Pyhä lehmä

Mtwara 05.02.2013

Kun kaksi vuotta sitten lähdin Suomesta tänne Tansaniaan kehitysyhteistyötä tekemään, minulle todettiin, kuinka hienoa on, että lähden auttamaan ihmisiä.

Tuota käsitettä yritän nyt pyörittää mielessäni: "auttamaan ihmisiä". Ketä ihmisiä?

Olin tuolloin kaksi vuotta sitten vielä melko naiivi maailmanparantaja. Uskoin itsekin, että tällä työllä on merkitystä. Että kehitysyhteistyö on tärkeää. Onneksi kahden vuoden käytännön kehitysaputyö on karistanut ihmisestä sekä naiiviuden että maailmanparannususkon.

Minä en nykyisen tietoni ja kokemukseni perusteella usko kehitysyhteistyöhön. Kehitysyhteistyö kyllä auttaa ihmisiä, mutta nuo autettavat ovat lähinnä länsimaalaisia. Suomen valtio käyttää joka vuosi miljardi euroa siihen, että suomalaiset saavat itselleen hyvän omantunnon. Tuolla rahalla ostetaan suomalaisille virheellinen mielikuva siitä, että heikompia ei jätetä. Samalla sillä ostetaan suomalaisten omaa ylemmyydentunnetta: me olemme parempia kuin nuo, me tiedämme, miten maailma toimii, meidän velvollisuutemme "hyvinä" ihmisiä on auttaa meidän alapuolellamme olevia kansakuntia.

Olen suunnitellut jo reilun vuoden, kuinka saisin tästä kehitysapusotkusta tehtyä dokumenttielokuvan. Olen keskustellut asiasta lukuisten eri ihmisten kanssa. Yllättävän moni kehitysyhteistyön kanssa tekemisissä oleva ihminen on lähes suuttunut minulle: ei tuollaista aihetta saa käsitellä julkisesti. Kehitysyhteistyön ongelmien esittäminen tavalliselle kansalle vain tukisi persuja, ja sehän ei nyt missään tapauksessa voi olla sallittua.

En ole täysin ymmärtänyt, millä vuosituhannella nuo suljetun tiedon ihannoijat omassa mielessään elävät.

Onneksi Alexander Stubb on avoimuuden kannattaja. Sunnuntaina uutisoitiinkin, kuinka Stubb haluaa "radikaaleja muutoksia kehitysapuun". Lisäksi hän toteaa kehitysyhteistyön olevan "pyhä lehmä, johon ei saa puuttua".

Stubb on viisas mies.

Kehitysyhteistyöhän on puhtaasti itseään ruokkiva järjestelmä, itsetarkoituksellinen hirviö, jonka olemassaolo perustellaa lähinnä vain "hyvyydellä". Matti on hyvä ihminen, Matti antaa rahaa kolehtiin, jolla autetaan heikompia. Suomi on hyvä maa, Suomi antaa rahaa kolehtiin, jolla autetaan heikompia.

Valitettavasti Stubbin pyhä lehmä -vertaus jää puolitiehen. "Suomen nykyinen kehitysavun taso on hyvä, mutta toteuttamisen tapoja pitää pohtia", sanoo Stubb.

Miten voidaan tietää, että joku täysin satunnainen rahamäärä on hyvä tai sopiva, jos ei tiedetä, mitä ollaan tekemässä?

"Minulla on tässä kymmenen euroa. En tiedä, mitä sillä teen, tai kuinka kauan sen minulle pitäisi riittää, mutta se on kuitenkin ihan hyvä summa."

Koko kehitysavun noin 50-vuotisen historian ajan juuri se kehitysavun muoto, jota kullakin ajalla on toteutettu, on ymmärretty vääräksi tavaksi toimia. Ratkaisu on aina ollut toimintatapojen muuttaminen. Koskaan mikään uusi tapa ei ole kuitenkaan osoittautunut toimivaksi.

Eikö ihmisillä ole luontainen kyky oppia virheistä? Eikö tässä vuosikymmenien virheiden ketjun seurauksena olisi mahdollista oppia, että ehkä koko kenitysavun konsepti on toimimaton? Ehkä rahan kaataminen pohjoisesta etelään ei saavutakaan mitään? Tai ainakaan mitään sellaista, mitä sillä virallisesti tavoitellaan.

Tuntuu siltä, että ihan sama, millaiseksi järjestelmää muokataan, kun suurin osa rahasta päätyy kuitenkin suuripalkkaisille länsimaisille konsulteille ja heidän yrityksilleen, tai avunsaajamaiden välikäsille, jotka osaavat pitää henkilökohtaiset etunsa aina yhteisen edun edellä.

Harva ihminen tämän itseääntoteuttavan järjestelmän sisältä alkaa kritisoida järjestelmää, tai ainakaan siihen käytettyä rahaa, sillä muutenhan tulisi sahanneeksi omaa jalkaansa.

Teoreettinen tilanne: joku kehitysyhteistyöhön turhautunut henkilö, kutsutaan häntä vaikka Tommiksi, kirjoittaa omia mielipiteitään kehitysyhteistyöstä blogiinsa. Ehkä hän saa tehtyä aiheesta jopa elokuvan, joka mahdollisesti herättää myös keskustelua. Keskustelun seurauksena kehitysyhteistyötä "uudistetaan", ja siihen käytetyt rahat ehkä jopa vähenevät. Palkataankin vähemmän kalliita suomalaisia "asiantuntijoita" kehitysyhteistyötä tekemään.

Kaiken logiikan mukaan Tommi on tällaisessa tapauksessa se, jota ei enää palkata uuteen projektiin kehitysyhteistyötä tekemään, sillä eihän oman pesän likaajia missään työpaikalla kaivata. Tämän seurauksena kukaan muu alalla työskentelevä ei enää uskalla kritisoida mitään, sillä jokainen heistä tarvitsee työpaikkansa voidakseen maksaa asuntolainansa ja lastensa balettitunnit ja lätkätreenit. Ihmiset kaivautuvat vain syvemmälle poteroon ja irtaantuvat etäämmälle reaalimaailmasta. Kaikkia kriittisesti ajattelevia aletaan kutsua vain "pahoiksi ihmisiksi", vastakohtanaan "hyvää" kehitysyhteistyötä tekevät "hyvät ihmiset".

Avasin nyt säkin suun. Omalla kohdallani en sitä enää taida saada kiinni. Onneksi.

Tommi
Kommentoi.
Kirjoitukset
22.02. Yksi nettikahvila kiitos. Vain 3500 euroa.20.02. Rosvojoukko05.02. Pyha lehma03.02. Noloa arkea02.02. Sadekausi29.01. Rajahauskaa06.01. Tuulilasinpyyhkimien kayttoonotto31.12. Kylmyyden ylistys28.12. Italia ei ole Rooma25.12. Joulu
© Tommi Rajala 2011-2013
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.