Poliisi: Turvallisuuden indikaattori

Kapkaupunki 19.2.2012

Vuosi sitten Ranskassa ollessani mietin, kuinka vahva indikaattori alueen turvallisuudesta ovat poliisit. Olen asiaa toki ennenkin miettinyt, lähinnä kulttuurieron kautta: Eli siinä missä minä suomalaisena olen aina mieltänyt turvalliseksi alueen jossa poliisit leppoisasti tallustelevat ilman minkäänlaisia aseita, ilmeisestikin muun muassa amerikkalaisturisteille nimenomaan runsas joukko hampaisiin asti aseistautuneita puolisotilaallisia poliisivoimia on vasta se turvallisuuden osoitus. Mutta kun olen maailmaa kierrellyt, olen tullut siihen johtopäätökseen että totuus on jossain tuolla välillä.

Sillä poliiseja ja virkavaltaa on monenlaista, ja lopulta se, onko heillä aseita ja kuinka näkyvästi niitä virkapuvussa roikotetaan, on hyvin epäolennaista. Heidän ruumiinkielensä kertoo paljon enemmän. Suomalainen poliisi on edelleen Reinikainen, ehkä bodattu ja ehkä aseistettu, mutta silti etäisyyttä huumorilla rakentava leppoisa mies, jonka ärsyttäminen väkivaltaan vaikuttaa vaikealta. Suomalainen poliisi saapuu paikalle, katsoo rikosta vähän aikaa ja sanoo "ajattelitte sitten noin tehdä", ja pudistaa päätään "ei, ei, pojat, ei noin", ja antaa rikesakkoja.

Ranskassa Perpignanin poliisi, joka tietysti on lähes sotatilassa kaupungin syrjäseutujen jengien kanssa, ja jonka aiheettoman väkivaltainen toiminta muutama vuosi sitten aiheutti valtakunnanlaajuisia mellakoita, on ulkonäöltään kyllä aivan maineensa veroinen. Ne miehet näyttivät lähinnä rikollisjoukolta, miehiltä joille ei parane mennä puhumaan jos ei halua vähintään kolmea miestä hakkaamaan itseään kumipampuilla pitkin vartaloa. Kaikki olivat lihaksikkaita miehiä, jotka parransängen, purukumin ja aurikolasien takaa katselivat jokaista ohikulkijaa kuin vihollisena.

Bordeux'ssa, tai ainakin sen keskustassa, poliisit puolestaan olivat suomalaistyyppisen leppoisia. He kulkivat aina pareissa, toinen mies ja toinen nainen, hiljalleen, leppoisasti ympärilleen katsellen. Heidän kanssaan tuli sellainen olo, että jos kaupungissa olisi eksynyt, heiltä olisi voinut kysyä tieltä. He kyllä tarkkailivat ympäristöään, mutta samaan aikaan he henkivät länsimaisen turistioppaan ystävällisyyttä.

Mutta miten tämä sopeutuu Afrikan-matkaani. Tansaniaan, jossa poliisi ihan oikeasti on vihollinen, eikä pelkästään rikollisjengien ja narkkareiden vihollinen, vaan oikeasti koko kansan vihollinen. Poliisi ei niinkään valvo järjestystä kuin ennemminkin kerää suojelurahaa; maksa meille niin et joudu ongelmiin, heidän toimintansa sanoo -- ja niin monesti heidän ruumiinkielensäkin. Ne poliisit, joita Tansaniassa näin, olivat lähes poikkeuksetta hyvin lihavia ihmisiä, jotka omanarvontuntoisesti, kiirettä pitämättä ja ympäristöään välinpitämättömästi halveksuen tallustivat eteenpäin. Kadunvarsien kaupustelijoilta he ottivat ruokaa ilman elettäkään maksaakseen siitä, ja kaikin tavoin he muistuttivat ennemminkin klassista kuvaa italian mafian doneista, kuin varsinaista järjestyksenvalvojaa. Paitsi että tiesin, että sikäläisille poliiseille on parempi olla menemättä puhumaan, päin vastoin olisi parempi jos he eivät edes huomaisi olemassaoloani -- niin eivät he muutenkaan näyttäneet sellaisilta että heille olisi halunnut mennä puhumaan. Heidän ruumiinkielensä huusi "ongelma!" aivan yhtä kovaa kuin perpignaninlaisillakin poliiseilla, tosin ilman sitä eteläranskalaista yhtäkkisen väkivallan uhkaa.

Aste asteelta, Sambian läpi Windhoekiin ja nyt Kapkaupunkiin, samalla kun yhteiskunta on muutenkin muuttunut järjestäytyneemmän näköiseksi, poliisitkin ovat vähän kerrassaan muuttuneet turvallisemmiksi. Kapkaupunki nyt on täynnä niitä erikseen "turistipoliiseiksi" liivitettyjä poliiseja, jotka selvästi on koulutettu myös toimimaan turistioppaina, ja muutenkin ainakin keskustan poliisit ovat samalla sekä tehokkaan että ystävällisen oloisia. Etelä-Afrikkakin on tietysti korruptoitunut maa, muttei ollenkaan sillä ilmiselvällä ja näkyvällä tavalla kuin Tansania.

Mutta jo Sambiassa poliisien toiminta oli huomattavan erilaista kuin itäisessä naapurimaassaan. Esimerkiksi liikenteenvalvonta Sambiassa näytti olevan todellista, eikä pelkästään lahjuksien keräämistä ja näennäistä patsastelua kuten Tansaniassa. Darin kaoottisessa liikenteessä näkyi monesti risteysten keskelle olevia "liikenteenohjaajia", jotka täysin liikenteeseen mitään huomiota kiinnittämättä lähinnä söivät siinä keskellä ja näpyttelivät puhelintaan. Mutta Sambian teillä liikenne toimi, ja poliisi otti ylinopeudet kiinni, ja poliisi oli ystävä. Tietysti nyt kaikki ne jotka sakkoja keräävät kirosivat sakkoansoista ja korruptiosta niin kuin Suomenkin teiden idiootit aina netin keskustelupalstoilla paasaavat, mutta yleisessä liikennekäyttäytymisessä oli selkeä, positiivinen ero Tansanian ja Sambian välillä. Ja sanoisin, että se johtuu lähinnä erossa poliisien välillä. En olisi välttämättä mennyt sambialaiseltakaan poliisilta tietä kysymään, mutta ei se heidän ulkonäöstään johtunut. Suurin osa näkemistäni poliiseista hymyili aika mukavasti ja oli hyvinkin ystävällisen näköisiä. Ja lisäksi heidän käytöksensä vaikutti siltä että he eivät olleet lain yläpuolella.

Mutta oli miten oli, kyllähän paras poliisi on sellainen poliisi jota ei tarvita. Kun ei juuri ole rikoksia, poliisit saavat rauhassa istua kahvilla autossaan ja tallustella rokkifestivaalien poikki kuuntelemassa humalaisten kehuja ja vittuilua. Niin kuin Suomessa. Mitä enemmän poliisin työajasta menee PR-toimintaan, sitä turvallisemmassa paikassa ollaan. Mitä enemmän poliisin koulutuksessa panostetaan poliisin turvallisuutta tuottavaan ruumiinkieleen, sitä vakaammassa yhteiskunnassa ollaan.

Tai tällaisia olen ainakin nyt matkustellessani ajatellut.
Kommentoi.
Kirjoitukset
19.03. Sen pituinen se09.03. Tieto on valtaa07.03. MSC Melody01.03. Heille en anna anteeksi19.02. Poliisit: Turvallisuuden indikaattori16.02. Table Mountain13.02. Chipolopolo10.02. Kotiinpaluu19.02. Tiedote. Laivan aikataulu.07.02. Ulkolaskutaito
© Kimmo Rajala 2011
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.