Heratyskello

Tamale 28.03.2007
Jos kayttaisin rumia sanoja, kayttaisin niita nyt. Koska kuitenkaan kun en niita runsaammin viljele, olen korvannut seuraavassa lauseessa rumat sanat sanalla "heratyskello".
Heratyskello, kuinka inhoankaan aikaisin aamulla lahtevia busseja, olkoonkin aamun viileydessa matkustaminen kuinka miellyttavaa tahansa. Edellisena yona ei saa kunnolla nuuttua, kun jossain alitajunnassa kummittelee koko ajan pelko pommiin nukkumisesta - vahintaan tunnin valein tulee noustua katsomaan kellosta, etta viela olisi saanut nukkua.
Bussi Molen kansallispuistosta lahti aamulla neljalta, ja se ihan oikeasti myos lahti silloin. Noin neljan tunnin bussimatka sujui siina mielessa rattoisasti, etta silloin, kun Kirikou ei oksentanut paallemme, han nukkui.
Eli vaikka Kirikoun kuume laski varsin nopeasti, ei hanta kovin terveeksi voi sanoa. Aina, kun annoimme hanelle laaketta, han oksensi sen ulos, joten lopetimme laakkeiden syottamisen hanelle. Ripulin takia vaippoja on kulunut nyt paivassa enemman kuin Lawrassa reilussa viikossa.
Mikali poika ei nyt ala nayttaa paranemisen merkkeja, huomenna on taas laakarikaynnin aika.
