Lippalakki

Cape Coast 01.03.2007
Vahanko on juntti olo, kun kulkee kaupungilla lippalakki paassa. Mutta tama paahinepolitiikka on kovin hankala, kun en oikein tunne oloani mukavaksi missaan muussa paahineessa kuin pipossa pakkasella, ja taalla on paan hyvinvoinnin takia pidettava auringossa koko ajan jotain estetta kaljuuntuvan paalakeni ja auringon valilla.
Tiedostin toki ongelman jo Suomessa, ja useaan otteeseen kiersin Helsingin kauppoja etsien jotain paahineeksikelpaavaa, mutten loppujen lopuksi loytanyt kuin H&M:n typerasti valmiiksi hajotetun beigen lippalakin, jota taalla olen sitten paassani pitanyt. Ja onhan lippalakin lippa toki varsin kateva, paitsi valokuvatessa, jolloin lakki pitaa kaantaa takaperin, joka, jos vain mahdollista, nayttaa ja varsinkin tuntuu typerammalta kuin etuperinoleva lippalakki.
Nigerissa kolme vuotta sitten ratkaisin samaisen ongelman pitamalla pienta Marimekon Unikko-huivia kuulantyontajatyyliin paassani, mutta sen ratkaisun ongelma oli se, ettei paan ja paahineen valiin jaanyt lainkaan eristavaa ilmakerrosta, josta seurasi taas se, etta paani kuumeni lahes kuin ilman paahinetta. Sita paitsi tuo samainen huivi on nyt Kirikoulla kaytossa, solmittuna tosin solmut-nurkissa-tyylilla. Ja valilla Kirikou jopa antaa pitaa huivia paassaan, ainakin jos huivi on kasteltu viilealla vedella.
Nyt alkaa olla nahty jo tarpeeksi rannikkoa ja on aika jattaa tama reppuselkaturistien "seuraava Goa" taakse. Huomenna yritamme suunnata kulkumme jo sisamaahan, kohti pohjoista. Saa nahda, miten meidan kay.
