Rosvojoukko

Mtwara 20.02.2013

Kun olen kertonut tätä minulle reilu viikko sitten tapahtunutta tapausta ihmisille täällä, he ovat ihmetelleet, kuinka olen jaksanut käyttää tuollaiseen "mitättömään" asiaan sen puolisen tuntia, mikä minulta siihen tuhraantui. Kyse on periaatteesta. Minä en maksa rikollisille, oli heillä sitten uniformu päällään tai ei. Tiedän, että suurin osa Tansaniassa asuvista valkonaamoista lahjoo tiensä joka ongelman läpi, mutta minä en sellaiseen suostu.

Reilu viikko sitten ajelin itsekseni autolla kohti Newalaa.

Matkan kaikista pahimmassa mutkassa tiellä seisoi rekka. Rekka oli ajettu keskelle tietä poikittain niin, että ohi ei päässyt. Auton ympärillä pyöri kymmenkunta miestä, mutta kukaan ei tehnyt autolle mitään. He seisoivat viidakkoveitsiä heilutellen auton vieressä olevan polun edessä.

Pysäytin autoni vähän matkan päähän, ja yksi mies, viidakkoveitsi kädessään, lähestyi minua. "Maksa 20000 shillinkia, niin pääset jatkamaan matkaa", hän sanoi. Summa vastaa noin kymmentä euroa, eli paikallisen opettajan kahden päivän palkkaa.

"Mitä", kysyin. "Että maksa 20000 shillinkiä, niin pääset tästä", mies toisti. Nauroin hänelle epäuskoisena päin naamaa ja sanoin, että en maksa. "No paljonko maksat?" kysyi mies hämmentyneenä. Sanoin, etten maksa mitään.

Muut miehet alkoivat lähestya autoa, joten napsautin äkkiä ovet lukkoon. Toinen mies, myös viidakkoveitsi kädessään, kysyi ensimmäiseltä, paljonko hän oli minulta pyytänyt. Kuultuaan, että vain 20000 shillinkiä, hän alkoi valittaa ensimmäiselle. Sitten hän tuli luokseni, ja sanoi, että hinta on oikeasti 30000 shillinkia, eli noin 15 euroa.

Miehet eivät puhuneet englantia, enkä ihan ymmärtanyt tilannetta, joten soitin toimistolle ja laitoin puhelimen kaiuttimelle. Toimiston talouspäällikkö yritti selvittää, mistä oli kyse, ja sitten hän mitään perustelematta kehoitti minua maksamaan rosvoille 25000 shillinkia. Nauroin hänelle ja sanoin, etten todellakaan aio maksaa heille penniäkään.

Miehet päästivät ohitseen useita autoja tilanteen jatkuessa. Osa selvästi maksoi miehille jonkun pienen summan, tonnin tai pari, eli euron verran, toiset päästettiin ohi ilman maksua. Kukaan ei todellakaan maksanut 15 euroa.

Ajattelin, että jos kääntäisin auton sivuttain tielle niin, että minunkaan ohitseni ei pääsisi, mutta joku järki päässäni kuitenkin oli, kun tämä jäi vain ajatuksen tasolle.

Lähdin peruuttamaan pois. Rekan "onnettomuuspaikka" (mielestäni rekka oli ajettu mutkaan täysin tahallaan) oli jyrkän mäen tiukimmassa mutkassa, joten jouduin peruuttelemaan lähes kilometrin mutkaiseen ylämäkeen. Hissukseni sitten katselin edellisessä kylässä ympärilleni, jos sieltä löytyisi poliisia tai jotain kylävirkamiesta, jota voisin konsultoida.

Kohta huomasinkin, että puun alla istuskeli liikennepoliisi. Ajoin auton hänen eteensä ja tervehdin häntä. Hän ei sanonut mitään, mutta poliisin vieressä seisoskellut mies viittoi sivummalle, että sieltä on tulossa konstaapeli. Kerro asiasi hänelle.

Konstaapeli ymmärsi ja puhui englantia hyvin, kunhan oli ensin saanut pompoteltua minua swahilillaan hetken. Tansaniassa tämä virkamiesten swahilinkielinen ylimielisyys on aika rasittavaa. Yleinen asenne täällä on, etta jos ulkomaalainen ei puhu swahilia, han on huono ihminen. Jokaisen pitäisi puhua swahilia. Ja swahilia kuitenkin puhuu äidinkielenaan huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin suomea.

Kerroin konstaapelille, että mutkan takana seisoo tiellä ihmisiä, jotka eivät päästä minua jatkamaan matkaani, ellen maksa heille 30000 shillinkiä. Konstaapeli ihmetteli selvästi hintaa, ja lupasi tulla kanssani katsomaan paikan päälle.

Ajoin edellä "onnettomuuspaikalle", konstaapelin ajellessa moottoripyörällään perässäni niin hitaasti kuin mahdollista. Hän selvästi ei ollut kovin iloinen joutuessaan selvittelemään tätä asiaa. Totta kai konstaapeli tiesi, mikä tilanne mutkan takana oli, ja ketä siellä olevat ihmiset olivat. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa. Jotain hänen kavereitaan ne siellä olivat.

Konstaapeli tuli paikalle, parkkeerasi pyöränsä ja meni juttelemaan viidakkoveitsimiehille. Sitten hän tuli luokseni.

"Tiedäthän, että ongelma täällä on tuo rekka", hän aloitti, ja osoitti tiellä olevaa rekkaa.

"Ei, ei ole", vastasin. "Ongelma on nuo miehet, jotka seisovat sen rekan vieressä, eivätkä päästä minua tuota polkua pitkin ohi."

Konstaapeli vähän närkästyi. "Sinä et nyt ymmärrä", hän sanoi. "Nuo miehet seisovat tuossa vapaaehtoisesti."

"No voisivatko he ihan vapaaehtoisesti seisoa jossain muualla kuin keskellä tietä", kysyin.

"Ei kun he seisovat siinä vapaaehtoisesti, ja sinä voit sitten vapaaehtoisesti antaa heille jotain", konstaapeli selitti rosvojoukon tarkkaillessa tilannetta parin metrin etäisyydeltä. "Jos esimerkiksi olet sotilas, niin sinulla ei ole rahaa, ja sitten sinun ei pidä maksaa heille, mutta jos sinulla on rahaa, voit vapaaehtoisesti antaa heille jotain."

Katsoin konstaapelia silmiin ja sanoin suunnilleen seuraavalla tavalla: "On täysin mahdotonta, että maksaisin mitään. Tälläinen toiminta on kaikkien säännösten vastaista, enkä voi olla sellaisessa mukana."

Konstaapeli tuijotti minua hölmistyneenä ainakin kymmenen sekuntia sanomatta sanaakaan. Sitten hän kääntyi katsomaan takanaan seisovia kavereitaan viidakkoveitsien kanssa, jotka odottivat konstaapelin tuovan heille paljon rahaa. Konstaapeli käveli kavereidensa luo ja käski heidän väistyä tieltä. Joukko vähän murisi, mutta väisti.

Ajoin pois.

Tähän kaikkeen käytin noin puoli tuntia aikaa, mutta en yhtään shillinkiä.

Jälkikäteen mietin, että jos viidakkoveitsimiehet olisivat selittäneet, ilman viidakkoveitsiä, että he ovat rakentaneet rikkoutuneen rekan ohi polun, jota pitkin voi rekan ohittaa, ja jos he olisivat pyytäneet siitä jotain kohtuullista summaa, vaikka 1000 shillinkiä, olisin ehkä sen voinutkin maksaa. Kuitenkin nyt, kun kyläläiset näkivat valkoisen ajavan paikalle autollaan, he sekosivat ahneudessaan ja vaativat kolmekymmentäkertaista summaa.

Tämä tapaus kuvastaa hyvin koko Tansaniaa ellei jopa Afrikkaa. Valkoinen naama loistaa Afrikan auringon alla niin kirkkaasti, että se sokaisee liian monen rahanahneen kusipään paikallisen ihmisen. Kohtuus on käsite, jota täällä ei ymmärretä, sillä valkoisilla on rahaa kuin roskaa, ja roskiakin heillä on paljon enemmän kuin muilla.

Palaan tahan ahneuden ja kohtuuden teemaan parin seuraavan päivän aikana vielä uudestaan.

Tommi
Kommentoi.
Kirjoitukset
22.02. Yksi nettikahvila kiitos. Vain 3500 euroa.20.02. Rosvojoukko05.02. Pyha lehma03.02. Noloa arkea02.02. Sadekausi29.01. Rajahauskaa06.01. Tuulilasinpyyhkimien kayttoonotto31.12. Kylmyyden ylistys28.12. Italia ei ole Rooma25.12. Joulu
© Tommi Rajala 2011-2013
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.