Kulttuurishokki

Accra 01.05.2007

Backpackerland on se paikka, missa suurin osa reppuselkaturisteista kay vaittaessaan kayneensa vaikka Laosissa tai Perussa tai Ghanassa. Backpackerlandin maarittelee yleensa Lonely Planet, mutta taalla Ghanassa Philip Briggsin kirjoittama Bradtin matkaopas on selvasti de facto -backpacker-raamattu.

Kun raamatussa sanotaan: "pestering touts make this hotel unattractive option", kolmea vuotta myohemmin koko hotellia ei enaa ole olemassa - turistit ovat ilmeisen tehokkaasti karttaneet kyseista paikkaa (Lonely Planetin ilmeinen vaikutus Hotel Dominoon Kpalimessa).

Kun raamatussa sanotaan: "the first-floor hotboxes are best avoided", kolme reppuselkatyttoa kavelee pois hotellista kuultuaan, etta vain ensimmaisen kerroksen huoneita on vapaana, kaymatta edes katsomassa niita (Bradtin matkaoppaan vaikutus Alhassan Hotelliin Tamalessa).

Kun raamatussa sanotaan: "the dining-room is unbearably hot ... so try to persuade the waiter to let put your table in the courtyard", ravintolaan tulevat reppuselat kannatuttavat heti ensimmaisena poydat ulos, vaikka ravintolan nimikin oli eri kuin raamatussa (Bradtin oppaan vaikutus Alhassan Hotellin ravintolaan Tamalessa).

Se hyva puoli backpackerlandissa toki on, etta matkaoppaan harvemmin listaavat tuntihotelleja. Joskus kuitenkin kay niinkin.

Ilmeisesti meilla oli kaksi kuukautta sitten Accraan tullessamme tuuria, kun saimme helposti halvan, siistin ja huorattoman hotellin - yhdistelma, mika tuntuu tuottavan aina hankaluuksia afrikkalaisissa paakaupungeissa. Samoin tuurilla olen tata ennen onnistunut valttamaan kaikki kyseisenlaiset kyseenalaiset hotellit.

Eilen Accraan tultuamme soittelimme lapi Bradtin matkaoppaan listaamia hotelleja halvemmasta paasta (kattona noin 30 euroa). Taytta tuntui olevan, paitsi Crown Prince Hotellissa, minka kohdalle oppaaseen oli lyijykynalla aiempien kirjan kayttajien toimesta kirjoitettu hyvin epamaaraisesti "kulttuurishokki".

Paikka vaikutti suhteellisen siistilta, ja koska meilla oli kiire kayttamaan Kirikoua sairaalassa, heitimme laukut huoneeseen ja maksoimme yon. Pieni epailys tosin hiipi mieleen, kun yhden huoneen ovi oli puoliksi auki, ja sisalla naytti makaavan puolialaston nainen lattialla. Toisen avoimen oven takana ollut huone oli tyhja, mutta kaikki tavarat olivat levallaan ja lattia aivan taynna tupakantumppeja.

Olimme iltapaivan sairaalassa ja palasimme hotelliin vasta pimean jalkeen. Paikka vaikutti hiljaiselta, eika hotellin baarissakaan ollut asiakkaita. Kuitenkin kun kysyimme respasta, tarjotaanko hotellissa aamupalaa, saimme vastaukseksi lahinna ihmettelya tyyliin: "jaa, eipa ole tuota kukaan ennen kysynyt, mutta eikohan me jotain voida keksia".

Kahdeksalta hotellissa ei tuntunut olevan yhtaan muuta vierasta, mutta pikkuhiljaa heita alkoi huoneisiin virrata; kaikki vieraat taysin samaa kaavaa noudattaen: edella kulki nuori, tietyntyylinen nainen, ja perassa jotenkin epaluontevasti mies. Toiminnan laadusta ei jaanyt epailysta.

No yhden yon nyt nukkuu vaikka paallaan seisten, tuumi Kaisu, mutta silti emme oikein kehdanneet kayda edes kaytavalla sijaitsevassa suihkussa. Pysyttelimme itseksemme huoneessamme ja nukuimme vahan turhan katkonaisen yon (katkoja tosin aiheutti lahinna Kirikoun noin seitseman ripulointia yon aikana - mahdolliset naapurihuoneista tulevat hairioaanet onnistuimme sulkemaan mielemme ulkopuolelle).

Aamulla entitoiksemme lahdimme etsimaan toista hotellia, kysymatta uudestaan aamupalasta.