Vaikka sen valheeksi vannonkin, kyllä mua uskotaan
Mitä missä milloin
Eli yritys kertoakin jotain eikä ainoastaan tunnelmoida
Kundapura (tai Kundapur, tai jopa Coondapoor), on noin 40 000 asukkaan asuttama pikkukaupunki Intiassa, Karnatakan osavaltiossa, Udupin läänissä. Kundapura sijaitsee Intian eteläosassa länsirannikolla, 450 kilometriä Bangaloresta länteen. Lähin yhtään suurempi kaupunki lähistöllä on Mangalore 96 kilometrin päässä etelään. Mumbai (entinen Bombay) on 975 kilometriä täältä pohjoiseen ja länsituristien kansoittama Goa noin viisisataa kilometriä samaan suuntaan.
Kundapuran halki kulkee kahteen haaraan jakautuva pääkatu, jonka varrella ovat kaikki kaupungin pienet liikkeet. Näin pieneksi kaupungiksi kadut ovat käsittämättömän täynnä elämää, ehkä koska pääkatuja on niin vähän jonka vuoksi kaikki ihmiset ovat niiden varrella. Mutta näin pieneksi kaupungiksi Intian maaseudulla, täällä ollaan hämmästyttävän tottuneita länsimaalaisiin. Ehkä ainakin osittain siksi, että vapaaehtoisjärjestö FSL India on toiminut alueella vuodesta 2003 tuoden aloittamisestaan asti kaupunkiin ulkomaista verta.
Itse tulin Intiaan ja FSL Indian alaisuuteen Allianssin nuorisovaihdon kautta. Syitä lähtööni on monia, ja niistä varmasti saisi aikaan 30 sivuisen esseen. Essee alkaisi 16. kesäkuuta 1980 kello 13:58, kun maailma ensimmäisen kerran kuuli ruman parkaisuni, ja jatkuisi siitä monen mutkan kautta kolmanteen syyskuuta 2006, kun nousin Helsinki-Vantaan lentokentällä koneeseen kohti Pariisia. Voisin antaa monia uskottavan kuuloisia tekosyitä täällä ololleni, mutta todelliset syyni ovat kuitenkin halu päästä taas pois Suomesta, halu kokea jotain uutta ja halu nähdä maailmaa. Ei mitään sen kunnioitettavampaa.
Toimenkuvani on opettaa englantia UBMC Schoolissa 3-12 vuotiaille lapsille. UBMC School on Kundapuran keskustassa sijaitseva ainakin nimellisesti kristitty koulu, joka on portaiden alapäässä olevan taulun perusteella perustettu vuonna 2003. Koulu on yksityinen mutta oppilailleen ilmainen. Koulun kristillisyydestä kertoo alueella kohoava kristillinen kirkko, mutta en tiedä vaikuttaako kristillisyys mitenkään koulun opetusohjelmaan tai oppilasvalintaan. Kristitty tarkoittaa tietysti roomalaiskatolista.
Työskentelen koulussa yhdessä 19-vuotiaan saksalaisen Taran kanssa. Suunnitelman mukaan tarkoituksemme on viettää aamupäivät päiväkoti-ikäisten kanssa ja pitää iltapäivisin kaksi oppituntia vanhemmille oppilaille. Kaikkien ikäluokkien englannintaito näyttäisi olevan samalla varsin vaatimattomalla tasolla ennen tuloani -- ja varmasti lähtöni jälkeenkin. Opettajakunnassa kukaan ei osaa englantia heikkotasoisia alkeita enempää, mistä huolimatta koulussa joitain englannintunteja lapsille pidetään. Vastuuhenkilönämme toimii koulun rehtori, jonka kielitaito riittää juuri ja juuri yksinkertaisten viestien ymmärtämiseen, jos puhuu riittävän hitaasti ja intialaisittain selvästi. Intialaisittain selvästi tarkoittaa ärrien ääntämistä suomalaisittain ja intialaisen intonaation jonkinasteista omaksumista.
Valitettavasti Intiakin kuitenkin on aika suurpiirteinen yhteiskunta, joten varsinainen toimenkuvamme ei välttämättä tule juurikaan vastaamaan kuvattua. Koulussa ei selvästi ole mitenkään tarkkaa lukujärjestystä, vaan oppitunteja pidetään silloin kun opettajasta tuntuu siltä. Luultavasti meitäkin tullaan kutsumaan opettamaan lapsia aina silloin kun joku opettaja haluaa syystä tai toisesta ottaa yhden tunnin ajan vähän rennommin.
Ensimmäisen työviikon istuin ainoastaan seuraten oppitunteja saadakseni tuntuman koulun opetusmetodeihin. Metodit vaikuttivan hyvin samantyyppisiltä kuin Suomessakin, mutta sillä erolla, että eräät opettajat näyttävät edelleen Intian lain vastaisesti turvautuvan ruumiilliseen kurinpitoon. Tarkoitukseni ei itse ole tätä kurinpitomuotoa käyttää, ja UBMC Schoolissakin viivottimeen näyttäisivät turvaavan vain pari vanhempaa opettajaa. Varsinaisia pahoinpitelyitä en ole nähnyt, mutta kyllä iskut selkeästi sattuvat -- vaikka onkin myönnettävä, että oppilaat lähinnä nauravat kun heitä lyödään. Ja aivan kuten Suomessa, kurinpidollisten toimien jälkeen oppilaat tekevät kuria pitäneen opettajan selän takana halventavia ja loukkaavia eleitä.
Työni aloitan oikeasti vasta lokakuun alussa, sillä tällä viikolla koululaisilla on koeviikko ja sitä seuraava viikko on lomaa. Tämän viikon olen lähinnä sairastanut, ja ensi viikolla osallistun FSL Indian talvileirille, jonka aikana käymme ilahduttamassa lähistöllä sijaitsevan orpokodin lapsia ja kierrämme lähiseudun maaseutukyliä tutustumassa niiden elämään ja asukkaisiin.
Keskeinen syy vapaaehtoisten täällä ololle ei tietenkään ole niinkään se, että opettaisimme paikallisille englantia tai mitenkään suoranaisesti parantaisimme heidän elinolojaan, vaan nimenomaan kulttuurivaihto. Tuomme tuulahduksen suurta maailmaa Intian maaseudulle -- ja ennen kaikkea viemme tuulahduksen suurta maailmaa, eli Intian maaseutua, mukanamme mistä ikinä olemmekin tulleet. Tai minne ikinä olemmekin menossa.
Kundapurassa minut on majoitettu asumaan paikallisessa perheessä. Perheen ytimen muodostavat herra Shivarao, joka on eläkkeellä oleva poliisi, hänen vaimonsa sekä heidän naimaton lähes nelikymmenvuotias poikansa, joka omistaa talon etupihalla sijaitsevan moottoripyörä- ja riksakorjaamon. Emäntä ei puhu lainkaan englantia ja molemmat miehet hyvin vaatimattomasti. Taloudessa on kolme palvelijaa. Yksi heistä on tuntemattoman ikäinen nainen, alle 150-senttinen Lakshmi, joka puhuu paljon itsekseen -- ja joka kuulemma oli erotettu taloudesta kuukaudeksi, koska hän puuttui liikaa talonväen asioihin. Toinen palvelija on nimeltään ilmeisesti Radra, jolla on epämiellyttävä taipumus tulla seisomaan viereen tuijottamaan, mitä olen tekemässä ilman että hän sanoo mitään. Kolmannen palvelijan tunnen englanninkielisellä nimellä The Fox, joka varasti huonetoveriltani kameran noin kuukausi kiinni, mutta jäi rötöksestään kiinni. Perhe kuitenkin halusi antaa hänelle anteeksi kun kamerakin kerran saatiin takaisin, ja niinpä hän jatkaa taloudessa. Kannettava tietokoneeni on FSL Indian paikallisessa toimistossa turvassa ja kamera ja rahat kulkevat aina mukanani. Passini ja lentolippuni ovat tallessa perheen emännän lukitussa kaapissa.
Jaan huoneeni kahden muun vapaaehtoisen miehen kanssa. He ovat 18-vuotias Eduard Hollannista ja 24-vuotias Andy Saksasta. Lähes kaikkien tässä tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet ovat suurpiirteisiä ja niiden oikeinkirjoitus perustuu puhtaaseen arvaukseen. Tarkoitukseni on kirjoittaa ihmisistä enemmän muissa kirjoituksissani, ja niin varmasti tulen tekemäänkin, joten ei heistä nyt sen enempää.
Herra Shivaraon taloudessa asuu isäntäperheen, palveluskunnan ja vapaaehtoisten lisäksi isännän setä sekä mies, jonka olen jostain syystä päätellyt isännän etäiseksi serkuksi. En tiedä totuutta. Talo on myös koko ajan täynnä sekalaista seurakuntaa, josta osa on ilmeisesti pyöräkorjaamon henkilökuntaa ja osa vain talonväen tuttavia. Joskus heitä jää taloon myös nukkumaan.
Talo on pieni ja huonossa kunnossa. Talon ullakon, missä nukumme, katto vuotaa vesisateella ja koska sitä käytetään myös pyykinkuivaushuoneena, varsinkin sateella huoneen kosteus on täysin sietämätöntä ja ilma hengityskelvotonta. Huoneen yksi seinä on pelkkää ikkunaa -- tai pelkkiä kaltereita, jos teidän mielikuvanne ikkunasta muodostuu lasista, tai edes jostain minkä saa jollain tavalla kiinni. Tästä johtuen huone on iltaisin täynnä hyttysiä, ja moskiittoverkot ovat ehdottoman tärkeitä. En tuonut verkkoa mukanani, mutta isäntäperheellä oli yksi varalla jota tällä hetkellä käytän. Pitäisi käydä ostamassa oma, sillä verkko on aika epämiellyttävä ja vaikeakäyttöinen.
Ruoka tarjoillaan kolme kertaa päivässä. Aamupala noin puoli kahdeksalta aamulla, lounas noin puoli kahdelta iltapäivällä ja kolmas ateria puoli kymmenen aikaan illalla. Ruoka koostuu lähes kokonaisuudessaan ja lähes ainoastaan riisistä. Ruoka on hyvää, mutta auttamattoman yksipuoleista. Talossa syödään paljon kalaa. Kala maistuu kalalta johon on lisätty paljon tulisia mausteita.
Siinä oli lupaamani kuvaus siitä, missä olen ja mitä teen täällä. Nyt voin taas levollisin mielin alkaa kirjoittaa ihan mitä sylki suuhun tuo. Informaatio on annettu ja loput voivat olla kuvausta ja tunnelmointia. Voi, miten vapauttavaa.