Kids Corner

Hohoe 12.04.2007
Edellisessa kirjeessa mainitsemani Kids Corner (joka tosiaan kirjoitetaan ilman yhtaan heittomerkkia) ei olekaan minkaan jarjeston yllapitama, vaan taman noin 60-vuotiaan naisen taysin itse, omilla rahoillaan pyorittama paikka, joka muistuttaa lahinna iltapaivakerhotoimintaa.
Afrikkaan han paatyi lapsia auttamaan menetettyaan pari vuotta sitten kolme nuorinta lastaan auto-onnettomuudessa ollessaan matkalla vanhimman tyttarensa haihin. Ensin han tuli tanne Hohoeen vuosi sitten jonkun katulapsijarjeston vapaaehtoistyontekijaksi, mutta kun kyseinen jarjesto osoittautui huijaukseksi (ei Hohoessa ole katulapsia), han jai silti tanne tyoskentelemaan lasten parissa.
Han pyorittaa lasten kirjastoa ja jarjestaa monenlaista puuhatoimintaa: varityskirjoja ja palapeleja ja vastaavia lansimaissa itsestaanselvia aktiviteetteja, joista taalla jopa kouluja kayvat lapset jaavat paitsi, ja samalla erilaiset motoriset ja loogiset taidot jaavat kehittymatta.
Kirjaston kayttajaksi on rekisteroitynyt jo 3000 lasta, ja nainen onkin juuri hankkinut Kids Cornerille uuden, suuremman tilan, joka toistaiseksi on viela taynna pahvilaatikoita: han toi tanne Euroopasta kontillisen leluja, kirjoja, polkupyoria, peleja, kenkia, tietokoneita - viimeisia han suunnittelee kayttavansa lasten tietokonekoulussa, jonka han aikoo perustaa siihen pieneksi kayneeseen tilaan, missa Kids Corner toistaiseksi toimii.
Ja han siis elattaa itsensa ja pyorittaa tata toimintaa tuhannella eurolla kuukaudessa - sen verran han saa ex-mieheltaan erorahaa. Mita tuhannella eurolla voisi tehda Euroopassa? Vuokrata kaksion jostain Ita-Helsingista ja syoda nakkileipaa loppukuukauden.
No joo, onhan tama hanen toimintansa tietysti kovin amerikkalaistyylista henkilokohtaista hyvantekevaisyytta, minka kestavyys ei taida olla kovin hyva, mutta juuri henkilokohtaisella tasolla han sentaan tekee jotain, eika vain maksa ylikalliin asunnon asuntolainaa, kiroa muka-kallista bensanhintaa, aanesta apinoita eduskuntaan ja haaveile jokavuotisesta kohokohdasta, viikon Kanarianmatkasta.
