Totuttautumista arkeen

Newala 7.12.2010

SPSS. Pakko, pakko. Olin tutkimusvapaalla, en vuosilomalla. Yritin istua kamarissani Tommin ja Kaisun työpäivän verran. Neljä tonttua tanssi seinällä tietokoneen takana, kotoa tuotuja. Kuvittelin, että olin kotona kirjoittamassa: Tietokone oli tuttu ja samoja tuttuja tulosteita: crosstab, kunnan järjestämien tukitoimien määrä suhteessa tarpeeseen. Naapurihuoneesta kuului Kirikoun ääni. Kirikou leikki kaverinsa kanssa. Minun kaksi nuorimmaista poikaani juttelivat olohuoneessa. Kenenkään puheesta en saanut selvää, mutta tutut äänet tunsin. Saatoin edelleen kuvitella olevani kotona.

Kun kävelin hakemaan lasillisen vettä, Kirikoun kanssa legoilla lattialla leikkivällä pojalla olikin aivan mustat sääret. Säpsähdin. Olin onnistunut huijaamaan itseäni.

Vein pojille joulukalenterin, joka oli lojunut olohuoneen pöydällä. Kirikou oli avannut siitä aamulla ensimmäisen luukun. ”Mummu, se on sinun kalenteri”. ”Ei, kyllä sinä sen saat, sinulla voi olla kaksikin joulukalenteria”. Kirikou näytti kaverilleen avattua luukkua, josta oli löytynyt piparkakku-ukko, ja kaveri yritti avata muita luukkuja. Kirikou selitti, että joka päivä avattaisiin yksi luukku. Ja sitten Kirikou kertoi kaverilleen lumesta ja jäästä. Ajattelin, että ikkunoissa pitäisi olla jouluvalot ja jokaisella pöydällä koristeltuja katajanoksia, jos olisin kotona. Jatkoin taas kirjoittamista. Heräsin todellisuuteen kuullessani kanojen kotkotuksen tai kun kuulin, että ikkunan alla lakaistiin luudalla. Jossain itki vauva. Prisca lauloi suomalaisin sanoin Jaakko kultaa.

Jos olisin kotona, leipoisin ja tekisin laatikoita samalla kun kirjoittaisin. Mietin, että jos asuisin täällä, enkä olisi vain kylässä, leipoisin joululimput, tortut ja piparit. Ajatelkaa, oululainen joululimppu, sellainen, joka leivottiin piimään, voideltiin pinnalta siirapilla ja päälle laitettiin manteleita. Varmaan sen voisi tehdä täällä ohjetta hiukan muuttaen. Kun olin lapsi, joulun aikaan tilattiin meijeristä suuri pyöreä punakuorinen juusto. Vesi herahti kielelle. Halusin limppua ja juustoa! Kaisu oli tehnyt edellisenä päivänä porkkanaraastetta. Porkkanalaatikkoaineet täältä siis myös saisi ja voisi tehdä immelletyn perunalaatikonkin. Rakastin joulun laittamista.

Olinko hukkaamassa kosketuspinnan todellisuuteen? Olin Tansaniassa! Olivatko perinteiset suomalaiset jouluvalmistelut täällä tarpeellisia? Minun pitäisikin löytää tansanialainen arki. Millaista oli näiden ihmisten elämä? Millaisia sosiaalisia ongelmia täällä oli? Millaisia sosiaalisia ongelmia meillä oli, kun ne suhteutettaisiin tähän todellisuuteen? Halusin päästä käymään jonkun kotona.

Tommilla, Kaisulla ja Kirikoulla oli täällä arki. Ei tavallinen tansanialainen tai tavallinen suomalainen arki, mutta arki kuitenkin. Aamuruoka syötiin seitsemän jälkeen ruokasalin pöydältä, Tommi keitti joka aamu puuron. Töihin Tommi ja Kaisu menivät kahdeksaksi. Keskellä päivää oli tunnin ruokatauko, jolloin syötiin Priscan valmistamaa lounasta. Tommi tuli joskus keskellä päivää työnantajan maasturilla kotiin hakemaan kameroitaan ja kuvaputkiaan, ja sitten taas jatkoi matkaa. Saatoin samaistua. Itsekin ajoin maakunnan leasingilla joskus kotipihaan hakeakseni vaikkapa eväitä Kajaanin matkalle. Kotiin Tommi ja Kaisu tulivat puoli kuuteen mennessä, jos olivat olleet päivän toimistolla. Joskus, vaikkapa Mtwarassa käynnin vuoksi, työpäivät venähtivät. Kaisu oli joskus päiviä työreissuilla. Taas tuli kosketuspinta omaan arkeeni ja Kajaanin reissuihin ja koulutuspäiviin. Tommin ja Kaisun tullessa kotiin olivat vastassa tansanialaisen iltapäivät leppoisat, kuin suomalaisen kesäillan tunnit, jos oli päässyt ajoissa kotiin. Sitten seurasi lenkkeilyä ja punttien nostamista. Tommilla ja Kaisulla oli ”punttisali” takapihallaan. Priscan valmiiksi kattama ja valmistama päivällinen lämmitettiin ja syötiin seitsemältä. Apulaiset helpottivat arkea. Pyykit oli pesty, silitetty ja kauniisti taiteltu, koti oli siivottu, kaupassa oli käyty ja ruuat oli valmiiksi tehty ja pöytä katettu.

Saa olla kateellinen! Itsekin olin, kun muistelin, millaista suomalainen arki oli, kun lapset olivat pieniä. Kuinka koululaisille laitettiin pikainen aamupala ja päivähoitoikäinen puettiin, ja sitten mentiin päivähoidon kautta töihin. Ruokatauolla käytiin kotona raivaamassa aamuastiat pöydältä ja peittämässä sängyt ja kotia siivotessa syötiin voileipää. Illalla palattiin kotiin päivähoidon ja kaupan kautta. Sitten olivat kotityöt ja jatkuva opiskelu. Kun suomalainen ja tansanialainen arki kohtasivat Tansaniassa, tuloksena saattoi olla esimerkiksi Tommin ja Kaisun arjen kaltainen elämä ja tansanialaisille hyväpalkkaista kotityötä. Olin etuoikeutetussa asemassa, kun pääsin katsomaan tätä, mutta minun piti kuitenkin hoitaa se, mistä minulle maksettiin. Siispä kirjoittamaan tutkimusta…

Mzungu

Tommin ja Kaisun olohuoneessa oli diskopallo, joka välkytti valopisteitään muuten pimeään huoneeseen. Musiikki soi. Tanssimme. Vartija istui kuistilla ja kuuli varmaan äänet, vaikka talon etupuolella jokaisessa ikkunassa olikin lasit. Oman perheen perjantain diskoilta: Kuusivuotiaasta lähes kuusikymppiseen kaikki tanssivat.

Viikko oli mennyt hyvin: Vain muutamia sähkökatkoja. Kimmon tietokoneen laturi oli hajonnut ennen tuloamme pitkien sähkökatkojen aikana. Ei pitänyt jännitevaihteluista. Onneksi minun tietokoneeni laturi sopi Kimmon tietokoneeseen.

Lauantaina Tommilla ja Kaisulle oli tulossa vieraaksi Meeri. Oli sovittu peli-illasta. Pian Meerin tultua sähköt menivät. Takapihaa valaisi pihavalojen sijaan vain hymyilevä kuunsirppi ja tähdet. Sisällä paloivat kynttilät ja myrskylyhdyt. Söimme pitsaa pikkujouluvalaistuksessa. Olimme kotoa lähtiessämme varautuneet sähköttömyyteen otsalampuin. Otsalamppujen ja kynttilöiden valossa näki pelata. Pelasin Tommin ja Kirikoun kanssa ruokapöydällä Menolippua ja rakensimme rautateitä Eurooppaan. Toiset pelasivat olohuoneen matalalla pöydällä. Kirikoun mentyä nukkumaan pelasimme vielä pari erää tuppea. Minä en ole kortinpelaaja. Pelasin korttia joskus nuorena, mutta sitten kului muutama kymmenen vuotta arjen pyörittämisessä. Olin meidän perheen Prisca ja Muajuma. Unohdin sinä aikana pelit ja niiden säännöt. Ja kai uusiakin pelejä tuli… Jonin kanssa pelasin joskus lasten lautapelejä.

Sunnuntaina aloimme joulukorttien askartelun. Iltapäivällä askartelumme katkaisi kova ukonilma. Pimeni. Kaisu oli lähtenyt vaellussauvojensa kanssa lenkille ja palasi vettä valuvana. Kaisu oli seudun ainoa sauvakävelijä ja nähtävyys.

Mutta nähtävyyksiähän me kaikki olimme täällä, me viimeksi tänne tulleet erityisesti. Minua alkoi ärsyttää pihamaan koulutytöt, joilta ei saanut olla rauhassa etupihalla istuessa. Välitunnilla tytöt tulivat esittelemään itsensä ja kaverinsa ja kohta koko tyttöporukka seisoi kuistin pylväiden vieressä kyselemässä suklaata tai keksejä. Tai kun olin kävelylenkillä, reitin varrella useammassa paikassa pikkulapset osoittivat sormella ja huusivat: ”Mzungu, mzungu!” Vähän isommat tervehtivät huutaen: ”Good moon!” Ehkä se oli jotain huomenen tapaista, mutta vuorokauden ajalla ei ollut väliä, aina kuului sama. Minäkin ihmettelin elämää Newalassa, mutta olin samalla itse ”valkoinen neekeri”.

Ilta oli tulossa ja vartija tuli vesisateen aikana paikalle. Salamat välkkyivät. Vesi valui vesitorvista ja naapurit jonottivat sateessa etupihalla muovisankojensa kanssa ottaakseen sadevettä. Sammakko istui etupihan uloimpien, rautaovien ristikossa. Takapihan vesitorven kautta Tommin ja Kaisun sadevesisäiliö sai täytettä.

Vesisateessa salamoiden räiskeessä jonottaminen ei varmaan ollut mukavaa. Pitäisi laittaa suuren suuri astia torven alle, että naapurit saisivat hakea siitä vetensä vesisateen jälkeen.

Sähkökatko jatkui vielä maanantaina. Vasta puoliltapäivin saimme taas sähköt. Sähkökatkon aikana en voinut kirjoittaa tutkimustani, tietokoneen akku oli tyhjä, joten askartelin. Piirsin puuväreillä joulukortteja, jotka kuvitin seepran, kirahvin, impalan, elefantin tai temppelipuun kukkien kuvin. Tai yritin taiteilla savannin auringonlaskun. Nuorena harrastin piirtämistä, mutta sekin harrastus pääsi pääosin unohtumaan arjenpyöritysvuosina. Minun joulukorttini valmistuivat maanantaina aamupäivän sähkökatkoksen ansioista, mutta Kirikoun ja Tommin joulukorttien piirustustalkoot jatkuivat vielä. Toivottavasti kortit ehtivät Suomeen jouluksi.

Vesisateet herättivät hyttyset, jotka löysivät tiensä huoneisiinkin, mutta muuten tansanialaiseen elämänmenoon totuttautuminen eteni. Talon sisällä alkoi tuntua kotoiselle, lähes suomalaiselle. En iltaisin enää kuullut jatkuvaa sirkkojen siritystä tai sammakkojen kurnutusta lasittomien ikkunoiden takaa, en herännyt aamun sarastaessa rukouskutsuihin tai ihmetellyt kamarini ikkunanäkymää. Jonin syntymäpäivät: Täytekakkua ja 22 kynttilää kakun päällä ja ”Happy birthday to you” -nauha olohuoneen ja ruokasalin välisessä oviaukossa. Itsenäisyyspäivä: Kirikoun ja Kimmon askartelema Suomen lippujen rivi ruokasalin ja olohuoneen oviaukossa, Tapiolan nuorisokuoron laulamana Nälkämaan ja Honkain keskellä mökkini seisoo laulut, suomalainen elokuva Kaksi sisarta… Mutta ulkona oli edelleen outo maailma, jossa olin mzungu.

Kommentoi.
© Arja Rajala 2011
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.