Chipolopolo

Windhoek 13.2.2012

Sambia voitti jalkapallon Afrikan-mestaruuden. Maaliton loppuottelu Norsunluurannikkoa vastaan päättyi vasta yhdeksänsien rangaistuspotkujen jälkeen Sambian yleisiin riemujuhliin. Ei mitenkään erityisen urheilullinen tapa ratkaista voittajaa, mutta onhan se hyvää tv-draamaa, niin kuin oli koko loppuottelu muutenkin.

Katsoin finaalin varsinaisen peliajan suorana Windhoekissa hostellissani, puolen yleisöstä ollessa eurooppalaisia ja toisen puoliskon afrikkalaisia (ja niin, että kaikki afrikkalaiset olivat mustia mutta kaikki eurooppalaiset eivät olleet valkoisia). Kummallista kyllä, vaikka eteläisessä Afrikassa olimmekin, paikallisten afrikkalaisten enemmistö tuntui kannustavan Cote d'Ivoirea naapurimaansa Sambian sijaan. Ehkä kyse oli naapurikateudesta; eivätpä kaikki suomalaisetkaan taitaisi Ruotsin puolesta liputtaa.

Katselin itse peliä vähän puolella silmällä, juttelin vieressäni istuneen belgialaisen amatööritriathlonisti-fysioterapeuttiopiskelijattaren kanssa, ja toisen erän lopulla minua alkoi jo kovasti väsyttääkin. Jatkoajan alkaessa siirryin suosiolla nukkumaan, ja katsoin pelin ratkaisseen rangaistuspotkukilpailun seuraavana päivänä uusintana -- vaikka tuloksen siinä vaiheessa jo tiesinkin.

Mutta Sambiassa varmasti juhlittiin. En nyt ehtinyt sambialaista (enkä muutakaan paikallista) mediaa voiton jälkeen tarkastelemaan, mutta kun ottaa huomioon miten Livingstonessa juhlittiin jo neljännesvälierien jälkeen, luulisin että koko maa räjähti koko yön jatkuneeseen meluun. Vaikka aika syrjäisessä paikassa Sambian ja Sudanin välistä ottelua silloin katsoinkin, silti aina Sambian tehdessä maalin, tai edes saadessa pallon vastustajan rangaistusalueelle, koko Livingstone uppoutui kovaääniseen huutoon, autojen tööttäyksiin ja yksinäisten vuvuzelojen korviahyytävään ulvontaan. Kun toisen erän yliaika alkoi, ja kello nakutti ottelun viimeisiä sekunteja, siirryin kadulle katsomaan miten ihmiset reagoisivat voittoon. Kymmenet, varmaan toista sataa ihmistä oli kokoontunut läheisen ostoskeskuksen baarin ympärille kuikuilemaan toistensa niskojen yli pieneen televisiin. Ja kun peli päättyi -- ei tapahtunut mitään. Ihmiset jakaantuivat rauhallisesti ilman mitään tunteenpurkauksia, ja kävelivät hiljaa toisilleen jutellen autoihinsa. Oli hiljaista, kuin minä tahansa eteläsambialaisena iltana Livingstonen pikkukaupungissa. Kunnes he sitten alkoivat kaikki hakkaamaan torviaan ja ajamaan kylänraittia edestakaisin meteliä pitäen. Selvästikin voittoa pystyi juhlistamaan ainoastaan autosta käsin. Kolme tuntia melua, tööt tööt tööt, mutta onneksi se oli ainoastaan neljännesvälierä, joten melu loppui yön tullessa.

Kun Sambian Chipolopolo (Kupariluodit, joukkueen lempinimi), välierissä päihitti Ghanan, olin bussissa jo monta sataa kilometriä Namibian puolella. Linja-auton sambialaiset saivat pelitilannepäivityksiä tekstiviestitse. Tai, no, ne kaksi mitä sieltä tuli: 1 - 0, ja toisen joka kertoi ottelun päättyneen. Bussin neljä sambialaista nyökytteli tyytyväisinä hymyillen, ja vieressäni istunut Hezborn sanoi että nyt Sambia sitten voittaa mestaruuden. Norsunluurannikosta ei ole mitään estettä.

Lehdestä luin, että Lusakassa oli juhlittu villisti. Kaupungin prostituoidutkin olivat juhlistaneet voittoa tarjoamalla palveluitaan ilmaiseksi kaikille, ja lehtijutun mukaan yksi mies oli pahoinpidelty, koska hänen perässään jonossa olleet olivat sitä mieltä että hän oli liian hidas nauttiessaan ilmaisesta voitonjuhlastaan. Lehti oli haastatellut yhtä pahoinpitelijää, joka oli todennut: "Joo, niin me tehtiin, me pahoinpideltiin se, kun me kaikki haluttiin ilmaista seksiä ja se oli liian hidas." Uutisen mukaan kukaan ei käyttänyt kondomia, ja nyt luultavasti kaikilla on siis HIV. Siitäs saivat. Ei kannattanut voittaa Ghanaa.

Tosin vähän Sambiassa tuli myös sellainen olo, etteivät he oikein edes tienneet mitä olivat juhlimassa. Eräs livingstonelainen taksikuski alusti meille kovin innokkaasti sen illan Sambia-Sudan -neljännesvälierää, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä ketä vastaan Sambia olisi pelaamassa. Hän sanoi Sambian pelaavan "yhtä tosi kovaa eurooppalaisjoukkuetta vastaan". Minä ja kaksi ruotsalaista pyörittelimme silmiämme, kyse kun oli Afrikan mestaruuskisoista, ja saatuamme selville että vastustaja oli Sudan, huomasimme "Euroopan" levinneen jo aika kauas Afrikan sydänmaille. Toinen jalkapallofani kertoi innoissaan kuinka Sambia on todellinen altavastaaja, jolla ei ole oikeastaan mitään asiaa koko peleihin, ja kuinka tämä on ennenkokematon yllätysmenestys heiltä -- mutta jo lyhyt wikipediasessio osoitti, että Sambia on yksi menestyksekkäimpiä afrikkalaisjoukkueita, ihan viime vuosinakin, vaikkei ole koskaan mestaruutta aiemmin voittanutkaan. Välillä näiden ihmisten selityksiä jalkapallosta kuunnellessa joutui miettimään liekö he edes tunteneet pelin sääntöjä; ja siitä huolimatta he olivat mitä suurimpia Chipolopolon faneja, joukkueen tunnus taksin konepeltiin liimattuna, joukkueen fanikaulaliina kaulassa.

Mutta niin, Sambia voitti, ja omisti voittonsa samassa kaupungissa 1993 lento-onnettomuudessa kuolleelle silloiselle maajoukkueelleen. Ei auta tämäkään tarina lentopelkooni. Mutta siitä huolimatta kyllä Sambian 1994 saavuttama finaalipaikka samoissa kisoissa on itsessään parempi sankaritarina. Vaikka onhan se siistiä jo itsessään, että mestaruusjoukkueen kaikki pelaajat pelaavat Afrikassa, eikä kukaan ole missään ison rahan eurooppalaisjoukkueessa.

On jalkapallon Afrikan-mestaruus kuitenkin isompi saavutus kuin jääkiekon maailmanmestaruus.
Kommentoi.
Kirjoitukset
19.03. Sen pituinen se09.03. Tieto on valtaa07.03. MSC Melody01.03. Heille en anna anteeksi19.02. Poliisit: Turvallisuuden indikaattori16.02. Table Mountain13.02. Chipolopolo10.02. Kotiinpaluu19.02. Tiedote. Laivan aikataulu.07.02. Ulkolaskutaito
© Kimmo Rajala 2011
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.