Kirikou Kaisunpoika

Wa

Wa 05.03.2007

Vaikka aika rauhallisesti olemme paikasta toiseen edenneet, viipyen useita oita kussakin paikassa, taitaa tama jatkuva meneminen kuitenkin jossain maarin rasittaa Kirikoua. Kyllahan me kaupungilla kiertelemme kuitenkin joka paiva, ja eri ravintoloissa joka ilta syomme, joten ei Kirikoulle ole taalla paassyt syntymaan minkaanlaisia paivarutiineja, mitka kuitenkin tuollaiselle alle 2-vuotiaalle on aika tarkeita.

Suomessa Kirikoun lempiohjelma on Turilas ja Jaara, mita Kirikou jaksoi katsoa tunninkin putkeen viela kaksi viikkoa sitten. Jotenkin tama ohjelma tuli sitten tanaan puheeksi, ja kuultuaan sanan "Turilas" Kirikou pysahtyi taysin ja aivan selvasti sai jonkinlaisia muistikuvia taysin toisesta maailmasta. Luettelimme sitten Kirikoulle viela paivakotikavereiden nimia, ja Kirikoulle tuli heti kova kiire lahtea paivakotiin.

Tosin tuli Kirikoulle toissapaivana kiire myos kuuhun, kun han ulkona katseli kuuta ja totesi sitten jarkevimman 3-sanaisen lauseensa toistaiseksi: "Mennaan kuun luakke".

Mutta tama rutiinien puute on mahdollisesti syyna siihen, etta Kirikou on alkanut muistuttaa kayttaytymiseltaan enemman Pikku-Kaisua kuin Pikku-Tommia - minahan olen pienena ollut kasittamattomman kiltti ja rauhallinen lapsi (tai niin olen siis saanut kuulla), kun Kaisu taas on ollut kiukutteleva ja itsepainen kauhukakara. Kirikou on alkanut paiskella kaikkia tavaroita ympariinsa, kiipelemaan aina poydille ja nykyaan han jopa kieltaytyy syomasta, mita han ei kylla ole oikeastaan koskaan ennen tehnyt.

Tietysti ainakin ruokahaluttomuuteen saattaa vaikuttaa kuumuus (taalla pohjoisessa taitaa olla noin seitsemisen astetta kuumempaa kuin Accrassa, minka saatiedotus tuossa vieressa on), ja kyllahan nyt tallainen laakeskeptikko kuin mina saattaa joskus ajatella, etta kuinkahan tuo Lariam oikein sekoittaa Kirikoun paata...

Talla hetkella tosin Kirikoun on jo tunnin ajan kieltaytynyt syomasta Lariamia...

Tommi
Vasta yksi vaivainen kommentti - Kommentoi siis toki!
Kirjeet
27.06. Helsinki:
Valokuvia
30.05. Helsinki:
Lopullinen tuomio
14.05. Helsinki:
Kirikou 2 vee
07.05. Helsinki:
Elossa kotona
03.05. Accra:
Ajankayttoa 2
02.05. Accra:
Ajankayttoa
01.05. Accra:
Kulttuurishokki
29.04. Lome:
Kotiinpaluun ajatus
27.04. Grand Popo:
Julkisen analysoinnin valiinjattaminen
26.04. Grand Popo:
Huviksemme kiusaamme poikaa
Kalenteri
12131415161718
19202122232425
26272801020304
05060708091011
12131415161718
19202122232425
26272829303101
02030405060708
09101112131415
16171819202122
23242526272829
30010203040506
07080910111213
© Tommi & Kaisu-Leena Rajala 2007
Nämä sivut ovat osa Leipä ja piimä -sivustoa.