Lopullinen tuomio

Helsinki

Helsinki 30.05.2007

Aika kuluu eikä tänne kuulu mitään. Mutta jos elämään Suomessakaan ei kuulu mitään, tylsä arki syö lähes kaiken vapaa-ajan, ja se syömätön osuus kuluu Kirikoun kanssa leikkiessä, kun sitä ei enää näekään 24/7, niin missäs välissä sitä löytäisi yhteistä aikaa Photoshopin kanssa kuvien käsittelyyn tai Notepadin kanssa näiden runojen kirjoittamiseen?

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin tasaisesti eteenpäin vieville raiteille loksahtaneen arjen takia tuntuu kuin missään ei olisi käynytkään. Kaikki on niin kovin samanlaista kuin ennenkin. Töissä ei ole mitään tapahtunut kymmenen viikon aikana. Kotonakaan ei ole edes huonekalut siirtyneet. Jossain silti taisimme käydä, kun Kirikou vähän väliä hokee: "Moole kantallipuitto nollui, apinoi". Joku sentään taitaa muistaa matkasta vielä jotain...

Mutta koska valokuvia en ole ehtinyt käsitellä, ja tilastotkin ovat vielä vaiheessa, tarkoittaa se sitä, että tässä yrittäisin, lupaukseni mukaisesti, vastata lukijakysymykseen "voidaanko lapsen kanssa Afrikassa reissaamista sitten pitää hankalana (vrt. lukuisat lääkärikäynnit) vai olikohan meillä vain harmillisen huono tuuri?".

---

Verrattuna siihen, että olisimme kahdestaan saman matkan tehneet, niin totta kai lapsen kanssa matkustaminen on hankalaa. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea siinä, millaiseksi matkan suunnittelee, ja sitä ei todellakaan voi suunnitella samanlaiseksi lapsen kanssa kuin ilman lasta.

Esimerkiksi helmikuun lopulla Ouagadougoussa järjestetty afrikkalaisen elokuvan festivaali Fespaco, minne olin jo reilu vuosi sitten suunnitellut meneväni, jäi matkastamme suunnitteluvaiheen lopussa pois ihan siksi, että oletimme sinne matkustamisen olevan turhan raskasta Kirikoun kanssa (bussi Accrasta Ouagaan kestää noin 24 tuntia).

Etukäteissuunnitelmaamme otimmekin kaksi sääntöä etenemisen kannalta: emme matkusta yli viiden tunnin päivämatkoja, ja jokaisen matkapäivän jälkeen pysymme kaksi päivää paikallaan. Näitä molempia sääntöjä toki itse matkalla rikoimme toistuvasti, mutta niiden avulla saimme aikataulustamme riittävän löysän.

Lisäksi olimme täysin varautuneet siihen, että sairaalassa saamme useamman kerran käydä, joten siinä mielessä suunnitelmamme pitivät. Toki jatkuva lääkärille jonottaminen on tylsää, ja viimeinen viikkomme sen takia oli matkamme tylsin, mutta kuten sanottua, se oli odotettua. Kun on realistiset odotukset niin matkasta kuin omasta lapsestaan, niin ei se lapsen kanssa matkustaminen ole sen hankalampaa kuin lapsen kanssa kotona oleminenkaan; kyllähän sitä kotonakin täytyy aika eri tavalla elää lapsen kanssa kuin ilman lasta.

Mutta eihän kysymyksen kysyjä tietenkään tätä tarkoittanut. Onhan se toki itse kullekin selvää, ettei lapsen kanssa eletä samoin kuin villinä ja vapaana ja lapsettomana: tyhmyys jää vähemmälle ja jonkinsortin suunnitelmallisuus astuu esiin (tosin monena aamuna Afrikassa meillä ei ollut mitään suunnitelmaa edes siitä, missä maassa illalla olisimme).

Kysymyksen ydin todennäköisesti olikin se, että onko lapsen kanssa matkustaminen turvallista ja kuoleeko lapsi matkalla ja uskallanko minä suositella sellaista kenellekään.

Ja kyllä, ehdottomasti voin suositella Afrikkaan matkustamista kenelle tahansa, riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Turvallisuuden kannalta pahin tekijä ei todellakaan ole taudit (lääkäreitä kyllä löytyy, ja matkavakuutus korvaa vaikka evakuoinnin Suomeen), eikä yhteiskunnallinen levottomuus (kunhan siis vain välttää niitä levottomia maita), vaan liikenneonnettomuudet. Ja niitähän ei Afrikassa tunnetusti voi välttää muuten kuin rukoilemalla.

Tästä voidaan tietysti päätellä, että ateistin ei Afrikkaan kannata mennä, sillä vain hän, kenellä on toimiva puhelinlinja yläkertaan, säilyy hengissä. Mutta maailma ei toimikaan niin: paha Jumala lähettää jarruttoman kuorma-auton niin hartaan muslimin, kiihkoilevan kristityn kuin paatuneen ateistinkin ylipakatun Hiacen kylkeen, kun Hiace lähtee ohittamaan sokkona mutkassa. Toki silloin kunnon keskiajan malliin henkiinjääneet ajattelevat, että kyllä niiden kuolleiden jotain syntiä oli täytynyt tehdä, sillä autohan oli ennen matkaa kuitenkin siunattu (sillä todellakin ennen lähtöä joku yleensä rukoili kovaan ääneen turvallisen matkan puolesta auton edessä).

Afrikassa matkustaessa täytyykin luopua sellaisista Euroopassa itsestäänselvistä turvallisuuteen liittyvistä kuvitelmista kuin turvavöiden käytöstä autossa tai kypärän käytöstä mopolla ajaessa tai niistä virheellisistä käsityksistä, ettei mopolla muka voi viedä viittä matkustajaa, tai että autoissa olisi jarrut.

Jotkus vanhemmat suojelevat lapsiaan liikaa: "Älä, Kalle, juokse, tai kaadut", "Älä, Emma, koske siihen lasiin, tai se menee rikki", "Älä, Aarne, mene ulos, tai namusetä kaappaa sinut". En nyt tietenkään yritä kannustaa välinpitämättömyyteen ("Mene, Liisa, vaikka ulos leikkimään. Isi juo nyt kaljaa") saati typeryyteen ("Tulepas, Elsa 3v, käyttämään tätä moottorisahaa, kun isin pitää käydä vessassa"), mutta lapsen liiallinen suojelu lopulta vain haittaa sekä lasta itseään että myös vanhempiaan.

Ja sitten henkistä keskiluokkaisuutta edustavat suomalaisvanhemmat kiroavat kovaan ääneen, kun taas pitää niiden kauheiden ipanoiden kanssa sulkeutua kokonaiseksi kolmeksi tunniksi autoon mökkimatkan ajaksi. Jos lapset on opetettu nirsoiksi kusipäiksi, jotka eivät kestä viittä minuuttia ilman MTV:n vilkkuvaa kuvaa tai pleikkarin tärisevää kapulaa, niin ei ehkä sellaisten lasten kanssa kannata Afrikkaan mennä. Mutta sellaisista lapsista tuleekin isona vanhempiensa kaltaisia älyllisesti passiivisia ja jatkuvasti levottomia Big Brother -kilpailijoita ja 7 päivää -lehden "julkkiksia", joiden ansiosta 20 vuoden kuluttua kaikki kolme suomalaista älymystön edustajaa ihmettelevät, että mitä tapahtui, kun Matti Vanhasen toinen hallitus olikin vain alkusoitto typeryyden tiellä, ja muut vähänkään ajattelevat ihmiset ovat muuttaneet jo kauan sitten demokraattien hallitsemaan Amerikkaan.

Niin. Mutta tuskinpa ne omalla autolla lapsiaan kiekkotreeneihin kuskaavat vanhemmat Afrikkaan ovatkaan matkalla, kun eihän ne neekerit edes ymmärrä jääkiekkoa. Mitä lie palloa vaan potkivat ja juoksevat kuin joku Paavo Nurmi ymmärtämättä, että pitkänmatkanjuoksu on menneen talven lumia ja jalkapallo vain huligaanien harrastus. Niin ja eihän niillä edes ole yhtään formulakuskia! Kansakunnan ylivertaisuus mitataan nimittäin sillä, kuinka monta formulakuskia ja Teemu Selännettä sieltä tulee.

---

Palataanpas vielä hetkeksi takaisin aiheeseen, sillä jäljellä on enää tuomion julistamisen aika. Syytetty nouskoon kuulemaan tuomionsa.

Paitsi että eihän tässä ketään syytetä mistään...

Joo, kyllä sinne Afrikkaan voi mennä ihan hyvin lapsen kanssa. Siellä on niitä jo ennestäänkin, lapsia siis, ja ihan hyvin näyttivät pärjäävän.

Tommi
Jo 5 kommenttia - Kommentoi toki sinäkin!
Kirjeet
27.06. Helsinki:
Valokuvia
30.05. Helsinki:
Lopullinen tuomio
14.05. Helsinki:
Kirikou 2 vee
07.05. Helsinki:
Elossa kotona
03.05. Accra:
Ajankayttoa 2
02.05. Accra:
Ajankayttoa
01.05. Accra:
Kulttuurishokki
29.04. Lome:
Kotiinpaluun ajatus
27.04. Grand Popo:
Julkisen analysoinnin valiinjattaminen
26.04. Grand Popo:
Huviksemme kiusaamme poikaa
Kalenteri
12131415161718
19202122232425
26272801020304
05060708091011
12131415161718
19202122232425
26272829303101
02030405060708
09101112131415
16171819202122
23242526272829
30010203040506
07080910111213
© Tommi & Kaisu-Leena Rajala 2007
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.