmisiltä vastaus yleensä löytyy. Ja koska juorukoneisto on pääosin luotettava, se tarkoittaa että jossain laivalla täytyy olla jonkun joka tietää asiat. Ainoa kysymys onkin siinä, että mihin se tieto jää? Miksei sitä välitetä suoraan matkustajille?

Myrsky jatkui jatkumistaan, ja vasta aamukuudelta heräsin siihen että laiva alkoi taas tutusti keinumaan ja heittelehtimään, ja ikkunantakainen loiske vaihtui satama-alueen läpseestä avomeren kuohunaan. Koska lähtö oli myöhästynyt viisitoista tuntia, ja aikataulunmukainen saapumisaikataulu Genovaan olisi ollut aamuseitsemältä, laivan henkilökunta joutui pakon edessä hieman joustamaan tiedottamattomuuspolitiikastaan.

"Puoli yhdeltätoista", meille kuulutettiin, ja se toistettiin tarpeeksi monta kertaa että miehen aksentin läpi pysty viestin jopa ymmärtämään, "on tiedotustilaisuus jossa kerrotaan mitä tapahtuu." Saavuin paikalle, vaikka meren voimakas aaltoilu saikin mahani solmulle, kuten olivat lähes kaikki muutkin laivan matkustajat saapuneet. Viesti kuului kokonaisuudessaan: Lähdimme Palamoksesta aamukuudelta, saavumme Genovaan yöllä, ja koska satama on öisin kiinni, laivasta voi poistua vasta seuraavana aamuna. Saatte ruokaa ja jotain viihdykettäkin olemme järjestäneet. Lisää tietoa annetaan iltapäivällä viiden aikoihin.

Iltapäivällä viiden aikoihin sama sali oli jälleen täynnä, ihmisiä seisoi käytävillä ja istui porrasaskelmilla. Risteilyvastaava käveli lavalle tyylittömässä liimakampauksessaan ja epämiellyttävän irstaassa hymyssään, ja alkoi vääntämään huonoa englantiaan. Viesti oli kokonaisuudessaan: Laivasta voi ja pitää poistua Genovan satamassa aamukuudelta. Aamiainen tarjoillaan, laskut voi ja pitää maksaa ennen lähtöä.

Tiedotustilaisuuden päätyttyä kuuntelin vierestä, kun vanha brittinainen pudisteli päätään aviomiehelleen: "Olihan se tietysti minulta naiivia odottaa, että täällä tällä kertaa oikeasti kerrottaisiin mitä tapahtuu ja miten pitää toimia." Ja sitten he kävelivät, kuten lähes kaikki muutkin, jonottamaan laivan respaan ja kysymään yksi kerrallaan mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä.

Onnekseni minulla ei ollut lähtevää lentoa heti risteilyn perään, toisin kuin lähes kaikilla muilla.

Mutta jos maailmalla matkustaminen on minulle jotain opettanut, niin sen että tiedottaminen ja järjestelmällisyys ovat vain pohjoiseurooppalaisen paikalliskulttuurin hupaisia ominaispiirteitä. Jo Itä- ja Etelä-Euroopassa ihmiset osaavat olla jo tyytyväisiä siitä jos ylipäätään pääsevät perille, edes joskus. Kyllä asiat aina jotenkin luistavat, tiedättehän.

Tämän kulttuurieron on huomannut laivallakin niinä parina kertana kun laivan kaaoksessa on joutunut jonottamaan saadakseen tietoa tai leiman passiinsa: On aina ilo, jos jonossa on päässyt brittien ja saksalaisten ympäröimäksi, sillä silloin asiat toimii, mutta heti jos jonossa on parikin italialaista, kaikki muuttuu kaoottiseksi hälinäksi jossa röyhkein menee ensin, ketään ei kiinnosta mitä tässä ylipäätään jonotetaan, ja luonnollisesti toiminnan kaikki tehokkuus häviää saman tien. Siitä ei ole paljon iloa, jos ihmisille jaetaan jonotusnumeroita, jos kolmasosa matkustajista ei ota niitä huomioon -- tai jos suurin osa italialaisesta henkilökunnasta ei sekään välitä mitään jonoista tai jonotusnumeroista.

Tämä on italialainen laiva, jossa on pääosin italialainen henkilökunta. Ja se näkyy.

Mutta, kaikesta huolimatta, laiva pääsi kuin pääsikin perille Genovaan, vain vuorokauden myöhässä.
Kommentoi.
Kirjoitukset
19.03. Sen pituinen se09.03. Tieto on valtaa07.03. MSC Melody01.03. Heille en anna anteeksi19.02. Poliisit: Turvallisuuden indikaattori16.02. Table Mountain13.02. Chipolopolo10.02. Kotiinpaluu19.02. Tiedote. Laivan aikataulu.07.02. Ulkolaskutaito
© Kimmo Rajala 2011
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.