Miete kulkee puistoon palmunoksiston!

Newala 2.12.2011

En jaksanut istua päiviäni tietokoneella kamarissani. Otin välillä taskulaskimen ja SPSS -tulosteita kuistille, jossa yritin keskittyä keskiarvojen laskemiseen. Yritin keskittyä, vaikka nainen kulki ohi kantaen pään päällä koria ja huutaen jotain! Ilmeisesti korissa oli myytävää. Yritin keskittyä, vaikka kanaemo poikue perässään kuoputti kuistin pihassa! Yritin keskittyä, vaikka 7.-luokkalaiset koulutytöt koulupuvuissaan ottivat vauhtia lähes kuistilta saakka pituutta hypätessään. ”Good morning madam, how are you?”, he kysyivät. Ja sitten he ilmeiseesti kysyivät lupaa, saiko vauhtia ottaa pihamaalta. Sanoja en ymmärtänyt, mutta asian ymmärsin. Ja tietysti annoin heille luvan vauhdin ottamiseen. Ala-aste oli viereinen rakennus. Vain hiekkatie kulki koulun ja Tommin ja Kaisun talon välissä.

Kirikoun ala-aste oli hiukan kauempana, parin, kolmen sadan metrin päässä. Joululoma oli alkanut kaikilla muilla ala-asteisella, paitsi ei 7.-luokkalaisilla. Newalan kuntakeskuksessa oli viisi ala-astetta ja koko Newalan alueella 120. Ala-asteita tarvittiin, koska Newalan väestön keski-ikä oli noin 18 vuotta. Kouluun mentiin 6-vuotiaana ja ala-astetta käytiin seitsemän vuotta. Secondary school alkoi sen jälkeen ja kesti kuusi vuotta. Sen jälkeen oli vielä high school, joka kesti neljä vuotta ennen kuin saattoi mennä yliopistoon. Monen monta kouluvuotta!!!

SPSS:ään ja keskiarvoihin keskittyminen tuntui tylsälle, kun ympäröivä todellisuus oli epätodellisen tuntuinen. Välillä oli pakko ihastella sinisissä hameissa, valkoisissa paidoissa ja valkoisissa huiveissa leikkiviä tyttöjä. Kaikki eivät hypänneet pituutta. Koulun pihalla toimittiin kuin suomalaisissakin kouluissa: hypittiin ruutua, odotettiin omaa vuoroa, juostiin ja välillä istuttiin vaikka puun katveessa. Sitten mentiin tunnille, ja välillä kuulin, kuinka kaikki sanoivat jotain yhteen ääneen.

Pihamaalla kuoputtavista kanoista otin valokuviakin, koska ei kotini tai edes kesämökkini kuistille työnny koskaan kanaemoa viiden poikasen kanssa. Ja sitten tuli poika, joka ajoi lehmälaumaa. Yksi lauman vasikoista villiintyi koulun kohdalla ja juoksi kuin lapsuusmuistoissani vasikat juoksivat kevätlaitumella häntä pystyssä ja sekopäisenä vähän joka suuntaan. Paimen yritti komentaa sitä, mutta kun hän huomasi, kuinka vasikka nauratti minua, poikakin alkoi nauraa.

Tommin ja Kaisun talon vieressä oli perinteisiä savitiilitaloja olki- tai peltikattoineen, risuaitaa ja yhdessä naapurissa oli rääsyistä koottu suojus näkyvyyden peittämiseksi. Toisaalta vieressä oli muutama samantapainen talo, kuin Tommin ja Kaisun talo. Kontrasti talojen välillä oli valtava. Tommin ja Kaisun talon takana oli suuria palmuja ja vierustalla, risuaidan takana, korkea mangopuu täynnä vielä raakoja hedelmiä. Sitä oltiin karsimassa. Suuria oksia lojui maassa. Kamarini ikkunasta, siitä toisessa, jossa oli rautaristikon lisäksi jopa lasi, näki usean talon pihalle. Lapsia, kanoja, tappelevia kissoja, muovivateja, lautasantenni, risuaitaa, tuli pihassa olevan padan alla, arkiaskareita. Sen pihamaan aamusavuihin heräsin, kun pihalla laitettiin tuli suuren padan alle. Sille puolelle oltiin rakentamassa myös uutta, isoa tiilitaloa. Sen keskeneräinen seinämä oli lähinnä. Seuraavana oli betonitalo, jossa oli hyvin kulunut peltikatto.

Kiinnitin ikkunaani kaksi tanssivaa joulutonttua, että pystyisin pitämään itseni joulunodotusajassa. Ehkä se oli naapurien mielestä eksoottista, kuten minun mielestäni oli se, mitä minä näin ikkunani ulkopuolella.

Newala oli rakennettu jyrkänteen reunamalle. Kävimme ihailemassa reunamalta auringonlaskua. Newala vaikuttaa tasaiselle, punahiekkaiselle paikkakunnalle, mutta jyrkänteen reunalta näkyi Newalan toinen puoli: erittäin jyrkät, kasvillisuuden peitossa olevat mäet. ”Täällähän on Puolangan vaarat, mutta vähän jyrkempinä”, totesin, ja sitten muokkasin Puolangan vaaroista kertovaa laulua: ”Newalan ”vaarat” muistoon, minulle jääneet on! Miete kulkee puistoon palmunoksiston”!

Kun kävelin jyrkänteeltä Tommin ja Kaisun talolle päin, tunnistin talon sen takana huojuvista palmuista ja suuresta liekkipuusta. Tähän aikaan vuodesta liekkipuut olivat täydessä kukassa. Mielestäni puun kukinnot muistuttivat hiukan joulutähtiä. Savannioppaamme kertoi, että puuta kutsuttiin christmas treeksi. Käytinkin puusta christmas tree -nimitystä. Kirikou korjasi: ”Sen nimi on suomeksi liekkipuu”.

Laitoin liekkipuun, joulupuun, kukat logoonikin jouluajan vuoksi. Blogini tekstin pohjaväriksi poimivat tekniset tukihenkilöni, poikani, sävyn liekkipuun kukinnoista! Haluaisin mennä poimimaan liekkipuun kukkia ja tuoda niitä sisälle maljakoihin!

Yksi jo kommentoinut - kommentoi sinäkin.
© Arja Rajala 2011
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.