Kimmo Unkarissa
[edellinen][seuraava]
Trianonin sopimus

[21.11.2003] "Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin, sinun puolestas elää ja kuolla, on halumme korkehin ..."

Olen usein hävennyt olla suomalainen, niin vastenmielisiä jotkut kansakuntamme edustajista ovat. Mutta täällä ymmärsin ensi kertaa, että ongelma onkin olla yleensä minkä tahansa maan kansalainen -- oli sitten suomalainen, unkarilainen, itävaltalainen tai keskiafrikkalainen -- jos identiteetti syntyy siitä, minkä maan passia kantaa taskussaan, silloin ihmisessä on jotain pahasti vikana.

Jos saisin päättää, en olisi minkään maan kansalainen. Voisin hyvinkin asua Suomessa, tai Unkarissa, tai missä hyvänsä, voisin maksaa veronikin asuttamalleni valtiolle, mutta en haluaisi millään edustaa valtiota -- etenkään sen politiikkaa tai historiaa. Sen enempää politiikkaan kuin etenkään historiaan minulla ei ole juuri mitään vaikutusvaltaa, joten miksi minun pitäisi olla niistä vastuussa. Tai ennen kaikkea: miksi minun pitäisi olla niistä ylpeä?

Seuraavan kerran kun joku täällä tulee sanomaan minulle taikasanat "The Treaty of Trianon", voin lähes varmasti luvata suuttuvani. Trianonin sopimus on unkarilaisten Karjala. Meille suomalaisille on koulussa opetettu, kuinka Itävalta jaettiin osiin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, ja nykyinen Euroopan kartta on vieläkin suurin osin tämän jaon peruja, mutta Unkarin oikeistolle tämä jako on yhä paha paikka.

Ioannis on usein sanonut, kun tämä Unkarin suuruuden menettäminen (todellisuudessahan Unkari ei ole ollut itsenäinen valtio lähes viiteensataan vuoteen) toistuvasti täällä tulee puheeksi, että maailmassa ei varmaa ole valtiota, joka ei jossain historiansa vaiheessa olisi ollut suuri. Iso-Britannia omisti jossain välissä lähes koko maailman; Ranska valloitti puoli Eurooppaa Napoleonin johdolla; Saksa Hitlerin; Italia, silloinen Rooma, hallitsi koko Eurooppaa; Kreikka hallitsi puolta maailmaa Välimereltä Intiaan; Liettua oli tuhat vuotta sitten Euroopan ylivoimaisesti suurin valtakunta; Ruotsikin hallitsi koko pohjoista Eurooppaa lähes sata vuotta... Ainoastaan Suomella ei ole suuruuden aikaa, ja silti eräät suomalaisetkin jaksavat itkeä kutistuneen maantieteellisen pinta-alansa perään.

Venäjän tulee palauttaa Suomi takaisin Ruotsille, me sanomme, ironisoiden, jotka historiamme olemme oikeasti opetelleet.

Istuin eilisiltana tässä naapurihuoneessamme, jossa sielläkin huomasin asuvan englanninkielentaitoisia ihmisiä (tai no, vähän niin kuin englannintaitoisia), kun edellisenä iltana tapaamani mies halusi välttämättä tarjota minulle ystäviensä tekemää alkoholicocktailia. Koska juoma oli lämmintä ja kurkkuani kirvelsi, suostuin. Juoma maistui hieman glögiltä, mutta tietysti alkoholiprosentti oli sitä luokkaa, että en sitä kertaheitolla elimistööni kumonnut. Kurkkukipuun se kuitenkin auttoi.

Tätäkin mielenkiintoisempaa oli taustalla soinut musiikki, joka oli jonkin Unkarilaisen Skinhead-ryhmän hitti-iskelmiä. Koska musiikki oli aivan yhtä kuuntelukelvotonta kuin sen sanoituksetkin (en, luojan kiitos, ymmärtänyt, sillä sanat olivat unkariksi), jonkun huoneessa olijoista täytyy oikeasti sen sanomaan uskoa. Suurimmalle osalle se kuitenkin vaikutti olevan jonkinlaista ironista hauskanpitoa, vaikka en sitäkään osaa täysin kunnioittaa.

Ai mistä tiedän, mistä lauluissa oli kyse? Erään kerran jo viikkoja aiemmin Szilárd kirosi minulle sitä, kuinka jossain kerroksessamme on joku natsi, joka soittaa rasistista sontaa kaikki illat. Käänsi minulle kaikuvan kappaleen sanojakin, joka yhdisti tietyn ihonvärin omaavat ihmiset erääseen kädelliseen, ihmistä geneettisesti lähellä olevaan eläinryhmään. Ja eräs huoneessa olijoista myös kertoi, mistä musiikissa on kyse: muun muassa Trianonin sopimuksesta...

Yksi huoneen asukeista kuunteli musiikkia ja teki sen tahtiin natsitervehdyksiä -- ja minä mietin, että ainoa ihmisryhmä, johon avoimesti tunnen rodullista ylemmyyttä ovat rasistit.

Toki yleisin rasismin kohde Unkarissa ovat mustalaiset. Olen usein ollut tilanteessa, jossa minun on pitänyt selittää jollekin ihmiselle, jotka kysyvät kuinka paha ongelma mustalaiset ovat Suomessa, että ei niistä nyt juuri mitään haittaa ole. Kun sanon, että ei mustalaisia Suomessa edes ole kovin paljoa, ihmiset reagoivat joko sanomalla "oi, te onnelliset" tai "miten ihmeessä te olette onnistuneet pitämään ne poissa?". Heille on ihan mahdotonta ymmärtää, että ei romaneista ole Suomesta mitään ongelmaa.

Toki Unkarin romanit varmasti ovatkin ongelma -- yksi Unkarin lähitulevaisuuden polttavimmista ongelmista, sillä pitkäaikainen syrjintä on slummiuttanut ihmisryhmän ja perinteisesti tiputtanut heidät koulutusjärjestelmän ja työelämän ulkopuolelle. Mutta kun täällä on niitäkin, jotka ihan avoimesti uskovat, että tämä on mustalaisten vika. Ja kun sanon, että kyllä ne romaninuoret Suomessa käyvät yleensä ihan samat koulut kuin muutkin ja sopeutuvat yhteiskuntaan siinä kuin muutkin -- ihmiset katsovat kieroon ja ajattelevat ymmärtävänsä väärin, sillä me molemmathan puhumme itsellemme vierasta kieltä.

Ja kun puhun mustalaisista Unkarista, en puhu ihmisistä, joilla olisi perinteiset mustalaispuvut ja jotka niillä haluaisivat selkeästi erottautua massasta -- puhun aivan tavallisen näköisistä ihmisistä, joilla vain sattuu olemaan tietynsävyinen iho. Ihan kuin unkarilaisilla muutenkaan olisi minkäänlaista selkeästi omanlaistaan ulkoasua: tämä on koko Euroopan eri "rotujen" kohtauspiste. Kadulla voi tulla minkä näköisiä ihmisiä hyvänsä vastaan. Jotkut ovat slaavilaisen näköisiä, toiset näyttävät ihan saksalaisilta; siellä täällä on ihmisiä, jotka ovat niin skandinaavisia, että sellaisia ei Pohjoismaissakaan näe. Vaihtelu on täydellistä, kukaan ei ole toisensa näköinen, ei millään tavoin.

Yksi vierailemani huoneen miehistä on jostain saanut päähänsä, että Suomen ja Unkarin kulttuuri on jotain täysin erilaista. Että maillamme ei ole mitään yhteistä. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa -- erot näyttäytyvät ainoastaan yksityiskohdissa: ruuassa, pukeutumisessa, luonnossa, ihmisten läheisyydessä. Mutta pohjimmiltaan samaa eurooppalaista, saksalaista kulttuuripiiriähän nämä molemmat maat edustavat. Hän oli huolissaan siitä, että hänen unkarilaisten ystäviensä tapa juoda viinaa voisi olla minulle vieraannuttava, ellei jopa pelottava. Huojensin häntä sanomalla, että ensi kertaa Unkarissa ollessani näin ihmisiä, jotka juhlivat mauttomasti kuin suomalaiset.

Miehet juoksivat pitkin huonetta ja pitkin käytävää alasti ja huusivat kovaan ääneen jotain, joka lienee suomeksi "aaaaaaa". Yksi, joka vietti ilmeisesti syntymäpäiviään esitteli kaikille vastaantulijoille penistään, johon hän oli kirjoittanut punaisella tussilla numeron 20. Käsittääkseni se on hänen uusi ikänsä.

Pudistelin päätäni. Tunsin oloni kotoisaksi, enkä ollut siitä yhtään iloinen.

Totuus on kuitenkin, että Unkari on vaarallinen maa. Ei mustalaisia pidä pelätä, eivät ne lompakkoa vie, vaikka eräät niin tahtovatkin pelotella. Ei lompakkoa kukaan muukaan Miskolcissa vie, niin tuntematonta turismi tässä pikkukaupungissa on. Liikennekin on ainoastaan yhtä verenhimoista kuin Suomessa. Vaara, etenkin suomalaisille, on viinan hinta.

Viimeisen viikon aikana olen kolmeen eri otteeseen ollut tilanteessa, jossa olisin aivan ilmaiseksi voinut juoda itseni konttauskuntoon. AIESEC-konferenssissa, Davidin syntymäpäivillä, nyt naapurihuoneessa. Litra viiniä, jota ihmisten mukaan pidetään kansainvälisestikin hyvätasoisena, maksaa supermarketeissa eurosta kahteen euroon pullo. Ja unkarilaisten kohteliaisuuskäytäntöön kuuluu aina tarjota kaikille.

Kun menin naapurihuoneeseen juomaan lämmintä viiniä (jossa oli mukana myös rommia, hedelmiä ja kaikkea mahdollista), jouduin vartin ajan inttämään mahdollisuudesta olla osallistumatta toverusten ryyppäyspeliin. "Ei, ihan oikeasti en tahdo juoda." "Kamoon, ei tässä paljoa pidä juoda." "Joo, mutta minä en ihan oikeasti tahdo juoda yhtään enempää kuin olen jo juonut." "Tule nyt, kielisukulaisuuden kunniaksi." "En." "Ei tässä paljoa juoda, ei siitä tule edes humalaan." "Minä tulisin, uskokaa minua." (Ja tietysti pelattuaan peliä puolisen tuntia he juoksivat alasti huudellen).

Minun ei ole ollenkaan vaikea uskoa, että jos suomalainen opiskelija tulee Unkariin, hän on täällä koko lukukauden päissään. Joka ilta jossain on juhlat, joka ilta jossain on joitain, joiden kanssa juoda. Ja kielimuurikaan ei ole este, kun kaikki ovat tarpeeksi päissään.

Ja suomalaisopiskelija vannoo hänestä huolestuneille, että ei tässä mitään, kun en minä Suomeen palattuani kuitenkaan enää juo. Että en minä oikeasti ole tällainen, mutta tämä on nyt erikoistilanne. Puoli vuotta kestävä erikoistilanne.

Minua ei haittaa, että humalaiset suomalaiset levittävät kuvaa suomalaisista humalahakuisena ja käytöstavattomana kansana. Me olemme sitä. Minua yleisellä tasolla haittaa se, että ihmiset niin helposti pitävät yhtä kansakunnan edustajaa kuvana kokonaisesta kansakunnasta. Minua haittaa se, että olen täällä tahtomattani edustamassa koko Suomea. Olen täällä edustamassa Oulua. Mutta aina muistan muistuttaa, että en ole ainoastaan suomalainen, olen Puolangalta, olen vanhempieni poika ja tuttavapiirini muokkaama; olen Kimmo.

Äitini halusi, että olisin tänne lähtiessäni ottanut Puolangan matkailuesitteitä mukaan, että olisin niitä voinut täällä ihmisille jakaa. Ajatus oli mielestäni vastenmielinen, jos ei muuten, niin siksi, että Puolangan matkailuesitteet ovat kauhistuttavia. Jos joku olisikin kiinnostunut Puolangasta, niin ne nähtyään kyllä tyhmempikin ymmärtää pysyä kaukana. Ja lisäksi: en halua edustaa Puolankaa, en haluaisi edustaa edes Suomea enkä Oulua, mutta niistä tulleena en voi sitä välttää. Tämän vastasin äidilleni.

Toki täällä on ollut entisistä Jugoslavian osista tulleita neitosia, jotka ovat maidensa matkailuesitteitä mieluusti ihmisille jakaneet ja näyttäneet. Tämä on sinänsä positiivista ja ymmärrettävää -- maat ovat nuoria, sukupolvelleni ne tarkoittavat ainoastaan sotaa, selkkauksia ja maamiinoja, valistus on tarpeellista -- heille itselleen tämä on mahdollisuus osoittaa, että on olemassa rakentavaakin nationalismia; kaiken ei tarvitse johtaa sotaan tai eriväristen hakkaamiseen pesäpallomailalla.

Ja kyllähän minä täällä kerronkin Suomesta, kun ihmiset kerran kysyvät. En kehu järjettömiä, haukun marraskuun maanpäälliseksi helvetiksi enkä vältä negatiivisia adjektiiveja siitä puhuessani. Sanon suomalaisia ulospäin epäsosiaalisiksi ja etäisiksi -- mutta ystävällisiksi ja miellyttäviksi, kunhan heitä oppii tuntemaan. Kehun myös (syksyä ja marraskuuta lukuunottamatta) Suomen luontoa, sen vuodenaikoja, sen eksoottisuutta.

Olen aina ihmetellyt, miksi suomalaisille on niin usein niin tärkeää olla mahdollisimman neutraali ja harmaa. Heti, jos Suomesta sanoo jotain mielenkiintoista tai erilaista, puoli Suomea nostaa kädet suulleen ja kauhistelee, että mitä ihmettä nuokin nyt alkavat Suomesta ajatella. Suomen tulisi olla aivan samanlainen kuin kaikki muutkin. Ja valitettavasti Suomi suurelta osin sitä onkin. Mutta on siinä erojakin.

Tulkaa vain Suomeen, kaikki ulkomaalaiset. Se on kattaa kauniin maantieteellisen alueen. Osa sen kansan tavoista ja tottumuksista ovat erikoisia.

Kyllä, me käymme vähintään viikoittain saunassa. Kyllä, me hakkaamme itseämme koivunoksilla saunoessamme. Kyllä, jotkut suomalaiset pyöriskelevät alasti lumihangessa saunasta tullessaan. Kyllä, olen vastannut näihin kysymyksiin jo monesti ennenkin ja kyllä, vastaukseni tulevat kuin apteekin hyllyltä.

Tiedättehän: small talk.

Loppuun kerron unkarilaisvitsin, jonka eräs unkarilainen mies halusi minulle kertoa, mutta koska ei osannut sitä englanniksi selittää, kirjoitti sen paperille sanakirjan kanssa ja toi paperin minulle. Vitsi ei ole kovin hauska, mutta kaipa se kertoo jotain siitä mentaliteetista, jonka unkarilaiset (tai tämä kyseinen unkarilainen) kansaansa liittävät.

Unkarilaisvitsi:

Manalan valtias, Saatana, Perkele, Belsebuubi, Lucifer (ja niin edespäin), päätti tehdä tarkastuskäynnin valtakuntaansa, katsoakseen, että kaikki sujuu Helvetissä kuten pitääkin.

Ensimmäiseksi hän tuli tarkastamaan saksalaisten osaston. Pikkupirut lämmittelivät hiilihankojaan nuotion leimussa ja hämmensivät tulista soppaa, ja Saatana kysäisi, että mitenkäs täällä menee.

"Hyvin menee", pirut vastasivat kuorossa, "väliin joku yrittää aina karata, mutta me vain vähän huudamme perään ja ne palaavat kiltisti kärsimään."

Paholainen taputteli piruja selkään ja kiitteli heitä hyvästä työstä. Tarpeeksi kiiteltyään hän jatkoi ranskalaisten osastolle, jossa pirut suorittelivat samoja toimia kuin saksalaistenkin osastolla.

"No, mitenkäs täällä menee? Onko mitään ongelmia?"

"Mikäpäs täällä. Väliin joku aina yrittää karata, mutta kun niitä vähän läimäyttää hiilihangolla takapuolelle, niin ne kyllä kiltisti palaavat itkemään ja hammasta kiristämään. Kaikki hyvin."

Pimeyden ruhtinas nyökytteli päätään ja jatkoi matkaansa Unkarilaisten osastolle. Siellä pikkupirut eivät olleetkaan tehtävänsä ääressä, vaan istuskelivat satojen metrien päässä valvontapisteestään korttia pelaten.

"Mitä ihmettä te siellä teette?" Perkele ärjyi, "Teidän pitäisi valvoa unkarilaisia!"

"Pah, mitä suotta", pikkupirut totesivat katsettaan kääntämättä, "jos sieltä joku yrittääkin paeta, niin ne toiset kyllä vetävät sen takaisin."

(kohteliasta, joskin vaatimatonta naurua)

Käännös englannista oli tietysti omani ja hyvin vapaa (alkuperäisteksti kun oli hyvin kömpelöä ja yksinkertaista).

Eli unkarilaiset ovat toisiaan kyräilevää, kateellista kansaa, joille pahin mahdollinen on se, jos jollain toisella menee hyvin. Tämä vitsi on varmasti kerrottu erilaisina variaatioina kaikista muistakin kansoista. Se on tietysti kapitalistivitsi, jossa sosialismin tasapäistävää vaikutusta pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena.

Kaikki sosialistiseen menneisyyteen viittaava tahdotaan muutenkin piilottaa. Rakennuksia on purettu, patsaat on kiikutettu länsituristeille tarkoitettuun erikoispuistoon, kaikki venäjänkielinen teksti on rautatieasemia ja vanhoja junanvaunuja lukuunottamatta poistettu huolella.

Ja eräät ihmiset ovat avoimesti ylpeitä siitä, että heidän isoisänsä taisteli natsien rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Ihan kuin Suomessakin. Ihan kuin olisi ollut jotenkin parempi, jos Natsi-Saksa olisi sodan voittanut.

Karjala takaisin! Suomi suomalaisille! Sivarit vankilaan! Ja natsitervehdys perään.


Tulostettava versio tästä kirjeestä

[edellinen][seuraava]
© Kimmo Kristian Rajala 2003. Saa lähettää palautetta. Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.