Pyalii!

Accra 26.02.2007

Heathrow'n lentokentan nelosterminaaliin oli sisalle ajettu jonkun arvonnan takia Ferrari. Kun Kirikou naki sen, hanen silmansa alkoivat kiilua, han huusi: "Auto!" ja han juoksi suoraan Ferrarin luo. Sitten han alkoi nojailla Ferrarin konepeltiin, katsoi minua suoraan silmiin ja totesi: "Se on mun!"

Asken kavimme syomassa Kiinalaisessa ravintolassa taalla Accrassa. Tarjoilijamme oli ottamassa jotain astioita poytamme vieressa olevasta kaapista, kun Kirikou alkoi erittain paattavaisesti hokea: "Ei ottaa! Ei ottaa!" Tarjoilija alkoi ensin toistaa Kirikoun puheita, mutta kysyi sitten, etta mita han oikeastaan sanoo. Opetimme hanelle sitten kaksi sanaa suomea.

En muista, etta olisimme koko sen vuoden aikana, minka Nigerissa asuimme, tavanneet yhtaan paikallista ihmista, joka olisi kaynyt Suomessa. Taalla olemme vajaassa kahdessa paivassa tavanneet jo kaksi: ensimmainen oli vanha bahai-mies, joka oli nuorena merimiehena ollessaan seilannut Kotkassa ja Helsingissa; toinen oli varsin kalliissa taidegalleriassa tyoskennellyt vanha rouva, joka kaynyt 90-luvulla Helsingissa jonkun naisjarjeston konferenssissa.

No, olemme toki tavanneet taalla myos ihan aitoja suomalaisia enemman kuin Nigerissa meita ainakaan kolme vuotta sitten oli yhteensa, mutta tama tapaaminen oli ihan suunniteltu. Paasimmepahan talvivaatteistamme eroon, kun saimme jattaa niita ison kassillisen Erkkoloille. Vaillapaidat tuntuivatkin jo eilen jotenkin vierailta vaatteilta hien valuessa selassa kosken lailla.

Ilmastoimattomissa tiloissa olevat tuulettimet kiehtovat Kirikoua hyvin paljon. Aina, kun han nakee moisen jossain, han osoittaa sita sormella ja sanoo: "Pyalii!" Joskus jopa: "Lamppu pyalii!"

Myos maailma pyalii.