Elama on hyva

Hohoe 14.04.2007
Nyt alkaa olla sikala-asiat kunnossa ja voisimme jatkaa matkaamme. Kolmisen viikkoa meilla on viela jaljella ennen paluulentoamme, ja Togon ja Beninin viisumitkin on takataskussa, mutta jokin kumma tassa kaupungissa kiehtoo seka minua etta Kaisua. Ei tee mieli pakata laukkua ja lahtea taas kohti tuntematonta, silla taalla on hyva.
Taalla on itse asiassa niin hyva, etta melko vakavissamme olemme keskustelleet mahdollisuudesta asettua tanne pidemmaksi aikaa joskus lahitulevaisuudessa. Siis miksi ei? Kirikoukin oppisi muitakin englannin sanoja kuin "kam".
En tieda, ehka taalta matkan jatkamisessa on myos tietynlaista lopun alkua, ja siksi sita haluaa lykata: kaikki viralliset ja pakolliset asiat on saatu hoidettua, ja loppuaika on enaa vapaata turisteerausta paluulentoa odotellessa.
Muutama vuosi sitten meilla oli tarkoitus lahtea vuodeksi maailmanymparimatkalle, mutta elama jarjestikin meidat silloin Nigeriin. Oikein hyva niin, silla paikallaan pysyminen on elamista, matkustaminen vain matkustamista. Maailmanymparimatka tuntuisi talla hetkella tylsalta ajatukselta - sen sijaan elama, missa vaikka vuoden valein muuttaisimme uuteen maahan tai jopa maanosaan, voisi olla hyva. Tosin Kirikoun kannalta moinen saattaisi olla hieman huono...
Elaman suunnittelu on mahdotonta. Mikaan, mita suunnittelee, ei kuitenkaan toteudu. Silti yleensa se, mika tapahtuu, on hyva. Ainakin pitkalla aikavalilla.
